Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Jos kirjoittaisin kirjoja, Tommi Kinnusen esikoisteos Neljäntienristeys on kirja, jonka olisin halunnut kirjoittaa. Siksi se sopinee erinomaisesti myös tämän kirjablogin ensimmäisen varsinaisen arvion kohteeksi. Kinnusen teos on vähäeleisellä, itsestään meluamattomalla tavalla niin painava, koskettava ja herkkä, etten muista vastaavaan pitkään aikaan törmänneeni.

neljantienristeys

Neljäntienristeys kuvaa neljän ihmisen ja kolmen sukupolven tarinaa 1900-luvun Pohjois-Suomessa. Samalla se on läpileikkaus erään perheen tarinasta, eri päähenkilöiden kautta kerrottuna. Tarina alkaa kätilö Mariasta, itsenäisestä naisesta aikana, jolloin naisen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Marian avioliiton ulkopuolella syntynyt tytär Lahja pursuaa unelmia perheestä ja hyvästä elämästä. Lahjan sodan läpikäynyt Onni on vaitelias mies, joka yrittää täyttää vaimonsa unelmia ja olla hyvä isä. Neljäs tarinan päähenkilö on Lahjan miniä Kaarina, joka pyrkii purkamaan suvun puhumattomuuden perinnettä. Ajallisesti kirjassa kuljetaan 1800-luvun lopulta 1990-luvulle asti.

Mielestäni kirjan voima piilee sen vähäeleisyydessä. Se ei huuda eikä alleviivaa kuvatessaan isojakaan asioita, kuten sotaa, naisen elämän raadollisuutta tai kiellettyyn rakkauteen liittyvää häpeää, vaan tekee sen vaikuttavan hillitysti.

Läpileikkaavana teemana teoksessa onkin puhumattomuus. Se tuodaan esille esimerkiksi sotatraumojen kautta.

”Harva suomalainen osaa kieltä, jolla taistelusta kertoisi.”

”Kun näkee, kuinka naapurin Marjatan kihlatulta irtoaa takaraivo ja aivot lentävät kaaressa suon vaivaiskoivuille ja puolukanvarvuille. Kun tykistökeskityksessä tuntee oman paskansa valuvan reittä myöten. Kun ei enää välitä. Kun ei enää tunne. Kun ei enää huomaa. Jokaisen miehen sisälle on juuttunut yhtä paljon huutoa.”

Neljäntienristeys on kerännyt paljon kehuja, jopa ylistystä. Itse tartuin kirjaan kun en ollut vielä lukenut siitä mitään. Kirja imaisi mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta hyvin luontevalla, selkeällä ja mukaansatempaavalla kirjoitustyylillä. Tapahtumat eivät näyttäydy ulospäin järisyttävän yllätyksellisinä vaan kirja kuvaa paljon ”tavallista elämää”. Harvoin arkikuvaukseen kuitenkaan saadaan tiivistetysti niin paljon tunteita.

Vaikka yksi kirjan teemoista on puhumattomuus, teos onnistuu sanomaan paljon. Sen kerronnallinen taitavuus piileekin onnistuneissa kielikuvissa. Siinä, miten sanojen puuttuessa tunteita ilmennetään.

”Sitä mukaa kun talo nousee, Lahja pienentyy hänen mielessään ja katoaa johonkin lukemattomista huoenista, vielä rakentamattomista. Mutta naula naulalta huono omatunto hakkaantuu sisään seiniin, lattiavasoihin ja rossipohjiin.”

Itselleni jäi kirjasta mieleen myös lämpö, jolla Kinnunen kuvaa Onnin suhdetta lapsiinsa. Näin herkkää kuvausta isän ja lasten välisistä suhteista saa harvoin lukea.

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
WSOY 2014

334 s.
Kansi: Martti Ruokonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s