Benoît Duteurtre: Tyttö ja tupakka

’Isot ihmiset’ katsovat lapsikatrasta ikään kuin se olisi koskettava kuvaelma lajin uusiutumisesta, ihmiskunnan selviytymisestä, maailman tulevaisuudesta, ja ajatus näyttää auttavan heitä kohtaamaan oman elämänsä vaikeudet.”

img_4223

Tyttö ja tupakkaon nokkela, mustan huumorin sävyttämä kuvaus maailmasta, jossa lapset ovat vallanneet julkisen ja yksityisenkin tilan, ja aikuiset ovat joutuneet sivuun. Lapset ovat tässä tarinassa ärsyttäviä. Näsäviisaita, meluavia, sottaisia rääpäleitä, jotka vievät tilaa, mutta eivät osaa käyttäytyä.

Lasten valtaamassa maailmassa luovii keski-ikäinen virkamies, joka yrittää vastustaa lasten ylivaltaa. Tupakka – virkamiehen riippuvuuden kohde – on aikuisuuden ja vapauden symboli.

Täysin hyödyttömänä ja lähes esteettisenä esineenä savuke oli juuri se, mikä erotti ihmisen eläimestä. Tämän ja muutaman muun keinon avulla yritimme kasvaa isoiksi mahdollisimman nopeasti.

Mistä olisin voinut arvata, että kolmekymmentä vuotta myöhemmin elämäni vaarallisin ajanviete olisi – täsmälleen kuin kolmetoistavuotiaana koulupoikana – etsiskellä sauhujen vetämiseen sopivia kätköjä, sulkeutua lukittujen ovien taakse, löytää paikkoja, jotka olisivat niin hyvin ilmastoituja, etten heti jäisi rysän päältä kiinni? Miten olisin voinut kuvitella, että hädin tuskin haltuun otettu vapaus murenisi niin nopeasti, omaksi parhaakseni suunniteltujen toimenpiteiden paineessa.”

Terveyttä ihannoivassa yhteiskunnassa ei ole tilaa paheille tai lasten oikeuksia polkeville aikuisille. Sen saa huomata myös päähenkilö, joka joutuu tahtomattaan vedetyksi lähes kafkamaisten tapahtumien pyörteisiin pikkutytön yllätettyä hänet vessasta tupakoimasta.


Toisaalla kuolemaantuomittu murhaaja haluaa viimeiseksi toiveekseen polttaa vielä yhden savukkeen. Se ei terveysfasismin valloittamassa, tupakointikielteisessä yhteiskunnassa ole mitenkään yksinkertainen vaatimus. Tarinaan sekoittuu myös outo terroristiryhmä, jonka harjoittamaa raakaa peliä katsojat seuraavat televisiosta kuin viihdettä.
Duteurtren romaanin nihilismi on hauskaa ja satiiri purevaa. Naurunalaiseksi päätyy niin jurottava keski-ikäinen mies kuin kaksinaismoralistinen yhteiskuntakin. Tupakka toimii herkullisena – ja samaan aikaan naurettavana – symbolina vapaudelle.

 

Näkökulma on – huumoritarinaksikin – toki kapea, eikä vitsi meinaa aivan jaksaa kantaa hyvin ohuen kirjan loppusivuille asti. Lopussa tarina tuntuu hieman leviävän käsiin. Kirjan esittelyteksteissä kuvataan sen kertovan maailmasta, jossa keski-ikäinen mies on uhanalainen. Järkevät naishahmot loistavatkin poissaolollaan tarinasta. Silti mielestäni kirja on enemmänkin aikuisuuden kuin aikuisen miehen ylistys. Siinä mielessä kirja onnistuu paikoin olemaan erittäin pureva – ja ennen muuta hauska – tarina maailmasta, jossa lapsuuden ihannointi on johtanut aivan mahdottomuuksiin.

 

Kirja on osa Helmet-lukuhaastetta, #8 (kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin).Benoît Duteurtre: Tyttö ja tupakka

La petite fille et la cigarette
Suom. Marko Pasanen
Like, 2006
186 s.
Kansi: Eliza Karmasalo/Like

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s