Hertta on henkilökuva Suomen historian tunnetuimpiin naispoliitikkoihin kuuluvasta Hertta Kuusisesta ja kertomus tämän rakkaudesta kommunistiseen aatteseen ja mieheen nimeltä Yrjö Leino.
Hertta Kuusinen on nuorena muuttanut Neuvostoliittoon isänsä Otto Wille Kuusisen jalanjäljissä. Palattuaan Suomeen Hertta joutuu pian pidätetyksi maanalaisen vallankumouksen suunnittelusta ja joutuu viideksi vuodeksi vankilaan. Vankilassa Hertta ikävöi erityisesti Neuvostoliittoon jäänyttä poikaansa Juria.
Romaani lähtee liikkeelle vuodesta 1939, jolloin Hertta vapautuu vankilasta. Pian hän kohtaa Yrjö Leinon, johon rakastuu palavasti. Tarina etenee pariskunnan romanssin kehittymistä ja molempien poliittisia uria seuraillen.
Pääosassa on Hertan ja Leinon – kuten kirjassa miestä nimitetään – rakkaustarina, mutta vähintään yhtä isossa roolissa on erityisesti Hertan intohimo kommunistista aatetta kohtaan.
”Ymmärsin, että toveruus pitää sisällään kaiken, koko elämän antamisen aatteen käyttöön, eikä yksityisellä halulla, rakkaudella, tahdo olla mitään merkitystä. Aate on meitä kaikkia voimakkaampi.”
Könkään Hertta on edistyksellinen, vahva nainen joka taistelee asemastaan paitsi poliittisen liikkeen eturintamassa, myös naisena maailmassa, jossa naisille on paikat ja roolit valmiina.
”Käytännössä Leino asuu minun luonani äidin asunnossa, olohuoneen vuodesohvalla, mutta virallisesti hän on kirjoilla Kirkkonummella. Se loukkaa minua jollain lailla. En halua tuntea itseäni likaiseksi. Enhän minä välitä porvarillisesta avioliitosta, en edes usko siihen. Uskon rakkauteen. Sitä ei saa liata millään tunkkaisella peittelyllä.”
Tarinalla on Hertan lisäksi kaksi muutakin kertojaa: Yrjö Leino ja Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki. Siinä missä Hertan kerronta on täynnä tunnetta ja voimaa, Leino jää etäisemmäksi, toisinaan vähän kuin sivustakatsojaksi omassa tarinassaan. Leino näyttäytyy Könkään tarinassa Herttaa herkempänä mutta myös heikompana, jopa vähän selkärangattomana. Toisinaan pariskunnan keskinäiset vastakohdat tuntuvat jopa liian suurilta rakkaussuhteen uskottavuutta ajatellen. Jäin pohtimaan, mikä oikein sai intohimoisen Hertan rakastumaan vaisunoloiseen Leinoon. Esko Riekistä puolestaan piirtyy kuva kylmänviileänä strategina, joka käyttää päähenkilöitä poliittisen pelin pelinappuloina, joita Riekki siirtelee armottomasti tarpeen vaatiessa.
Hertta ei edellytä lukijaltaan perusteellista historian tuntemusta, vaan tarina on selkeä seurata ja juoni vetää. Kerronta on lähes elokuvallisen dramaattista. Köngäs ohjasikin tarinasta myös tv-sarjan Punainen kolmio, joka on näytetty ainakin Ylellä.
Historiaa tarkemmin tuntemattoman lukijan tarina vie väkisinkin Googlen äärelle faktoja tarkistelemaan: Tapahtuiko tosiaan näin? Oliko Leino todella tuollainen?
Todellisista historiallisista henkilöistä kirjoittamisessa on aina riskinsä. Kirjailija joutuu valitsemaan missä määrin sekoittaa faktaa ja fiktiota, eikä lopputulos aina miellytä lukijoita. Könkään tulkinta Leinosta perustuu ainakin osin kiisteltyihin tietoihin, mutta taustatutkimusta tarinaa varten on tehty laajasti, sen huomaa. Köngäs tekee tutkimustietoihin perustuen oman tulkintansa ja hahmottelee tarinansa mahdollisista tapahtumista.
Olen viime aikoina lukenut useita romaaneja, joiden fiktiivisten tarinoiden innoittajina on ollut todellinen henkilö. Samalla olen paljon pohtinut sitä, millä tavoin olemassa olevia (tai -olleita) henkilöitä saa fiktiossa kohdella. Tyhjentävään johtopäätökseen en ole päässyt – uskon että todellisten ihmisten sekoittaminen fiktioon tulee jatkossakin herättämään minussa ristiriitaisia tunteita. Varma kuitenkin olen siitä, että taiteilijalla on aina vapaus tehdä tulkintoja. Velvollisuus pysyttäytyä faktoissa ja tutkitussa tiedoissa on vain journalisteilla, tutkijoilla ja tietokirjailijoilla. Taiteessa moninaisten mahdollisuuksien kuvaus on täysin sallittua, ja Heidi Könkään Hertassa valittu tulkinta ainakin onnistuu vetämään mukaansa.
Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #23 (oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja).
Heidi Köngäs: Hertta
2015, Otava
283s.
Kansi: Anna Lehtonen
Sivumerkkejä 