Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja

Tartuin Knausgårdin paljon mediahuomiota saaneen Taisteluni-sarjan ensimmäiseen osaan vasta nyt, kun norjalaiskirjailijalta pukkaa jo toista – tällä kertaa vuodenaikojen mukaan nimettyä ja lähes yhtä massiivista – kirjasarjaa. Suurimmat kohut omaelämäkerrallisen Taisteluni-järkälesarjan ympärillä on siis jo kohistu hyvän aikaa sitten.

Ajattelin alun perin lukaista ensin koko sarjan ja tiivistää lukukokemuksen yhteen blogikirjoitukseen. Jo ensimmäinen osa kuitenkin kirvoitti niin paljon pohdintoja, että päädyin arvioimaan niitä erikseen. Kuuden osan käsittely yhdessä blogikirjoituksessa saattaisi viedä turhan paljon tilaa. Tämä siltikin, että ainakin ensimmäisessä osassa tapahtuu loppujen lopuksi aika vähän.

Sarjan ensimmäinen kirja luotaa Knausgårdin nuoruusvuosia ja isäsuhdetta, sekä jonkin verran ensimmäistä ja toista avioliittoa. Nuoruusvuosina otetaan ensiaskeleita tyttöjen suuntaan ja kuunnellaan parhaan ystävän, Janin, kanssa nuorisomusiikkia. Keskiössä on kuitenkin hankala isäsuhde, isän alkoholismi ja avioero sekä lopulta tämän kuolema.

Knausgård kirjoittaa minämuodossa perheestään ja läheisistään. Se ammentaa paljolti arjen perhe-elämän kuvauksesta ja keski-ikäistyvässä, keskiluokkaisessa elämässään toisinaan ikävystyvän miehen pohdinnoista. Juonenkäänteitä on vähän, mikä tekee tarinasta paikoin tylsähkön. Tekstin raskassoutuisuutta lisää se, ettei tekstiä ole juuri jaoteltu lukuihin. Sinänsä se on kuitenkin ihan hyvin kirjoitettua. Kerronta on pohdiskelevaa ja katse kääntyy kokoajan kertojaan itseensä, tämän tunteisiin ja ajatuksiin.

”Ennen pidin aikaa taipaleena jota kuljin, tulevaisuus väikkyi jossakin kaukana edessäpäin, mielellään valoisana näkymänä, ei ainakaan ikävystyttävänä, mutta juuri nyt tämänhetkinen aikani ja elämäni ovat nivoutuneet yhteen aivan eri tavalla. Jos minun pitäisi esittää siitä kuva, se olisi vene sulkuporttien välissä: joka puolelta tasaisesti valuva aika nostaa elämää, hitaasti ja vääjäämättä. Yksityiskohtia lukuun ottamatta kaikki on aina samanlaista. Ja päivä päivältä kasvaa kaipuuni kokea hetki jolloin elämä yltää reunalle, hetki jolloin portti aukeaa ja elämä vihdoin valuu taas eteenpäin.”

Ensivaikutelma Taisteluni-sarjan ensimmäisestä osasta on valju. Miten näinkin jopa tylsän arkisesta tarinasta saa kasaan seitsemän paksua kirjaa – ja vielä paljon lukijoita niille? Miten kenelläkään – ei sinänsä kovin tunnetulla, tai muuten jännittävää elämää viettäneellä – on pokkaa julkaista tuhansien sivujen päiväkirja itsestään? Ja kuka ylipäätään suostuu julkaisemaan sellaisen?

Knausgårdin kerronnassa kuitenkin jonkin vetää puoleensa. Olisiko se sitten se tylsän, toisinaan pakokauhuakin herättävän arjen kuvaus ja sen samaistuttavuus? Tirkistelynhalu, sanoi joku. Suurin kohu Knausgårdin kirjoissa liittyykin siihen, miten hän kuvaa todellisiin tapahtumiin perustuen todellisia ihmisiä myös tilanteissa, joissa he eivät välttämättä ole edukseen. Päivänvaloon tuodaan asioita, joita ei välttämättä usein leväytetä kaikkien nähtäväksi. Kovin arkaluontoisia asioita ei kuitenkaan vielä ensimmäisessä osassa tule esiin.

”En koskaan sano mitä oikeasti ajattelen, en koska sano mitä mieltä oikeasti olen, myötäilen aina niitä joiden kanssa kulloinkin puhun, olen olevinani kiinnostunut siitä mitä he sanovat, paitsi silloin kuin juon, silloin menen useimmiten toiseen ääripäähän ja vaivun ahdistukseen joka on vain kasvanut vuosien mittaan ja saattaa nyt kestää viikkoja.”

Tuhansia sivuja keski-ikäistyvän miehen tarinoita itsestään ja omista ajatuksistaan tuntuu myös hieman huvittavankin kirpeältä ajankuvalta. Onko tässä itseriittoisuuden huipentuma? Ja miksi minä silti olen valmis lukemaan sellaista? Ehkä Knausgårdin kerronnassa vetää puoleensa (ainakin näennäinen) rehellisyys, vaikkakin totuus asioista on tietenkin vain kertojansa näkökulma.

”Kaikki rituaalit eivät ole seremoniallisia, kaikkia rituaaleja ei ole selvästi rajattu. Jotkin niistä muotoutuvat keskellä arkea, ja ne tunnistaa vain siitä painokkuudesta ja latauksesta jota tavanomaisuus äkkiä saa.”

Jo Taisteluni-sarjan ensimmäisestä osasta huomaa, että se on kirjoitettu sarjaksi. Ensimmäinen osa ei missään nimessä seisoisi yksin omilla jaloillaan. Se on selvästi jonkin alku ja petaa asetelmaa tulevalle.

Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #26 (elämäkerta tai muistelmateos).

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Min Kamp, Förste Bok
Suom. Katriina Huttunen
2009, Like
489s.