Vesa Haapala: Karhunkivi


Vesa Haapala on tunnettu runoteoksistaan ja Karhunkivi onkin hänen ensimmäinen romaaninsa. Se on tarina lastensuojelusta, perheen kriisistä ja vanhemmuuden vaikeudesta.

Pääosassa on vantaalaisen isän, Lassen, ja hänen poikansa, murrosikäisen Laurin, suhde. Lauri kärsii mielenterveysongelmista, joita ei tarkemmin kirjassa määritellä, mutta joiden seurauksena hän saa väkivaltaisia kohtauksia ja käyttäytyy moni tavoin hankalasti. Lauri purkaa aggressioitaan useimmiten vanhempiinsa. Lauria käytetään psykiatreilla ja muutenkin perhe yrittää hakea apua tilanteeseen. Laurin purkaukset rytmittävät muuten perin tavallisen keskiluokkaisen vantaalaiskodin arkea, johon kuuluvat kirjastossa työskentelevän isän lisäksi opettajana toimiva Tiia-äiti ja nuoremmat sisarukset Aino ja pieni Lumi.

Vesa Haapala

Perheen sisäisen näkökulman lisäksi lasten ja nuorten ongelmat ja lastensuojelulliset kysymykset viedään kirjassa myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen tasolle. Vanhemmat toimivat aktiiveina erityislapsille tukipalveluita vaativassa ryhmässä yhdessä muiden vanhempien kanssa. He yrittävät vaikuttaa kuntapoliitikkoihin, jotta mielenterveysongelmista kärsiville koululaisille saataisi erityistukea. Vastassa on kunnallispolitiikan byrokratia ja priorisointilistat. Lääkkeitä tarjotaan ratkaisuksi, mutta pitkäaikaiseen terapiaan ei tunnu löytyvän resursseja. Lastensuojelukysymyksiä kehystetään myös viittauksilla kuuluisiin, mediahuomiotakin saaneisiin lastensuojelun epäonnistumisiin.

Tarinaa kertoo perheen isä, joka puhuttelee poikaansa Lauria. Herkintä teoksessa on kuvaus isän ristiriitaisista tunteista poikaansa kohtaan. Toisaalta on kaiken ylittävä vanhemman rakkaus lapseensa, toisaalta ajoittaiset vihan tunteet käytöshäiriöisen lapsen edesottamusten edessä.

Puristan hiuksia nyrkkiini ja ravistan. Psykiatri on kysynyt, katsooko hän kohti puhuessaan. Kyllä hän katsoo, nytkin terävästi ja suoraan kuin pistäisi, hän on vanginnut kaiken tähän hetkeen ja sanat jotka hän sanoo ja miten hän ne sanoo, me tiedämme kumpikin, miten kaikki keikahtaa ja jää täysin hetken varaan, jaksanko kytkeä pois sen mitä koen, miten tämän kaiken saman toisto ja kaiken arkipäiväisyys, sillä jos annan edes hieman periksi sille, mitä tunnen, on kaikki pilalla ja minä sanon juuri sen, mitä ajattelen ja syöksen meidät tätä katsetta pitkin rotkoon.”

Lasse kamppailee roolinsa ja tunteidensa välillä. Kun pitäisi pitää tunteensa kurissa, kun lapsi ei osaa. Kun pitäisi olla aikuinen.

Minun vahvuuteni, yrittämiseni. Peilini manaa esiin saatanan, itsetuntosi, jota ei ole. Olen sen nikkari. En ainoa, mutta silti. Olen sillä, mitä teen.”

Voimattomuuden ja vaikean tilanteen tunteesta kumpuavaa pahaa oloa isä pakenee Karhunkivi-nimiselle mökkitontille, jossa hän raivaa tonttia moottorisahalla, kalastaa ja pääsee hengähtämään. Kohtaukset Karhunkiven tontilla sisältävät vahvaa luontokuvausta ja kieli äityy runolliseksi.

Tämä on toinen pidempi kosketukseni metsään, jota uskallan nyt kutsua omakseni. Se kerää itseensä monta tilaa ja tiedän, että näin kuolema on helpompi hyväksyä ja elämä. Painan terän kolmekymmentä vuotta taivaalle nousseen koivun tuoheen ja alan loveta. Lengolleen, miltei portiksi vääntyneen puun juuresta lähtee hurja voima, kun se katkeaa. Painan runkoon useamman loven pitkin matkaa, ja kun sahaan läpi, väistän niin kuin joka kerta.”

Pehmeä luontokerronta tasapainottaa ahdistavaa aihetta ja sen rankkaa kohtaamista kaupunkilaisarjessa. Siinä missä vantaalaiskodin arjessa ollaan käytännön perhetilanteiden äärellä, Karhunkivessä on läsnä vain isä (ja toisinaan myös poika)  ajatuksineen luonnon keskellä. Isä työstää tarinassa myös Quentin Tarantinoon liittyvää elokuvaesseetä, jossa pohtii niin ikään väkivallan problematiikkaa.

Haapalan romaanin kieli on runollista mutta suhteellisen helppolukuista. Kirjan loppu jää kuitenkin hieman epämääräiseksi, enkä ainakaan itse saanut kiinni siitä, mitä lopussa oikein tapahtui. Ehkä perheen tulevaisuus jää avoimeksi, sellaiseksi jota ei voi liiaksi suunnitella, vähän niinkuin elämä sitä ennenkin tässä tarinassa.

Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #16 (et ole ikinä ennen kuullut kirjasta). Kirjasta kiitos Annelille, joka pitää Annelin kirjablogia.

Vesa Haapala: Karhunkivi
2016, Otava
234s.
Kansi: Markus Pyörälä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s