Ian McEwan: Mustat koirat

Ian McEwan kuuluu niihin kirjailijoihin, joilta tartun aina silloin tällöin joku kirja matkaan kirjastoreissuilla. Niitä, ennen lukemattomia, tuntuu aina löytyvän lisää. Pidän McEwanin tavasta rakentaa näennäisen pieniltä tuntuvista asioista viiltävää draamaa, vähäeleisistä erehdyksistä ja sattumuksista ihmisten välisiä tapahtumaketjuja, jotka uhkaavat romuttaa kaiken totutun. Psykologisesti tarkkasilmäisen kerronnan taitajana McEwan on omaa luokkaansa. Toisaalta, lukukokemukset ovat olleet hyvin vaihtelevia.

Mustat koirat valikoitui nyt mukaan Helmet-lukuhaasteeseen hieman kyseenalaisin perustein, mutta ei anneta sen häiritä lukukokemusta.

Tarinan keskiössä on Jeremy, joka kiinnostuu vaimonsa vanhempien, Junen ja Bernardin tarinasta. Hän alkaa kirjoittaa tarinaa pariskunnasta, jonka on aikanaan yhdistänyt aatteen palo ja sittemmin erottanut eri raiteille vievät maailmankuvat.

Joskus toisen maailmansodan jälkeen rakastunut pariskunta on jakanut intohimon kommunistiseen aatteeseen ja ajatuksen tieteen ja järjen ylivoimaisuudesta uskomusten ja uskontojen sijaan. Sitten tapahtuu jotakin, joka saa Junen niin pois tolaltaan, että hänen uskonsa tieteeseen ja siihen pohjautuviin selityksiin alkaa horjua. Lopulta juopa vastakkain asettuvien maailmankuvien välillä käy niin syväksi, että pariskunta ei voi enää elää yhdessä – suuresta rakkaustarinastaan huolimatta.

”Mutta tiedätkö, juuri minä hänelle kerroin Churchillin mustasta koirasta. Muistatko? Se oli hänen nimityksensä ajoittaiselle masennukselleen. Taisi muuten pihistää ilmauksen Samuel Johnsonilta. June puolestaan ajatteli, että jos yksi koira on henkilökohtainen masennustila, kaksi koiraa edustaa tavallaan kulttuurista masennusta, sivilisaatiota huonoimmalla tuulellaan.”

Orvoksi itse nuorena jäänyt Jeremy uppoutuu yhä syvemmälle Junen ja Bernardin tarinan vietäväksi ja tulee samalla pohtineeksi aatteiden ja uskon merkitystä sekä niiden suhdetta pahuuteen. Teemat kytketään tarinassa myös historiallisiin tapahtumiin, kuten Berliinin muurin murtumiseen ja holokaustiinkin. Tarinan yhtenä viestinä on, että pahuus kulkee meidän kaikkien sisällä. Miten tähän sinänsä tuttuun mutta vahvaan oivallukseen päädytään, on kuitenkin hieman haperoa. Langanpätkät Junen ja Bernardin tarinasta isoihin teemoihin pahuudesta ja ideologioiden murtumisesta eivät kutoudu täysin sutjakkaasti yhteen.

”Paha josta puhun elää meissä kaikissa. Se ottaa valtaansa yksilöitä, tunkeutuu ihmisten yksityiselämään ja perhesuhteisiin – ja eniten saavat aina kärsiä lapset. Ja sitten, kun, aika, paikka ja edellytykset jossakin maassa ovat oikeat, ilmaantuu itse elämää vastaanm suuntautuvaa hirvittävää julmuutta ja pahuutta, ja ihmiset hämmästyvät heistä löytyvän pahan syvyyttä. Sitten tuo paha taas vetäytyy odottamaan. Se on jotakin, joka asuu sydämissämme.”

Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #15 (kirjan kansi on mielestäni ruma).

Ian McEwan: Mustat koirat
Black dogs
Suom. Leevi Lehto
1994, Otava
174s.
Kansi: Brendan Delany