Julio Cortázar: Final del Juego

Julio Cortázar (1914–1984) luokitellaan usein Jorge Luis Borgesin kanssa Argentiinan merkittävimpiin kirjailijoihin. Hänen tarinoissaan on usein maagisen realismin elementtejä, mutta ne ovat hyvin omalaatuisia. Usein niissä keskitytään äkkiseltään hyvin pieniin tai rajattuihin aiheisiin, näennäisiin yksinkertaisuuksiin, mutta sitten tie avautuukin johonkin isompaan. Tai sitten ei. Hauskinta Cortázarissa onkin, että tarinat jättävät usein paljon tulkinnanvaraa.

Final del Juego (”Leikin loppu”) on novellikokoelma, joka haastaa katsomaan arkitodellisuutta uusista näkökulmista. Se sekoittelee unimaailmaa ja todellisuutta ja koettelee todellisuuden rajoja.

Kokoelman aloittaa yhden sivun pituinen novelli ”Continuidad de los Parques”, joka kertoo liikemiehestä, joka aloittaa lukemaan kirjaa nojatuolissaan kotonaan. Oikeastaan novellista on vaikea kertoa enempää paljastamatta liikaa. Sanottakoon kuitenkin, että se on hämmästyttävän täydellinen novelli puristettuna todellakin vain yhteen sivuun. Novellissa lukija saa kunnian olla kaiken näkevä ja tietävä.

Heti perään saadaankin lukea hämmentävä ”No se culpe a nadie”, joka kertoo puolestaan paidasta ja sen päälle pukemisesta. Kyllä. ”Sobremesa” puolestaan koostuu kokonaan kirjeenvaihdosta.

Mieleen jäi myös ”El móvil” -niminen novelli lähinnä sen kielen vuoksi. Dekkarimainen tarina sisältää paljon buenosairesilaisten kaupunkilaisten, ”porteñojen” kieltä sekä ”lunfardoa”, entisaikojen alaluokkien puhetyyliä, joka on sittemmin vakiintunut buenosairesilaisten slangiksi. Lunfardo leikittelee tavuilla ja heittelee esimerkiksi tavut päinvastoin. Näin cafésta tulee feca, tangosta gotán.

Mieleenpainuva on myös ”Axolotl”, tarina miehestä, joka tutustuu eräässä museossa muinaiseen, Meksikosta peräisin olevaan, liskomaiseen olentoon. Pian lukija kuitenkin huomaa kertojan ja tuon tarinasta kertovan olennon sulautuvan yhteen.

Cortázaria lukiessa ei oikein ikinä voi tietää mihin tarina päätyy siitä, mistä sitä aloittaa lukemaan, tarinat ovat täynnä yllätyksiä. Usein juonen lisäksi häränpyllyä heittää kertojan suhde lukijaan. Final del Juegon tarinoissa ei ole juuri dialogia, vain kertojan ääni. Osa tarinoista oli mieleenpainuvampia kuin toiset. Yhteistä niille on kuitenkin Cortázarin tunnistettava tyyli: ne kaikki tarjoavat yllättäviä tapoja katsoa maailmaa.

Osallistun kirjalla Helmet2016-lukuhaasteeseen #9 (sinulle vieraalla kielellä, eli ei omalla äidinkielelläsi, tai murteella kirjoitettu kirja).

Julio Cortázar: Final del Juego
2007, Pundo de Lectura
195s.
Kansi: ei mainittu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s