Aina silloin tällöin osuu kohdalla romaaneja, joista heti ensisivuilta huomaa lukevansa jotain merkittävää. Hanna Weseliuksen Alma! on juuri sellainen.
Kirja kietoo yhteen (ainakin) kolmen naisen tarinat.
Tarinan Alma on säveltäjä Gustav Mahlerin vaimo Alma, joka elää 1900-luvun alun Wienissä, kuuluisan miehensä varjossa. Sitten on Aino, perheenäiti ja kuvataiteilija, joka elää tämän päivän Suomessa.
Alma Mahler elää kuuluisan miehensä varjossa, eikä saa juuri ympäröivältä yhteiskunnaltakaan tukea itsensä toteuttamiseen. Aino puolestaan kokee riittämättömyyttä yksinhuoltajana ja taitelijana. Ainon ahdistus on enemmän hänen oman päänsä sisällä. Molemmat naiset ovat kuin epävarmuudella vaiennettuja, mutta kumpainenkin omalla tavallaan.
Alman ja Ainon yhdistää lakinainen, joka on kiinnostunut Alma Mahlerista ja toimii yksinhuoltaja-Ainon lasten edunvalvojana. Hänellä on myös suhde nuoren somalipoika Abdin kanssa. Seikkaileepa tarinassa myös jonkinlainen johannatukiaismainen yökerhotanssijatar, joka tuntuu olevan kaikille vapaata riistaa.
Kirjassa on vahva feministinen vire. Teos laajenee yksittäisten naishahmojensa kautta isoihin yhteiskunnallisiin puheenaiheisiin. Tällaisia ovat vaikkapa erityisesti naisiin kohdistuva vihapuhe internetissä, ja naisten ja tyttöjen kokema riisto. Jälkimmäisestä muistuttaa nigerialaisten koulutyttöjen taannoinen joukkosieppaus, jonka uutisointia kirjassa seurataan.
Weseliuksen kerronta on hengästyttävää, jopa vimmaista, ja kirja pitää koko ajan hyvin otteessaan. Nainen, miksei kuka tahansa, esitetään kirjassa riistettynä, mitätöitynä, arvottomana ja sivuutettuna – mutta samanaikaisesti myös oman elämänsä vahvana päähenkilönä, jonka ei tarvitsisi kumarrella suuntaan tai toiseen.
Kieli yllättää ja herättää. Se on yhtäaikaa riemastuttavaa, roisia ja terävää.
”Aino tutkii rinkulaansa ja miettii sekunnin, pitäisikö sen harottavat päät yhdistää väkivaltaisella suoralla viivalla. Miksi pitäisi. Koska maailmassa pitää olla suljettuja ympyröitä, ehjiä astioita ja pitäviä ruukkuja – nainen on heikompi astia – ja jos naiseen tulee särö, se on käyttökelvoton. Sen voi yrittää paikata jeesusteipillä ja esirukouksilla.”
Kirjan takakansi lupaa kerronnalta ”rihmastomaisuutta” ja pitää lupauksensa. Alma! koostuu yksittäisistä palasista ja hahmoista, jotka kietoutuvat toisiinsa, mutta joiden välissä on myös riittävästi tilaa hengittää.
Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #9 (toisen taideteoksen inspiroima kirja).
Hanna Weselius: Alma!
2016, WSOY
210s.
Kansi: Martti Ruokonen
Sivumerkkejä 
Tätä kirjaa luettuani aloin pohtimaan omaa naiseuttani niin raivokkaasti, että itse kirja jäi kesken. Siihen hetkeen oli liikaa sulateltavaa. Weselius on taitava.
TykkääTykkää