Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalon esikoisteos oli monella tapaa mielenkiintoinen lukukokemus. Se alkaa hieman vaivalloisesti. Tarinan miljöönä on Lapin sota. Nuori Viljami kaipailee menetetyn lemmen (Lempin, Lemmen, lemmen) perään. Lempi, Viljamin morsian, on jäänyt kotiin palvelustyttö Elli apunaan Viljamin lähdettyä rintamalle. Kun Viljami palaa kotiin, Lempi on lähtenyt ja kotoa löytyvät vain Elli ja talon lapset.

Lempin tarina kerrotaan Viljamin, tämän Sisko-sisaren ja palvelustyttö Ellin kautta. Lempi sitoo eri kertojien kohtalot yhteen. Viljamille Lempi on kaikki kaikessa, mittaamattoman rakkauden kohde, kun taas kertojanaisille kateuden tai sisarellisen huolen kohde.

Toiset ihmiset ovat sellaisia. Imevät kaiken hapen pirtistä. Niitä ympäröi sellainen outo valo, että kun ne tulevat huoneeseen, kaikki näkevät ne eivätkä enää muuta. Minunlaiseni jäävät aina varjoon. Valo ei yllä meihin, nurkkaan eikä pimeään, eikä sieltä sisäkehältä näe, että yhtä kokonaisia mekin olemme.”

Viljamin eteerisen voivottelujakson jälkeen tarinan kertojaksi tulee Elli. Samalla kerronta ryhdistäytyy ja syvenee selkeästi. Osio kuvaa hienosti katkeran naisen vihaa ja kateutta. Ellin vimmaista vuodatusta on nautinnollista lukea.

Minä olen niiden äiti, muusta ne eivät tiedä. Mietin miten sanoisin sen, heittäisin jotenkin ohimennen. Ojentaisin leipää, sanoisinkin, että äiti antaa, ei Elli. Kyllä ne alkaisivat nopeasti niin puhutella. Vaikka vielä äiti on vain puheiden hahmo, satujen tonttu tai kaukaisten tuntureiden haltiatar.”

Kolmannen osion kertojana on Lempin kaksossisar. Sisko on avioitunut saksalaissotilaan kanssa ja seurannut vierestä sisarensa avioitumista Viljamin kanssa. Siskon tarina taustoittaa siskosten elämää ja lapsuutta sekä tapahtumia, jotka lopulta johtavat kohtalokkaisiin seurauksiin.

Lempi ei itse pääse omassa tarinassaan ääneen ollenkaan, mikä tekee hänestä lähes myyttisen hahmon. Jännittävä kertojaratkaisu korostaa eri näkökulmien ja päähenkilöiden välisten suhteiden merkitystä. Jokaisella kertojista on hyvin omanlaisensa kuva Lempistä ja myös oma äänensä. Se näkyy kielessä ja sen rytmityksessä. Ellin tarinassa vimman voi melkein tuntea. Viljamin kerronta on nuoren miehen kirkasta ja kyseenalaistamatonta, lähes paatoksellista, ihailua. Sisko puolestaan kertoo sisarestaan mutkattomasti ja kiihkottomasti. Toisaalta kerrontaratkaisu tekee Lempistä kaukaisen hahmon, josta ei ihan ota selkoa.

Rytisalo kuvaa hienosti erityisesti naisten välisiä suhteita ja hiuksenhienoja ihailun ja kateuden välisiä rajoja. Kerronnallaan hän tavoittaa hienosti erityisesti Ellin tunteet.

Lempin tarina on synkkä – hieman yllättävänkin raju –, ja ehkä välillä hieman epäuskottavankin suoraviivainen. Rytisalon tapa parsia tarina auki kuitenkin tekee vaikutuksen.

Lempi toi välillä mieleen Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen. Teoksissa yhteneväisyyksiä on ainakin yhden päähenkilön nimi, yllä leijuva sodan uhka ja taidokas tapa kuvata syviä tunteita hienovaraisesti. Samalla se on kuitenkin vahvasti omaääninen ja vaikuttava esikoisteos.

Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #45 (suomalaisesta naisesta kertova kirja).

Minna Rytisalo: Lempi
2016, Gummerus
234s.
Kansi: Jenni Noponen / Kuvat: Shutterstock, Getty Images, iStockPhoto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s