Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät

”Siitä on jo kauan kun tajusin, ettei Mira enää ole uskossa. Mira, joka aina sanoo ääneen kaiken, sen mitä voi ja sen mitä ei voi, ei koskaan sanonut sitä. ’Miksi sinä luovuit?’ kysyn. Mira kohauttaa olkiaan niin, että lapsi sylissä keinahtaa, ja hymähtää jotain selittämätöntä. Sitten Mira sanoo: ’Minä tosiaan halusin pelastaa maailmaa. Turhautti kun uskovat eivät halunneet. Maailmankauppa, ilmastonmuutos, asevarustelu. Niille oli aivan sama.”

Terhi Törmälehdon esikoisteoksella on aihe, joka jo itsessään herättää mielenkiinnon. Uskonasioiden ja uskonyhteisöjen – ja erityisesti niistä irrottautumiseen – käsittely kirjallisuudessa tuntuu kiehtovan ihmisiä valtavasti, erityisesti jos kirjailijalla on omakohtaista kokemusta uskonyhteisössä elämisestä. Ehkä kiinnostus johtuu johtuu tirkistelynhalusta, mahdollisuudesta päästä kurkistamaan ainakin jossain määrin suljetun yhteisön sisäpuolelle. Tai ehkä kiehtovuutta selittää vierauden ja tuttuuden ristiriita.

Törmälehdon romaanin aiheita, helluntalaisuutta ja erityisesti kielilläpuhumista, ei kovin usein näe käsiteltävän fiktiokirjallisuudessa. Romaanin päähenkilö on kainuulainen Elsa, joka löytää tiensä helluntailaisseurakuntaan nuorena tyttönä. Pian hän huomaa omaavansa taidon puhua kielillä. Teos vuorottelee kahdessa paikassa ja ajassa. Välillä ollaan menneisyydessä Kainuussa. Välillä taas nykyhetkessä Kolumbiassa, jossa minäkertoja, aikuinen Elsa, toimii paikallisessa seurakunnassa ja yrittää tukea rakastettuaan Manuelia, joka on vapautunut sissijoukon pitkästä vankeudesta. Uskonto on vahvasti läsnä myös Kolumbiassa, mutta eri tavalla kuin Elsan nuoruuden herännäisyyden aikaan.

Suomeen sijoittuvassa tarinassa Elsan tukena ovat ystävät Talvi ja Mira, jotka ovat keskenään kuin yö ja päivä. Elsa sijoittunee jonnekin tyttöjen väliin. Kuvaan tulee myös poikaystävä Benjamin. Mielenkiintoista on, että syvästi uskonnollinen Elsa ei tule kovin uskonnollisesta kodista. Äiti on toimittaja, eikä kotona ole tapana puhua uskonasioista. Joskin Elsan isovanhemmat ovat lestadiolaisia.

”Äiti oli saman tien unohtanut että Benjamin oli helluntaiseurakunnasta. Ehkä äiti tahtoi uskoa niin kuin tahtovat ne, jotka rakastuvat naimisissa olevaan, että ei se enää halua olla, ei se oikein enää olekaan.”

Paatuneelle ateistillekin Törmälehdon kirja valottaa uskoontulon ja helluntailaisuuden erityispiirteitä kiitettävästi. Uskonnollisiin yhteisöihin kohdistuu paljon ennakkoluuloja ja tiedonpuutetta, mutta kielilläpuhuminen on ilmiö, josta ainakin omat tietoni ovat vielä vajavaisemmat. Törmälehdon kuvaus tästä hengellisestä kokemuksesta Elsan näkökulmasta on silmiäavaava.

Tarinan kuljettelu kahdessa paikassa toimii melko hyvin. Rauhallisen ja verkkaisen Kainuun rinnalla vahvojen värien ja tuoksujen hektinen Bogotá tuo kontrastia. Pidin enemmän Elsan tarinan Suomeen sijoittuvista osioista kuin Kolumbian jaksoista. Elsan uskoontulo on herkkä kasvukertomus, johon sisältyy epävarmuuksia, peittelyä ja ristiriitaisia tunteita. Aikuisen Elsan kokemukset Kolumbiassa jäivät minulle etäisemmiksi. Manuelin kova kohtalo ja pariskunnan suhde ”selkään piirrettyine eläimineen” kalskahti hieman yltiöromanttiselta.

Koin juonen välillä hieman junnaavana, tarina ei aina tuntunut etenevän. Luin Vaikka vuoret järkkyisivät -teoksen ennen muuta kasvukertomuksena uskoontulosta ja lopulta sen kyseenalaistamisesta.

Törmälehdon kieli on eheää ja kaunista, joten on helppo ymmärtää miksi se on saanut paljon kiitosta.

Osallistun tällä kirjalla Helmet 2017 -lukuhaasteeseen #44 (kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta).

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät
2017, Otava
287s.
Kansi: Timo Numminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s