Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

’Onko totta, ettet ole lukenut mitään näistä kirjoista?’ ’Kirjat ovat tylsiä.’ ’Kirjat ovat peilejä: niistä näkee vain sen, mitä katsojassa on jo itsessään’, Julián vastasi.”

Kun luin Carlos Ruiz Zafónin kirjasarjan ensimmäisen osan takakannen, ajattelin että tässäpä kirja minun makuuni. Ensinnäkin, kadonneiden kirjojen hautausmaasta kertovat teokset vaikuttavat oikein kirjafriikin unelmalta – kirjallisuuden ylistystä vetävään tarinaan puettuna, näinköhän?

ruizzafon_tuulen

Suosittu kirjasarjasta onkin tullut. Ensimmäistä osaa, Tuulen varjoa, on myyty miljoonittain ja käännetty kymmenille eri kielille, eivätkä kaksi muutakaan osaa liene jääneet paljonkaan jälkeen.

Mistä sitten on kyse? Tuulen varjo sijoittuu Barcelonan vanhaan kaupunkiin ja salaperäiseen kadonneiden kirjojen hautausmaahan. Kymmenvuotias Daniel Semper päätyy sinne kirjakauppiasisänsä johdattelemana eräänä yönä. Daniel saa valita paikasta yhden kirjan. Hän päätyy Julián Caraxin Tuulen varjo -nimiseen teokseen. Itse kirjailija on kadonnut aikanaan mystisesti ja hänen kohtalonsa on jäänyt epäselväksi. Daniel viehättyy teoksesta ja alkaa seurata kirjailijan jälkiä saadakseen selville, mitä tälle tapahtui. Pian Caraxin tarina kuitenkin tempaa Danielin mukaansa vähän liiankin kovaa ja mystiset tapahtumat alkavat toistua myös Danielin elämässä.

Tuulen varjo kaihtaa liian helppoja kategorisointeja, sillä se on sekoitus esimerkiksi jännittävää salapoliisiromaania, romantiikkaa ja mystiikkaa. Tapahtumarikkaassa tarinassa riittää menoa ja meininkiä, mutta lopussa lukija myös saa kaipaamiaan vastauksia. Ehkä parasta kirjassa on jatkuva jännite, lukija odottaa jotakin jännittävää tapahtuvaksi lähes koko ajan. Myös fantasiamaisuus sopii kirjan maailmaan hyvin, eikä herätä (minulle lajityypistä tavallisesti aiheutuvia) väristyksiä.

Kirjan kieltä on kehuttu, mutta minuun se ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Ajoittaisia kaunosieluisia kiteytyksiä lukuunottamatta kieli oli mielestäni varsin tavanomaista. Tunnelmakuvauksessa Ruiz Zafón kuitenkin onnistuu tavoittamaan vuosikymmenten takaisen Barcelonan kaupunkielämän tunnelman – sikäli kun vertailukohdat löytyvät omista mielikuvista.

Ja mitä tulee alussa mainittuun kirjallisuuden ylistykseen, rakkaus kirjoihin paistaa tosiaan tarinasta läpi matkan. Kirjojen ystäviä teos ravitseekin jo pelkästään uppoutumalla niin syvälle kirjojen ihmeelliseen maailmaan.

Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #14 (valitsin kirjan takakannen tekstin perusteella).

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
La Sombra del Viento
Suom. Tarja Härkönen
2004, Otava
647s.
Kansi: Piia Aho / Francesc Català-Roca

5 kommenttia artikkeliin ”Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

  1. Tämä on upea kirja. Joko olet lukenut Enkelipelin? 🙂 Jotenkin kolahti itselleni vielä tätä Tuulen varjoakin enemmän ja jäi vielä päiviksi mieleen kaihertamaan.

    Ja olipas kiva löytää tämä blogi. Hyvin kirjoitettua ja asiarikasta blogia seuraa mielellään.

    Tykkää

  2. Tuulen varjo on mielestäni yksi parhaimmista kirjoista! Siinä yhdistyy niin monet eri asiat eikä sitä voi kategorisoida mihinkään yhteen genreen.
    Rakastan Barcelonaa ja siksipä tämä piti lukea pitkästä aikaa uudelleen.
    Ihana päästä kohta noille samoille mystisille kujille Barcelonaan. Muistelen siellä kävellessäni tätä kirjaa.. 🙂

    Tykkää

  3. Paluuviite: Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli | Sivumerkkejä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s