Peter Høegilla on minuun lukijana itsessään omituinen vaikutus. Osa hänen kirjoistaan vetää puoleensa magneetin lailla, osan kanssa koen olevani hukassa jo alkusivuilla. Susanin vaikutuksessa Høeg ei taaskaan päästä lukijaa helpolla, mutta kirja kuuluu silti hänen tuotantonsa vetävimpiin.
”Meidän talomme hengittää. Mutta vain vaivoin. Olemme olleet poissa puoli vuotta. Jo se riittää tekemään talosta hylätyn oloisen. Ja sitten on tilanne johon olemme palanneet. Sitä tunnelmaa ei pysty korjaamaan mikään rakennusmateriaali.”
Päähenkilö Susan Svendsen on fyysikko, jolla on harvinainen kyky saada ihmiset avautumaan. Susanin perheeseen kuuluu mies Laban sekä teini-ikäiset kaksoset Thit ja Harald. Tarinan alussa perhe joutuu rikossyytteen pyörteisiin Intiassa. Välttääkseen rangaistuksen Susan joutuu tekemiseen salamyhkäisen Thorkild Hegnin kanssa, jolla on tälle tehtävä. Susanin on selvitettävä Tanskassa 1970-luvulla toimineen Tulevaisuuskomission toimia. Omalaatuisen kykynsä ansiosta Susanin katsotaan olevan sopiva henkilö lähestymään komission entisiä jäseniä ja saada nämä paljastamaan tietojaan. Salaisen komission toimet liittyvät isoihin maailman- ja Tanskanlaajuisiin poliittisiin kiemuroihin ja tulevaisuuden uhkakuviin, joiden pyörteisiin myös Susan tutkimuksissaan joutuu. Pian komission jäsenet alkavat kuolla yksitellen ja niin myös Susan perheineen joutuu vaaraan.
Tarina on sekoitus tieteisdystopiaa, toiminnantäyteistä jännitystarinaa ja perhedraamaa. Trillerimäiset piirteet takaavat jännitteen loppuun asti, mutta loppujen lopuksi juoni jää kaikessa moniulotteisuudessaan sivuosaan. Pääosan varastaa puolestaan (jälleen) Høegin hengästyttävä, runsas mielikuvitus ja kaunis kerronta.
”’Siellä voi olla jotakin. Lapsen sisällä. Sitä voi olla hyvin vaikea huomata. Lapsi etsii jonkinlaista vastakaikua. Eikä hän osaa sanoa sitä itse. Ja vaikka hänellä olisikin ympärillään hyvää tarkoittavia aikuisia, he eivät näe kaikkea. Lapsi ei voi olla vapaa eikä kasvaa ennen kuin hänet nähdään.’”
Tarinassa yhdistyvät myös mielenkiintoisella tavalla politiikan ja tiedemaailman kylmä faktamaailma ja Susanin läpikotaisin inhimilliset luonteenpiirteet ja humoristisiakin piirteitä saava perhedynamiikka.
”Olen tehnyt kaiken voitavani jotta lapseni puhuttelisivat minua Susaniksi. En halunnut että he sanovat minua äidiksi, en halunnut olla instituutio. Halusin että kaksoset näkisivät minut yksilönä ja ihmisenä. Lastentarhan ensimmäisessä vanhempainillassa oli kahdeksantoista äitiä ja kaksi isää, toinen heistä oli Laban. Muut naiset esittelivät itsensä Victorin äidiksi, Tyllerön äidiksi ja Tiinuliinun äidiksi, ja lopulta tulin epätoivoiseksi. Nousin seisomaan ja sanoin: Ottakaa itseänne niskasta kiinni, on jo ennestään tarpeeksi vaikeaa olla äiti, lapset voivat olla mustia aukkoja, tunnetteko mustat aukot, singulariteetit jotka imevät kaiken valon ja energian itseensä antamatta mitään takaisin? Jos nyt luovutte yksilöllisyytenne viimeisistä rippeistä ja olette vain pikku Blobin äitejä, petätte itsenne!”
”’Margarethe Spliid kirjoittaa että kaikkien tutkimusten mukaan viha kehittyy kollektiivisesti ja suhteellisen hitaasti. Ihan kuin olisi olemassa vihavarikko, jonkinlainen myrkkyvarasto, ja kun se on täynnä ja vuotaa yli, syttyy sotia. Hänen mielestään varasto on yksittäisten ihmisten, meidän kaikkien vihan summa. Hänen mielestään sitä on voitava mitata. Ei mekaanisesti, ei mittatikulla tai vaa’alla. Mutta hän kirjoittaa että jotkut huomaavat milloin se on vuotamaisillaan yli. Ennakoimalla sen yhteiskunnat voivat siirtää huomion ulkoisista uhkakuvista omaan vihaansa. Silloin maailma muuttuu.’”
Osallistun kirjalla Helmet2017-lukuhaasteeseen #35 (kirjan nimessä on erisnimi).
Peter Høeg: Susanin vaikutus
Effekten af Susan
Suom. Katriina Huttunen
2014, Tammi
426s.
Kansi: Jussi Karjalainen
Sivumerkkejä 