Haruki Murakami: Kafka rannalla

Haruki Murakamin kerronnassa ja tarinoissa minua on aina viehättänyt eräänlainen ”puhtaus”. Kieli on Murakamilla kerrassaan niin vaivatonta ja sulavaa, että se tempaa mukaansa usein myös tarinoissa, joissa todellisuus sinänsä voi olla häilyvä ja taianomainen. Murakamin seurassa on yksinkertaisesti mukava olla.

Kafka rannalla -kansikuva

Kafka rannalla kuuluu kuitenkin Murakamin tuotannossa mielikuvituksellisimpiin ja kerronnallisesti poukkoilevimpiin. Maagisen realismin rajoja venyttelevä romaani ammentaa ainakin puhuvista kissoista, taivaalta satelevista sardiineista, kreikkalaisista tragedioista ja lapsuuden traumoista.

Seuraavana päivänä, kun pienellä alueella Nakanon kaupunginosassa todellakin satoi sardiineja ja makrilleja, nuori poliisi valahti kalpeaksi kuin lakana. Ilman pienintäkään varoitusta noin kaksituhatta sardiinia ja makrillia syöksyi pilvistä alas maahan.”

Kafka Tamura on lapsena äitinsä hylkäämäksi joutunut poika. Äiti on eräänä päivänä vain häippässyt mukanaan Kafkan sisko, ja jättänyt Kafkan isänsä hoiviin. Taiteilijaisä on kuitenkin Kafkalle etäinen ja teini-ikäisenä hän päättääkin karata kotoaan. Toiveenaan hänellä on myös kohdata vielä uudelleen äitinsä ja siskonsa.

Toisaalla seurataan kuusikymppistä Nakataa, joka on lapsuudessaan joutunut osaksi omituista onnettomuutta, jossa iso joukko lapsia menetti muistinsa kahden tunnin ajaksi. Tai oikeastaan lapset eivät menettäneet muistiaan vaan heidän muististaan vain pyyhkiytyi kokonaan pois kahden tunnin ajanjakso. Onnettomuuden jäljiltä luku- ja kirjoitustaidottomaksi taantunut Nakata osaa kuitenkin keskustella kissojen kanssa. Kafkan ja Nakatan elämät kietoutuvat yllättäen yhteen ja molemmat päätyvät Takamatsun kaupunkiin, jossa kreikkalaisen tragedian ainekset todella pääsevät vauhtiin.

Silti Nakata ei ollut yksinäinen eikä onneton. Sukupuolista halua hän ei tuntenut eikä kokenut tarvetta saada itselleen seuralaista. Hän ymmärsi olevansa erilainen. Kukaan muu ei sitä huomannut, mutta hän itse oli sitä mieltä, että hänestä maahan lankeava varjo oli vaaleampi ja hailakampi kuin muilla ihmisillä. Varsinaisesti häntä ymmärsivät vain kissat. Vapaapäivinään hän istui aamusta iltaan puiston penkillä rupattelemassa niiden kanssa. Niiden kanssa puhuttavaa kumma kyllä riitti vaikka kuinka paljon.”

Kafka rannalla on unenomainen, monitulkintainen teos, josta voi löytää kerroksia moneen eri suuntaan. Minulla se ei yllättäen noussut Murakami-suosikiksi.

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #26 (kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt).

Haruki Murakami: Kafka rannalla
Umibe no Kafuka / Kafka on the Shore
Suom. Juhani Lindholm
639s.
Kansi: Kazuko Otsuka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s