Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet

Julio Cortázar kuuluu argentiinalaisen kirjallisuuden suurnimiin ja myös maagisen realismin uranuurtajiin esimerkiksi maanmiehensä Jorge Luis Borgesin ja kolumbialaisen Gabriel García Márquezin rinnalla. Cortázar on kuitenkin jopa kollegoitaan yllätyksellisempi erityisesti kerronnassaan. Hän koettelee jatkuvasti tarinoillaan suoraviivaisen kerronnan ja logiikan rajoja rikkomalla kerronnan rakennetta mielensä mukaan. Usein lukija tajuaa kiepautuksen vasta aivan tarinan lopussa. Cortázar on haastava käännettävä ja syystä Anu Partanen on siitä myös palkittu (joskaan ei tästä kirjasta vaan Ruutuhyppelyä-romaanista).

Tuli on kaikki tulet -kansikuva

Tuli on kaikki tulet on novellikokoelma, jonka tarinoissa kuvataan usein käännekohtia, hetkiä, jolloin päähenkilö ymmärtää jotakin erityistä. Tai sitten vain leikitellään vaihtuvilla kertojilla ja aikatasoilla. Mukaan mahtuu kuitenkin myös perinteisempää kerrontaa, jossa usein kuitenkin on jonkinlainen absurdius läsnä. Itselleni novelleista mielenpainuvin, autoruuhkasta kertova Etelän moottoritie, on juuri tällainen. Ruuhkaan jumittunutta henkilöautojen letkaa kuvataan verkkaisesti ja sen osapuolia autojensa nimillä. Sen keskiössä on ruuhka, joka ei tunnu ikinä purkautuvan vaan jatkuu tunnista ja päivästä toiseen, pian jopa vuodenajat ympärillä vaihtuvat, mutta autot vain seisovat ruuhkassa. Ruuhkassa seisovat autoilijat tutustuvat toisiinsa ja muodostavat pienen yhteisön.

Novelleissa ollaan myös muun muassa Kuuban vallankumouksen alkuhetkissä Che Guevaran näkökulmasta (Kohtaaminen), kertojaa villisti lennosta vaihtavien sairaanhoitajan ja potilaan välistä suhdetta kuvaavassa tarinassa (Cora-neiti) ja 1800-luvun Pariisissa (Toinen taivas).

Cortázariin kannattaa ehdottomasti tutustua, mutta ajan kanssa. Hänen tarinansa eivät ole helposti ja nopeasti ahmittavissa vaan vaativat keskittymistä, ettei tarinakoukkuja mene ohi. Siksi esimerkiksi tämä novellikokoelma on hyvä aloitus matkalla Cortázarin mielikuvituksellisten tarinoiden sisälle. Cortázarin kertomukset ovat myös hyvä esimerkki tarinoista, joihin voi palata aina vaan, niin helposti ne tarjoavat uusia näkökulmia uusilla lukukerroilla.

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #15 (palkitun kääntäjän kääntämä kirja).

Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet
Todos los fuegos el fuego
Suom. Anu Partanen
2015 (1966), Teos
191s.
Kansi: Jenni Saari

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s