Karl Ove Knausgård: Syksy

Kun vasta ehdin huokaista helpotuksesta kahlattuani Knausgårdin Taisteluni-sarjan loppuun, jo pukkasi mieheltä uutta kirjasarjaa. Vuodenaikasarja ei ole läheskään yhtä massiiviinen kuin edeltäjänsä. Yhtäläisyyksiäkin on: Knausgård kirjoittaa taas itsestään ja läheisistään, autofiktiota siis.

Syksy kansikuva

Jollain tapaa vuodenaikasarja tuntuu kuin kesyltä versiolta Taisteluni-sarjasta. Lähtöasetelmakin on kyllä erilainen. Kirjasarjan aloittavassa Syksyssä Knausgård kirjoittaa havaintojaan lähiympäristöstään vielä syntymättömälle neljännelle lapselleen. Omien sanojensa mukaan hän haluaa näyttää lapselleen maailman sellaisena kuin se tällä hetkellä on.

Näille ihmeille, joihin pian tutustut, tulee helposti sokeaksi, ja on olemassa lähes yhtä monta tapaa sokeutua niille kuin on ihmisiäkin. Siksi kirjoitan sinulle tämän kirjan. Haluan näyttää sinulle maailman sellaisena kuin se on tässä ympärillämme, koko ajan. Vain näyttämällä sen sinulle minäkin näen sen.”

Yhtä paljon, jos ei enemmänkin, Knausgård siis kirjoittaa itselleen kuin lapselleen.

Haluan näyttää sinulle tämän maailman sellaisena kuin se on tällä hetkellä: oven, lattian, hanan ja pesualtaan, puutarhatuolin tiiliseinän vieressä keittiön ikkunan alla, auringon, veden, puut. Koska sinä näet sen omalla tavallasi, hankit omia kokemuksia ja elät omaa elämääsi, teen tämän tietysti ennen muuta itseni vuoksi: maailman näyttäminen sinulle, pikkuinen, tekee minun elämästäni elämisen arvoista.”

Teksti on arkista ja siten vähän haaleaa, paikoitellen tylsääkin. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, parin sivun mittaisista, jotka on otsikoitu pääosin substantiivein. Lopputuloksena on kokoelma tekstejä aina häpyhuulista Heideggeriin, omenoista sammakoihin, auringosta oksennukseen. Tekstejä on paljon luonnonilmiöistä, pieneläimistä ja hyönteisistä, toisaalta arkisista aiheista, kuten kuume tai kumisaappaat, toisaalta hankalammin määriteltävistä, kuten anteeksianto tai hiljaisuus.

Knausgård on taitava kirjoittaja ja se tietenkin pelastaa paljon. Hän kiteyttää oivalluksia aivan tavallisista lähiympäristön asioista tavalla, joka on samastuttava. Toisaalta se herättelee havainnoimaan myös omaa lähiympäristöä ja kiinnittämään huomiota asioihin, jotka on tottunut ottamaan itsestäänselvyytenä. Arkisten kuvausten joukkoon on sekoiteltu Knausgårdin omakohtaisia muistoja esimerkiksi lapsuudesta. Niissä kohdin kirja onkin mielenkiintoisimmillaan, vaikka yhden kirjailijan kyky kirjoittaa niin paljon itsestään jaksaakin hämmentää.

On kuitenkin selvää, että myös tulevat vuodenajat yltävät lukulistalleni.

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #3 (kirja aloittaa sarjan).

Karl Ove Knausgård: Syksy
Om hosten
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
2015, Like
217s.
Kansi: ei mainittu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s