Nathan Hill: Nix

Aina kun ilmestyy Suuri Amerikkalainen Kertomus olen innoissani. Tällaisia on jo pitkään tarjoillut Jonathan Franzen, jossain määrin myös Paul Auster. Ilahduttavasti viime vuosina on tullut myös uusia tekijöitä, kuten Hanya Yanagihara, Joël Dicker ja nyt Nathan Hill. Itse niputan tällaiset kirjat yhteen melko löyhästikin ja täysin omavaltaisesti (joskin terminä Suuri Amerikkalainen Romaani ei ole omakeksimäni vaan tunnistettu myös laajemmin) suurin piirtein seuraavin kriteerein: paksu (vähintään 500 sivua), pohjois-amerikkalaista yhteiskuntaa helposti lähestyttävien henkilöhahmojen kautta syväluotaava, humoristisen lämpimästi mutta osuvasti kuvaava lukuromaani.

Nix-kansikuva

Kaikkea tätä on myös Nathan Hillin Nix. Romaanin päähenkilö on yliopistossa professorina työskentelevä Samuel Andresen-Anderson, josta piti aikoinaan tulla suuri kirjailija, mutta erään todella epäonnisen sattumuksen vuoksi hän menetti aikoinaan pitkällä olevan käsikirjoituksen, eikä ole saanut työstettyä uutta. Samuelin menneisyydessä on myös selvittämättömiä asioita: hänen äitinsä hylkäsi Samuelin ja tämän isän Samuelin lapsuudessa. Pettymyksiään elämässä Samuel pakenee pelaamalla aivan liikaa World of Elfscape -nimistä nettipeliä.

Tarina käynnistyy, kun Samuel törmää yllättäen äitiinsä uudelleen, kun tämä päätyy uutisiin heitettyään kiviä paikallista kuvernööriä päin. Samuel alkaa selvittää äitinsä menneisyyttä 1960-luvun hippiliikkeessä ja samalla omia ja vanhempiensa vaiheita lapsuudesta nykyhetkeen. Niin vanhemmista kuin omasta lapsuudesta paljastuu uusia ja ristiriitaisiakin asioita, jotka kuitenkin auttavat Samuelia ymmärtämään paremmin kaikkia osapuolia.

’Ja minähän käskin ottaa mukaan yhdeksän lelua’, äiti sanoi. ’Sinä otit kahdeksan. Yritä ensi kerralla kuunnella tarkemmin.’ Ja pettymys äidin äänessä sai Samuelin itkemään entistä kovemmin, niin kovasti ettei hän saanut sanaa suustaan, ja siksi hän ei pystynyt kertomaan, että hän oli ottanut kärryyn kahdeksan lelua siksi että yhdeksäs lelu oli kärry itse.”

Ajallisesti tarinassa liikutaan 1960-luvulta 1980-luvulle ja nykyhetkeen, vuoden 2011 paikkeille. Pääosin liikutaan Yhdysvalloissa, mutta välillä käydään myös Samuelin sukujuurilla Norjassa, josta on myös peräisin kirjan nimi.

Sellaista rakkaus on, ajattelee Faye nyt. Me rakastamme ihmisiä, koska he rakastavat meitä. Se on narsistista. On parasta tehdä tämä seikka täysin selväksi itselleen ja pitää huoli, etteivät sellaiset kuvitellut asiat kuin kohtalo ja sallimus pääse hämärtämään asiaa.”

Hillin kerronta on hauskaa ja lämminhenkistä. Henkilöhahmot ovat paikoitellen yksinkertaistettuja, mutta sellaisina myös tarkkanäköisesti rakennettuja ja ennen muuta loputtomasti hilpeyttä herättäviä. Hauskoja ovat esimerkiksi Samuelin kirjallisuuden opiskelijat.

Ja se on totta. Niin Frank teki. Hän oli hyvä mies. Niin hyvä isä kuin osasi. Faye ei vain aiemmin ymmärtänyt sitä. Toisinaan ihmiset ovat niin vahvasti omaan [sic] tarinansa lumoissa, etteivät näe rooliaan jonkun toisen tarinassa.”

En lukenut teosta varsinaisesti poliittisesti kantaaottavana puheenvuorona, eikä se ainakaan pyri paasaamaan. Silti sen valottaa osuvasti Yhdysvaltojen lähihistoriaa ja siten peilaa kiinnostavasti myös nykypäivää. Toisaalta se pyrkii ”Suurille Amerikkalaisille Kertomuksille” uskollisesti niputtamaan yhteen koko joukon historiallisia tapahtumia ja käännekohtia aina Vietnamin ja Irakin sodista hippiliikkeeseen ja nyky-Amerikan republikaanivaltaan.

Suurista Amerikkalaisista Kertomuksista pitäville Hillin esikoinen on ennen muuta viihdyttävä ja raikas uusi tuulahdus. Jostain syystä tämän genren romaanit ovat usein miesten kirjoittamia ja painotus myös tarinoissa on miehinen, naishahmojen jäädessä välillä ohuiksi. Hillin tarina tuulettaa tätä käsitystä hieman, tarjoamalla myös häivähdyksen feminististä näkökulmaa ja väistelemällä pahimpia nuoren miehen kasvutarinan kliseitä.

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #44 (kirja liittyy johonkin peliin).

Nathan Hill: Nix
The Nix
Suom. Raimo Salminen
2017, Gummerus
719s.
Kansi: Oliver Munday

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s