Peter Høeg: Hiljainen tyttö

Olen aiemminkin kirjoittanut tässä blogissa siitä, miten kiehtova mutta haastava kirjailija Peter Høeg on. Osa hänen kirjoistaan on saanut minut täysin puolelleen (Lumen taju, Susanin vaikutus), osan kanssa taas on ollut hieman vaikeuksia (Kertomuksia yöstä, ja nyt tämä Hiljainen tyttö).

Hiljainen tyttö -kansikuva

Høeg rakentaa tarinansa aina monista aineksista. Hän sekoittelee usein jännitystä, mitä mielikuvituksellisimpia juonenkäänteitä ja henkilöhahmoja, ja viljelee usein mukaan dystooppisia tulevaisuuskuvia, mikä ei useinkaan helpota lukukokemusta. Ajallinen ja kerronnallinen hyppelehtiminen on myös tavallista.

Hiljaisen tytön pääosassa on sirkusklovni Kasper Krone, jolla on erikoinen, nuoruuden onnettomuudesta johtuva kyky: erityisen tarkka kuulo. Hän kykenee kuulemaan ihmisten eritaajuiset soinnit, jokaisella kun on omanlaisensa. Siten Kasper pystyy myös kuulemaan ihmisten ajatuksia. Ihmisistä lähtevät erilaiset äänimaisemat ja toisaalta ihmisten kuuleminen ja kuunteleminen ovatkin iso teema romaanissa.

Jo kirjan alku on sekava ja ottaa aikansa, että mukaan pääsee. Høeg kirjoittaa pitkään ilman, että varsinaista juonta kehkeytyy, tai ainakin sitä on todella vaikea löytää. Silti jonkinlainen mysteeritarina juoneksi punoutuu ahkeran lukemisen myötä.

Høeg kertoo usein myös lasten näkökulmasta, niin nytkin. Tällä kertaa juoni kiertyy nuoren tytön, KlaraMarian, katoamisen ympärille. Kiinnostavaa on, että siinä missä Kasper pystyy kuulemaan jokaisen ihmisen äänimaailman, KlaraMarian kohdalla humisee vain hiljaisuus.

Yliluonnolliseen tarinaan sekoittuu mystisen katoamistapauksen lisäksi todellisuudelle läheisempiä elämän- ja luonnonmullistuksia, kuten veronkiertoa ja tulvia, mutta ylipäätään jonkinlaisen juonen rakentuminen tarinan sisälle helpottaa lukijaa. Silti kiehtovimmaksi anniksi kirjasta jäävät eri ihmisten äänimaisemien ja sointujen kuvaus.

Hän palautti mieleensä naisen kuvan, hänen äänensä. Naisen olemuksen ydin oli E-duuri. Sen takaa kuului syvempi vaistojen sointi, ihmisten vaistot eivät normaalisti olleet kovin hienovivahteisia, ne eivät vielä olleet muotoutuneet sävellajeiksi, mutta tämän naisen olivat.”

”’On kahta erilaista hiljaisuutta, Kasper sanoi. ’tai siltä se ainakin minusta on kuulostanut. On ylevä hiljaisuus, hiljaisuus rukouksen takana. Hiljaisuus, kun on lähellä jumalallista. Se hiljaisuus on kaikkien äänien tiivistynyttä, syntymätöntä läsnäoloa. Ja sitten on toinen hiljaisuus. Toivottoman kaukana Jumalasta. Ja muista ihmisistä. Poissaolon hiljaisuus. Yksinäisyyden hiljaisuus.’”

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #42 (kirjan nimessä on adjektiivi).

Peter Hoeg: Hiljainen tyttö
Den stille pige
Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen
2007, Tammi
566s.
Kansi: Laura Lyytinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s