Laura Gustafsson: Korpisoturi

Se, minkä päälle yhteiskunta kerran rakennettiin, on tyhjiin imetty. Ei sitä systeemin sisältä hahmota, ja mitä sitten jos hahmottaisikin. Helpointa jatkaa teeskentelyä. Irrottautuminen ei nimittäin ole lainkaan yksinkertaista. Ne, jotka ovat ottaneet pitkät, vetävät kuset housussa Lasolia torin laidalla. Se on se näkyvä vaihtoehto. On toinen. Parempi. Näkymätön. Pako. On jätettävä kaikki. Kieli, lait, säännöt, suhteet. Ja raha, pahin kaikista silmänkääntötempuista. Raha on sopimus, eikä ihmisten kanssa tehtyihin sopimuksiin kannata luottaa.”

Korpisoturi-kansikuva

Korpisoturin päähenkilö on metsässä lähes omavaraistaloudessa elävä Ahma. Hän on muuttanut metsään protestina modernille yhteiskunnalle ja kulutushysteeriselle maailmanmenolle, joka Ahman mielestä vain tuhoaa itse itseään. Tältä tuholta pelastuvat vain ne, jotka suostuvat elämään luonnon kanssa harmoniassa ja luonnon ehdoilla.

Ahma pyrkii tähän, muttei ole kovin etevä erätaidoiltaan, eikä oikein muutenkaan meinaa pärjätä luonnossa. Ahma saa seurakseen paitsi metsän eläimiä myös tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, joten aiottu erakoituminenkaan ei oikein ota luonnistuakseen. Linkolalaista ehdottomuutta luonnon suhteen ihaileva Ahma ei siis täysin kykene elämään uskomustensa mukaan.

Gustafssonin aiemmassa tuotannossa ovat korostuneet esimerkiksi naisiin kohdistuvat kaksoisstandardit ja myös eläinten oikeudet. Jonkinlainen ekologisen elämänmenon puolustuspuheenvuoro tämäkin romaani on, mutta ei kuitenkaan millään tavalla paasaavalla tavalla. Se on absurdikin selviytymis- (tai selviytymättömyys-) tarina, dystopia ja humoristinen puheenvuoro ajasta, jossa luonnon ja ihmisen välinen suhde on vähintäänkin epävakainen.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #39 (ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja).

Laura Gustafsson: Korpisoturi
2016, Into Kustannus
254s.
Kansi: Jussi Karjalainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s