”Äiti kertoili minulle yhä uudelleen sodasta, vaikkei hänellä ollut siitä paljonkaan kerrottavaa, vain muutama vähäinen tarina, mutta niiden perusväreillä hän sävytti elämänsä kaikki muut tarinat. Hänen sodastaan tuli minun sotani samalla lailla kuin jaosta sotaa edeltävään ja sodanjälkeiseen tuli minun jakoni, ja jossain vaiheessa minun oli mahdotonta enää erottaa hänen sotaansa omista unistani ja jättää hänen muistojaan uinahtelemaan oman muistini hyllyille.”
Kiovassa kasvanut juutalainen Katja Petrovskaja kiinnostuu oman sukunsa tarinasta sodan keskellä aikana, jolloin tämän tarinan kertojia on koko ajan vähemmän. Hän ottaakin avukseen internetin selvittääkseen sukunsa vaiheita ja siten myös omaa historiaansa. Lisäksi Petrovskaja vierailee sodan tapahtumapaikoilla, esimerkiksi keskitysleireillä Puolassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Hän saa selville, että hänen sukulaisiaan on ollut perustamassa kuuromykkien kouluja. Mitä enemmän tietoa kertyy, sitä enemmän hän suvustaan kiinnostuu.
Erityisesti elämä maailmansotien kauhujen keskellä piirtyy esiin tarinassa.
”Toinen sotilaista ampui hänet siihen paikkaan, rennolla rutiinilla, keskeyttämättä toisen saksalaisen kanssa käymäänsä keskustelua, kunnolla kääntymättäkään, ihan ohimennen. Tai ei, ei. Ehkä babushka sanoikin että olkaa niin hyvä, herra upseeri, ja sanokaa, miten sinne Babi Jariin mennään. Sellainenhan saattoi olla tosi rasittavaa. Ketä nyt huvittaisi vastata typeriin kysymyksiin?”
Petrovskajan kirja on omaelämäkerrallinen kaunokirja eli autofiktiota. Hän on itse nykyään Berliinissä asuva, saksaksi kirjoittava kirjailija. Kirjassa liikutaan vahvasti Euroopan historiassa ja maailmansodan ajassa, samalla kuitenkin hyödyntäen moderneja tietolähteitä Facebookista Googleen. Teksti ei ole perinteiseen kaunokirjalliseen juoneen punottu tarina, vaan hajanainenkin joukko muistoja, muistiinpanoja, historian kertausta ja anekdootteja. Henkilöitä on paljon ja heidän mukanaan on välillä hankala pysyä.
Petrovskajan kirja muistuttaa historian merkityksestä ja muistojen katoavaisuudesta. Selvittäessään sukunsa vaiheita Petrovskaja tulee samalla selvittäneeksi myös omaa identiteettiään.
Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #48 (kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä).
Katja Ptrovskaja: Ehkä Esther
Vielleicht Esther
Suom. Ilona Nykyri
2014, Tammi
272s.
Kansi: Markko Taina
Sivumerkkejä 