Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Joyce Carol Oates on niitä kirjailijoita, joilta tekisi mieli ahmia kaikki teokset yhdeltä istumalta. Hyvin tuottelias tämä vuonna 1938 syntynyt amerikkalaiskirjailija onkin ollut, harmillisesti vain kourallinen hänen kirjoistaan on kuitenkin suomennettu.

Haudankaivajan tytär -kansikuva

Oatesin teokset sijoittuvat usein keskenään eri aikakausille, mutta sukeltavat syvälle amerikkalaisen elämäntavan (jos tällaista yleistystä voi käyttää) ytimeen. Niin myös Haudankaivajan tytär, jossa liikutaan tällä kertaa toisen maailmansodan jälkeisessä ajassa.

Rebecca Schwart syntyy laivaan, jolla hänen perheensä on lähtenyt pakoon Euroopan sotaa Amerikkaan. Isä on saanut pestin haudankaivajana ja perhe, äiti, isä, Rebecca ja tämän veljet August ja Herschel, yrittää aloittaa alusta elämäänsä uudella mantereella. Elämä ei kuitenkaan osoittaudu auvoiseksi vaan perhe saa kokea kurjien olojen lisäksi myös paikallisten vihamielisyyden. Varsinkin isä Jacob vetäytyy kuoreensa ja muuttuu pikkuhiljaa synkemmäksi ja synkemmäksi varjoksi itsestään.

Samaan aikaan erityisesti äiti kasvattaa ainoaa tytärtään Tytöksi. Tytön kun kuuluu olla, näyttää ja käyttäytyä tietyllä tavalla. Kotoa häipyviltä veljiltäkään on turha odottaa tukea ja pian Rebecca on yksin epävakaan isänsä ja kontrolloivan äitinsä ikeessä.

Vain silloin äitiin tuli eloa, hänen äänensä katkeili, kun hän varoitti Rebeccaa vaarasta. Älä kuljeskele tiellä! Pysy kaukana vieraista ihmisistä! Ja vaikka ihmiset olisivat tuttujakin, niin älä koskaan mene auton tai kuorma-auton kyytiin! Ja pysy kaukana kanavasta! Siellä on kalamiehiä jotka tulevan [sic] kalaan ja muitakin miehiä, veneissä. Katsos kun sinä et halua että sattuu mitään, Rebecca. Sinua siitä syytetään jos sinulle jotakin sattuu. Katsos kun sinä olet tyttö.”

Tapahtumat kärjistyvät tragediaan, jonka myötä myös Rebecca joutuu jättämään kotinsa. Siitä alkaa Rebeccan matka kohti itsenäisyyttä ja oman identiteetin löytämistä. Ensin hän avioituu itseään vanhemman Niles Tignorin kanssa, joka alkuhuuman jälkeen osoittautuu arvaamattoman mustasukkaiseksi ja väkivaltaiseksi, ja niin Rebecca joutuu jälleen tekemään ratkaisuja oman kohtalonsa suunnan muuttamiseksi. Tällä kertaa sellaisia, että pystyy pitämään turvassa myös pienen poikansa.

Hän tajusi: Pitää nauraa. Se oli tärkeää. Jo varhain suhteessaan Niles Tignorin kanssa hän oli ymmärtänyt nauraa miehen vitseille ja vitsailla itsekin. Apeaa tyttöä ei, Herra nähköön, halua kukaan!”

Kirjan aikajana ulottuu 1940-luvulta 1990-luvulle. Oates onnistuu rakentamaan Rebeccalle vaikuttavan elämäntarinan ja persoonan, joka kasvaa koettelemusten myötä epävarmasta tytöstä vahvaksi naiseksi. Oates on muutenkin vahva tarinankertoja; tapahtumat imaisevat mukaansa helposti. Oates taitaa myös erityisesti kaltoinkohdeltujen tyttöjen ja naisten verevän kuvauksen, niin tälläkin kertaa. Hän ei kuitenkaan tyydy säälittelemään naisiaan, vaan pikemminkin osoittaa naisiin kohdistuvat stereotyypittelyt vääriksi. Oatesin tarinoissa naiset ovat kaikkea muuta kuin heikkoja, vaikka heidät sellaisiksi määriteltäisiin.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #32 (kirjan nimessä on ammatti).

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
The Gravedigger’s Daughter
Suom. Kaijamari Sivill
2007, Otava
678s.
Kansi: Raloh Del Pozzo

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s