Marguerite Duras: Jokapäiväinen elämä

Marguerite Duras’n omaelämäkerrallinen romaani ei oikeastaan ole perinteinen omaelämäkerta ollenkaan. Pikemminkin sitä voisi luonnehtia kokoelmaksi välähdyksenomaisia pieniä ajatuksia ja tarinoita Duras’n elämän varrelta. Taidokkaan kirjailijan käsissä nuo pienet anekdootit ja tarinat kuitenkin paljastavat kirjoittajastaan yllättävän paljon, siksi luin sen myös yhtenä kiinnostavimmista omaelämäkerroista ikinä.

Duras

Tämä kirja, josta olisin halunnut tuollaisen kaikkialle yhtä aikaa vievän moottoritien, jää kaikkialle kurkottelevaksi kirjaksi, joka kuitenkin menee vain yhteen paikkaan kerralla ja palaa takaisin, kuten kaikki ihmiset, kuten kaikki kirjat, paitsi ne joissa vaietaan, eikä sellaista voi kirjoittaa.”

Duras’n kirja koostuu osin arkisistakin havainnoista jokapäiväisestä elämästä, työstä ja rakkaudesta sekä ranskalaisesta kulttuurista ja maailmanmenosta. Vaikka Duras käy läpi paljon omaa henkilöhistoriaansa, uraansa, suhteitaan ja esimerkiksi alkoholismiaan, kirjoitukset eivät käperry henkilöön vaan onnistuvat kertomaan asioista universaalisti ja koskettamaan.

Elin yksin alkoholin seuranani kokonaisia kesiä Neauphlessa. Ihmiset tulivat viikonlopuksi. Viikot olin yksin suuressa talossa, silloin alkoholi saavutti koko merkityksensä. Alkoholi saa yksinäisyyden kaikumaan ja aiheuttaa lopulta sen, ettei mikään sitä voita.”

Duras’n paikoin feministisetkin ajatukset kirjoittamisesta ja teatterintekemisestä jäävät mieleen. Niiden lisäksi minuun teki vaikutuksen erityisesti pieni tarina eräästä perhetragediasta, josta Duras kertoo kuin sivumennen. Samalla hän tulee kuitenkin valaisseeksi jälleen jotain laajemmin ymmärrettävää, niitä tunnistettavia hetkiä, joissa tavallinen muuttuu epätavalliseksi ja siloiteltu pinta sisältä särkyneeksi.

Siitä huolimatta ettei tämän naisen uskottu puhuvan, koska hän ei koskaan puhunut, hänen on täytynyt puhua. Hän tuskin puhui päätöksestään. Ei. Hänen on täytynyt sanoa jotain päätöksensä sijasta, jotain sellaista, joka hänen mielestään tarkoitti samaa ja joka tarkoittaisi samaa myös kaikille niille, jotka kuulisivat tästä jutusta. Ehkä hän sanoi kuumuudesta jonkin lauseen, jossa olisi ollut jotain pyhää. Tällaisina hetkinä kieli saavuttaa äärimmäisen valtansa. Mitä hän liekään sanonut kahvilan omistajalle, hänen sanansa kertoivat kaiken. Nuo kolme sanaa, hänen viimeisensä ennen kuoleman täytäntöönpanoa, olivat yhtä kuin heidän elämänsä hiljaisuus. Näitä sanoja ei kukaan ollut pannut mieleen.”

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #20 (taiteilijaelämäkerta).

Marguerite Duras: Jokapäiväinen elämä
La vie matérielle
Suom. Kristina Haataja
1987, Like
152s.
Kansi: Tommi Hänninen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s