Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda

Millainen on ollut Suomen varmasti tunnetuimman luonnonsuojelijan oma elämä? Tähän kysymykseen pyrkii vastaamaan Riitta Kylänpään Tieto-Finlandialla palkittu elämäkerta Pentti Linkolasta.

Linkola

Kylänpään kirja on monella tapaa hyvin perinteinen elämäkerta. Se etenee kronologisesti Linkolan lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen ja perhe-elämään. Mielenkiintoista on lukea esimerkiksi Linkolan vanhemmista ja lapsuudesta. Monet nuoruudesta lähteneet harrastukset vaikuttavat Pentin elämään myös myöhemmin. Lintuharrastus saa kimmokkeensa jo lapsuudessa. Linkolasta tulikin paitsi ahkera lintubongari myös arvostettu ornitologi, jonka arkistot lintujen liikehdinnästä ovat mittavat.

Kylänpää piirustaa esiin Linkolaa ihmisenä hienovaraisesti, pienillä anekdooteilla. Mieleenpainuva on esimerkiksi Pentin jo lapsuudessa esiin tuleva järjestelmällisyys, joka näkyy esimerkiksi siinä, miten nuori Pentti keräilee ylös autoihin liittyvää tietoa, mm. kauppa-autojen numeroita. Samanlaisella pieteetillä hän myöhemmin kerää mittavaa lintutietouttaan.

Linkolan perhe on Helsingin sivistyneistöä, mutta jo nuoresta pitäen Pentti liikkuu paljon luonnossa. Perhesuhteet ovat lämpimät, mutta varhainen isän kuolema heittää varjonsa koko perheen elämään. Erityisesti suhde äitiin kuitenkin tulee esille varsinkin äidin Pentille tämän aikuistuessa lähettämissä kirjeissä, joista paistaa lempeä huoli pojan edesottamuksista.

Rakas Pena murhemieli! (…) Jos nyt ajattelet objektiivisesti itseäsi äitisi kannalta, ymmärtänet, että äidille, joka kuitenkin kaiketikin ajattelee poikastaan emomaisen poroporvarillisesti, olet Sinä edesottamuksillasi, filosofiallasi ja erikoisuudellasi tuottanut melkoisesti huolta. Sanon huolta, en surua (…) Surua et ole tuottanut, vaan päinvastoin – jossain poroporvarillisten kerrostumien alla olen Sinusta ylpeä, minun poikani.”

Linkola tunnetaan radikaaleista luonnonsuojeluajatuksistaan. Kaikki Linkolasta jotain tietävät muistavat hänen näkemyksensä, jonka mukaan ihmislaji pitäisi tuhota muiden luontokappalaiden eloonjäämiseksi. Näin ilmastonmuutoksen kuumimman keskustelun velloessa tämäkään ajatus ei toisaalta kuulosta enää aivan niin radikaalilta kuin ehkä parikymmentä vuotta sitten.

Yhdessä pamfleteistaan hän kirjoittaa näin: ”’Ihminen on vain yksi eläinlaji niiden lukemattomien joukossa, joita varten maailma on olemassa. Jos poljemme ihmisen omahyväisyydellä näitä muita jalkoihimme tai riistämme häikäilemättömästi niiltä elintilaa itsellemme, olemme korkeintaan hitusen verran USA:n Vietnam-kenraalia tahi aprtheid-ministereitä edellä elämänkunnioituksessa.’”

Linkolan luontosuhde tulee lähes lihallisesti esiin Kylänpään teoksessa. Lintubongausreissut ja kalastusmatkat jopa ääriolosuhteissa menevät kaiken muun tekemisen edelle ja niitä muistelevat teoksessa myöhemmin myös Linkolan lapset. Kiinnostavaa on kuitenkin seurata, miten Linkolan luontosuhde kehittyy: linnuista intoileva Linkola huomaa metsähakkuiden vaikutukset lintujen pesimiseen, mikä on omiaan herättelemään häntä puolustamaan rakastamaansa eläinlajia. Metsähakkuiden lisäksi myös teollistuminen ylipäätään ahdistaa Linkolaa. Miehen lähes fyysisen ahdistuksen aistii kirjan sivuilta. Myöhemmin Linkola on aktiivinen myös vihreän liikkeen perustamisessa.

Kiinnostavaa oli lukea myös Linkolan kahdesta avioliitosta ja lapsista. Erityisesti naisten ja miesten rooleista puhuttaessa Linkola oli armottoman vanhanaikainen.

Linkola yritti vitsailla, että Vierulassa oli niin paljon tekemistä, ettei yksi nainen voinut mitenkään selvitä kaikesta. Hänen ideaalissaan yksi nainen olisi ollut kotona, laittanut ruoan ja hoitanut lapset, toinen olisi ollut hänen mukanaan töissä ja kalassa ja kolmannen kanssa hän olisi käynyt teatterissa ja keskustellut kirjallisuudesta. ’Niin hän sanoi’, Aliisa muistaa.”

”’Seksuaalinen vapautuminen ja naisen vapauttaminen ovat valtavia erehdyksiä. Ne murtavat perheen, joka on inhimillisen läheisyyden ainoa todellinen instituutio…’”

Hieman epäselväksi jää Linkolan suhde lapsiinsa. Kirjan välittämän kuvan mukaan Linkolalla tuntuu olevan enemmän aikaa rakkaille linnuilleen kuin perheelleen. Linkola sai vaimonsa Aliisa Lummeksen kanssa kaksi tytärtä, Mirjamin ja Leenan.

Linkola puhui edelleen lastenkodista, jos lapsi olisi poika. ’Ajattelin itsekseni, että sitten lähden minäkin’, Aliisa muistelee. Toisaalta hän ei uskonut, että Pentti toteuttaisi aikomustaan, ’kunhan puhui’.

Heti alkusanoissa Kylänpää tuo esille, että Linkola on monien ristiriitojen sävyttämä mies. Näitä ristiriitoja tuodaankin esille kirjassa pitkin matkaa. Korkeanpaikankammosta kärsivä lintuintoilija kiipesi puihin rengastamaan lintuja. Ihmislajin sukupuuttoa toivova aktivisti päätyi kuitenkin myös itse lisääntymään, jopa kahden jälkeläisen verran. Jopa pamfletteja aiheesta kirjoittanut pasifisti halusi mennä armeijaan, koska ajatus sisätöihin joutumisesta on ulkoilmasta elävälle luonnossaliikkujalle vielä suurempi kauhistus. Hän oli myös monissa ajatuksissaan hyvin oikeistolainen ja vastusti esimerkiksi sosiaalietuuksia köyhien kurjuudesta nostamiseksi. Nykyään yksinäisen erakon maineessa oleva Linkola oli varsinkin nuoruudessaan kohtuullisen supliikki seuramies, jolla oli laaja ystäväpiiri myös kaupungin kermasta. Linkola oli myös ahkera kirjoittaja: hän kirjoitti pamfletteja ja mielipidekirjoituksia useisiin lehtiin. Ainakin tämä puoli vahvasta yhteiskunnallisesta keskustelijasta kirkastui minulle Kylänpään kirjan ansiosta.

Kylänpää pyrkii teoksellaan valottamaan miestä myytin takaa, melko rehellisesti. Hän ei nosta Linkolaa ja tämän radikaaleja ajatuksia jalustalle, vaikka varsinaista kritiikkiä niitä kohtaan ei hirveästi teoksessa kuullakaan. Näin ollen Kylänpää jättää viisaasti johtopäätökset ja mielipiteet lukijalle itselleen.

Visuaalisesti kirja on monine mustavalkoisine kuvineen kaunis ja miellyttävä lukea. Ainoa miinus helähtää taitosta ja sen välillä pitkistä kursivoiduista pätkistä esimerkiksi kirjeiden kohdalla: pistekoon verran isompi fontti tai kappaleiden erottaminen olisi tehnyt tekstistä luettavampaa.

Erityisesti nyt ilmastonmuutoskeskustelun taas aktivoiduttua Linkola lienee ajatuksineen ihmislajin merkittävyydestä ja roolista muiden luontokappalaiden rinnalla ajankohtaisempi kuin koskaan. Samanaikaisesti monet hänen ajatuksistaan ovat jopa hätkähdyttävän ristiriitaisia ja radikaaleja. Linkolan näkemyksistä välittyvä ihmiskäsitys on paikoitellen niin kylmä ja rationaalinen, että se jättää varjoonsa monia olennaisia inhimillisyyden ulottuvuuksia. Vaikka Kylänpään teos valottaa ansiokkaasti Linkolan ajattelun kehitystä, uraa ja elämää, ainakin itseäni olisi kiinnostanut pureutua vielä syvemmin Linkolan ihmiskäsitykseen tänä päivänä: onko siinä tilaa inhimillisyyden monille ulottuvuuksille – vaikkapa erehtyväisyydelle, lämmölle, tunteille, toiminnan korjaamiselle?

Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #45 (palkittu tietokirja).

Riitta Kylänpää: Pentti Linkola – ihminen ja legenda
2017, Siltala
455s.
Kansi: Ari Heinonen / Mika Tuominen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s