Kun Arno Kotron esikoisrunoteos Sanovat sitä rakkaudeksi ilmestyi reilut 15 vuotta sitten, se herätti heti paljon ihastusta. Se on eräänlainen runoromaani, joka kertoo kokonaisen parisuhteen tarinan draaman kaarineen loppujen lopuksi suhteellisen vähäisellä määrällä sanoja. Kotron teos kertoo nimensä mukaisesti rakkaudesta, lävistäen sen yhden parisuhteen näkökulmasta.
Alussa on pariskunta ja pyörremyrskymäisen suuri rakkaus, sen jälkeen tunteita laidasta laitaan: katkeruutta, turhautumista, pettymystä, ihmetystä… ja niin edelleen.
Kirjoittaja puhuttelee tekstissä rakastaan sinutellen ja kertoo tälle tuntemuksistaan. Teos on siis eräänlainen pariskunnan toisen osapuolen, miehen, tilitys naiselle (kirjan jatko-osassa Musta morsian puhuu puolestaan pariskunnan toinen osapuoli). Tarina etenee kronologisesti ja on jaettu neljään osaan parisuhteen vaiheiden mukaan. Suhteen alusta siirrytään riitelyn kautta suhteen jälkeiseen aikaan, kun tilanteeseen on jo vähän etäisyyttä.
Yli 15 vuotta teoksen julkaisun jälkeen jää pohtimaan, nostattaisiko se samanlaisen kohun ja ylistyksen tänä päivänä. Monella tapaa sen kerronta on jopa tavanomaista, vaikka onkin runomuodossa. Ehkä se ilmestyessään kuitenkin oli uudenlaista ja muistutti, mihin kaikkeen runoilmaisu voikaan taipua.
Kotro kirjoittaa vähäeleisesti mutta tarkasti. Muutamiin sanoihin ja lyhyisiin virkkeisiin tiivistyy paljon asiaa ja tunnistettavia tunteita, kokonaisia kohtauksia. Tiiviissä ilmaisussa on Kotron käsittelyssä parhaimmillaan säväyttävän suuria merkityksiä. Lauseiden rytmitys on kauttaaltaan onnistunutta eikä tunnu teennäiseltä.
me pelkäsimme
tuntematonta puukoniskijää
kolaria
meteoriittia
arvaamatta
voimatta edes kuvitella
että siihen mihin eivät taivaankappaleet pysty
siihen pystymme me itse
Kotron teoksessa puhutaan loppujen lopuksi paljon enemmän rakkauden päättymisestä kuin rakkaudesta itsestään. Välillä meno äityy katkeraksi, vähän pateettiseksikin tilitykseksi.
kun mies lyö naista se on jotain
niin hirveää että
ei siitä sen enempää
kun nainen lyö miestä se on
uhrin epätoivoinen hätähuuto
kun mies syrjäytyy se on
hänen omaa syytään
kun nainen syrjäytyy se johtuu
kulttuurin patriarkaalisista rakenteista
kun mies juo liikaa hän on vastuuton ja
terrorisoi perhettään
kun nainen juo liikaa hänellä täytyy
olla paha olo
kun professorit ovat miehiä
se johtuu naisten syrjimisestä
kun koulumenestyjät ovat naisia
se on selvä osoitus
naisten lahjakkuudesta
[ja niin edelleen…]
Näkökulma on vahvasti miehen, rakkauteen pettyneen miehen, joka tilittää hyvin rehellisesti tuntojaan. Tällaista miehen rakkaudesta avautumista ei ehkä vielä lähes pari vuosikymmentä sitten oltu liiemmälti nähty.
Monella tapaa tämä runoromaani onnistuu kuitenkin kertomaan myös jotain universaalia päättyneestä rakkaussuhteesta ja tarjoaa siten samastuttavan tarinan. Ehkä siinä myös yksi iso syy sen suureen suosioon.
töissä esimies kysyy miksi en
kaada kahviin maitoa
puhuu ymmärtäväsi alaistensa poissaoloista
perhesyistä
ei ymmärrä että perhesyy se on sekin että
perhettä ei ole
Osallistun kirjalla Helmet2018-lukuhaasteeseen #2 (kotimainen runokirja).
Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
2003, Like
134s.
Kansi: ei mainittu
