Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina

Elena Ferranten Napoli-sarjan päättävä osa jatkaa siitä, mihin edellinen osa jäi. Kolmikymppiset Elena ja Lila elävät tahoillaan ja kamppailevat keskenään hyvin erilaisten ongelmien parissa. Firenzessä asuva Elena on naimisissa professori Pietro Airotan kanssa ja heillä on kaksi tytärtä. Vaikka puitteet ovat päällisin puolin kunnossa, Elena ei kuitenkaan pysty päästämään irti nuoruudenrakkaudestaan Ninosta, mikä hajottaa lopulta myös avioliiton. Uusi elämä Ninon kanssa ei kuitenkaan tuo vain onnea, vaan Elena ikävöi lapsiaan ja tuntee Ninosta mustasukkaisuutta.

Ferrante_Kadonneen

Lila elää puolestaan ystävysten kotikylässä yhdessä Enzon kanssa, jonka kanssa he myös työskentelevät yhdessä. Pariskunnan kanssa asuu myös Lilan Gennaro-poika.

Lila on ystävyksistä ollut aina se, joka ”on jäänyt” – kotikylään ja vanhoihin piireihin. Se, jolla asiat eivät ole menneet hyvin ja jolla unelmat ovat jääneet haaveiksi. Elena puolestaan on onnistunut täyttämään ainakin akateemiset haaveensa, mutta yksityiselämässä rimpuilua on riittänyt. Elena on uudessa suhteessaan toisaalta onnellinen, toisaalta onneton, eikä oman lapsuudenperheen suhtautuminen tilanteeseen helpota.

”’Äiti, asiat eivät ole enää niin kuin ennen vanhaa. Ihminen voi olla ihan kunnollinen, vaikka jättääkin aviomiehensä ja menee yhteen jonkun toisen kanssa. Miksi olet niin vihainen minulle, mutta Elisalle et sano mitään, vaikka hän odottaa lasta olematta naimisissa?’ ’Siksi, että sinä et ole Elisa. Onko Elisa opiskellut niin kuin sinä? Odotinko minä Elisalta yhtä paljon kuin sinulta?’”

Lapsuudenystävysten tiet kohtaavat kotikylässä, jossa erityisesti Lila haluaa elvyttää naisten etääntynyttä ystävyyssuhdetta. Ystävyyttä koettelee esimerkiksi se, että Elena on kirjoittanut kirjan ystävysten elämään perustuen. Lilaa häiritsee, että kirjassa osa on totta ja osa sepitettä. Naiset ovat todella erilaisia keskenään, mikä koettelee heidän välistä suhdetta. Lapsuudessa solmittu ystävyyden sidos kuitenkin pitää naisia kiinni toisissaan.

Mitä minä siis teen? Annan hänelle jälleen kerran periksi? Hyväksyn, että aikuiselämä tarkoittaa sitä että lakkaa näyttäytymästä, oppii piiloutumaan, kunnes katoaa kokonaan? Myönnän, että mitä enemmän vuodet kuluvat, sitä vähemmän tiedän Lilasta?”

Ferrante kuvaa naiset kokonaisina, vikoineen päivineen. Elena ja Lila ovat kautta kirjasarjan olleet vahvasti keskiössä, miehistä heille tärkeimmätkin ovat jääneet sivuosiin. Myös lapsia molemmat naiset ovat saaneet, mutta hekin ovat tähän saakka jääneet aika lailla tarinan taustalle. Viimeisessä osassa asetelma kuitenkin myös muuttuu yllättävällä tavalla.

Kirjasarjan ensimmäinen osa alkoi, kun Lilan aikuinen poika soitti Elenalle ja kertoi äitinsä kadonneen. Viimeisessä osassa tähän tilanteeseen palataan, joten eräänlainen tarinan ympyrä sulkeutuu.

Elenan ja Lilan tarinaa on ollut kiehtova seurata. Neljä osaa muodostavat kokonaisen yhden tarinan pikemminkin kuin neljä itsenäistä osaa. Itse asiassa eri osia lukiessa tulee mieleen, että tämä yksi pitkä tarina olisi vain pätkäisty mielivaltaisesti neljäksi suurin piirtein yhtä pitkäksi kirjaksi, sen verran ”keskeltä” osa niistä lähtee liikkeelle. Tämä ei kuitenkaan sinänsä lukukokemusta häiritse, kunhan kirjat lukee niille tarkoitetussa järjestyksessä.

Kirjasarjasta päällimmäisinä on jäänyt mieleen naisten välinen ystävyys, feministinen vire ja italialaisen yhteiskunnan syväluotaus. Vaikka elämä repii päähenkilöt erilleen pitkiksikin ajoiksi, jokin voima vetää heitä jatkuvasti takaisin yhteen. Silti naisten välinen suhde on kaikkea muuta kuin ongelmaton. Välillä tuntuu, että räiskyvä Lila imee varautuneemmasta Elenasta ja naisten välisestä ystävyydestä kaikki mehut. Ystävyys on kuluttavaa, mutta molemmille jollain tapaa välttämättömyys.

Feminismiä kirjasarjassa lähestytään monesta suunnasta. Elena luo uraa itsellisenä naisena, mutta se ei ole helppo pala edes hänen omalle perheelleen. Lila on luonteeltaan kaikkea muuta kuin taipuvainen ja sopeutuvainen, mutta häntä elämä puolestaan yrittää pusertaa perinteisen kotiäidin rooliin.

Napoli näyttäytyy romaanisarjassa kaikessa rujoudessaan eläväisenä ja luo siten aidontuntuisen miljöön tapahtumille. Poliittiset ja yhteiskunnalliset tapahtumat nivoutuvat Elenan ja Lilan tarinaan luontevasti, mutta eivät varasta pääroolia. Tätä tarinaa tulee ikävä.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #6 (rakkausromaani).

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina
Storia della bambina perduta
Suom. Helinä Kangas
2018, WSOY
512s.
Kansi: Martti Ruokonen / Ruby Del Angel/Arcangel

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s