Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dickerin Totuus Harry Quebertin tapauksesta saavutti ilmestyttyään muutama vuosi sitten suuren suosion. Sveitsiläinen Dicker oli onnistunut kirjoittamaan herkullisia henkilöhahmoja pursuavan, periamerikkalaista pikkukyläelämää osuvasti kuvaavan, vetävän juoniromaanin, jossa on mukana vielä mukaansatempaava murhamysteerikin – monella tapaa siis ”amerikkalaisemman” romaanin kuin moni amerikkalainen kirjailija. Mistä tarina siis kertoo?

Totuus Harry Quebertin tapauksesta kansi

Nuori amerikkalainen kirjailija Marcus Goldman kärsii valkoisen paperin kammosta. Menestyneen esikoisteoksen jälkeen kustantaja odottaa jo nälkäisenä toista romaania, mutta se ei ota syntyäkseen. Marcus ottaa yhteyden entiseen opettajaansa, kuuluisaan kirjailijaan Harry Quebertiin. Pian käy ilmi, että Harrylla on ollut kolmikymppisenä suhde 15-vuotiaaseen tyttöön, Nolaan, joka on aikoinaan kadonnut ja jonka ruumis löydetään Harryn talon liepeiltä. Tapaus järisyttää Auroran pikkukaupunkia New Hampshiressa. Harrya syytetään tytön murhasta. Marcus rientää ystävänsä avuksi ja ryhtyy selvittämään tapausta, josta hän alkaa työstää myös romaania.

Marcus sukeltaa syvälle pikkukaupungin asukkaiden elämiin ja heidän välisiin suhteisiin. Tapauksen setviminen tuo esille monia kaupunkiin kätkeytyviä salaisuuksia ja pian Marcus on niin syvällä tapauksessa, että se riskeeraa jo hänen omaa turvallisuuttaan. Mitä Nolalle oikein tapahtui?

Dicker onnistuu kuvaamaan yllättävän hyvin amerikkalaista pikkukyläelämää. Toisaalta juuri tässä kerronnassa se sortuu myös kliseisiin. Erityisesti Nolan hahmo on kaikessa ylistetyssä, eteerisessä ihanuudessaan jopa puuduttava. Tyttöparalle ei ole kirjoitettu persoonallisuutta nimeksikään vaan hän jää kirjailijan muusaksi, ihannoiduksi Lolita-hahmoksi.

Kaikki jotka Nolan muistavat sanovat, että hän oli ihmeellinen tyttö. Niitä tyttöjä jotka jäävät mieleen: suloinen, huomaavainen, hymyileväinen monilahjakkuus. Kuulosti siltä, että hänen poikkeuksellinen elämänilonsa pystyi valaisemaan synkimmänkin sadepäivän.”

Silti pikkukaupungin ja sen moninaisten henkilöiden luoma tunnelma on vangitseva. Romaanin juoni vetää ja henkilöhahmojenkin seurassa viihtyy, näiden ajoittaisesta kliseisyydestä huolimatta. Niin sanottujen suurten amerikkalaisten kertomusten ystäviä Totuus Harry Quebertin tapauksesta ravitsee odotetusti. Juoni, joka kiertyy monellekin rullalle loppua kohden, onnistuu pitämään hyvin otteessaan, ja yli 800-sivuinen kirja on helppo ahmia. Kirjasta on myös tehty tv-sarja, jollaiseksi sen uskookin hyvin taipuvan.

Pikkukylän ympärille kiertyvän murhamysteerin ja toisaalta traagisen rakkaustarinan lisäksi romaanissa pohditaan paljon kirjallisuutta ja kirjoittamista. Harry-opettajan aloittelevalle kirjailijalle antamat neuvot kaikuvat Marcusin päässä jatkuvasti ja hän tietenkin kirjoittaa tapahtumista kirjaa. Harry puolestaan on kirjoittanut aikanaan Nolasta ja tämän innoittamana. Kirjoittamisen merkityksen pohdinta tuokin romaaniin ajoittain sen muuten kepeähköstä juonesta puuttuvaa syvyyttä.

Kirjojen vaarallinen puoli on, että ne eivät aina pysy hallinnassa. Julkaiseminen tarkoittaa, että se minkä on kirjoittanut yksin omassa kolossaan, karkaakin äkkiä käsistä ja katoaa julkiseen tilaan. Se on vaarallinen hetki, sillä tilanne on aina pidettävä hallinnassa. Kaikki on menetetty, jos ei enää pysty päättämään, mitä omalle kirjalle tapahtuu.”

Kirjoittaminen on sitä, että näyttää lukijoille sellaista mitä he eivät välttämättä itse näkisi. Hankalaapa olisi, jos vain orvot kertoisivat orpoudesta. Se tarkoittaisi, ettet voisi puhua äidistä, isästä, koirasta tai lentäjästä sen paremmin kuin Venäjän vallankumouksestakaan, koska et itse ole äiti, isä, koira tai lentäjä etkä ole kokenut Venäjän vallankumousta. Sinähän olet vain Marcus Goldman. Ja jos kirjailijan pitäisi aina rajoittua vain itseensä, muuttuisi kirjallisuus aika apeaksi ja merkityksettömäksi. Me saamme puhua mistä vain, Marcus, kaikesta mikä meitä koskettaa.”

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #30 (kirjan kannessa on kaupunkimaisema).

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
La verité sur l’affaire Harry Quebert
Suom. Anna-Maija Viitanen
2014, Tammi
809s.
Kansi: Aki Suvanto

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s