Yahya Hassanin omaelämäkerrallinen runoteos oli ilmestyessään tapaus. Tanskassa asuva palestiinalaistaustainen Hassan kirjoittaa suoraan ja väkevästi rankoista aiheista: rasismista, kahden kulttuurin välissä kasvamisesta, maahanmuuttopolitiikasta, väkivallan keskellä elämisestä, nuorisorikollisuudesta, uskonnosta.
”Kun nikottelemme hädästä ja kivusta
kun haukomme henkeä tai merkitystä
Koulussa emme saa puhua arabiaa
Kotona emme saa puhua tanskaa
Seuraava lyönti seuraava isku.”
Hassanin tyyli lyö ilmat pihalle: se on kuin nuoren vihaisen miehen tykitystä. Huutavaa tyyliä alleviivaa se, että runot on kirjoitettu caps lock päällä. Vaikka runoja luonnehtii vihaisuus, on jokainen sana, rivi ja rytmitys mietitty.
”Meillä ei ollut Tanskan kanavia
meillä oli Al-Jazeera
meillä oli Al Arabiya
meillä ei ollut suunnitelmia
koska Allahilla oli suunnitelmia meidän varallemme.”
Runoista paistaa läpi katkeruus, mutta Hassan ei sorru vain ulkopuolelle syyttelyyn vaan osaa myös katsoa peiliin. Hassanin lauseet ovat pelkistettyjä ja katkottuja ja sellaisina vaikuttavia. Lyyrisen ilotulituksen sijaan runoja lukee kuitenkin kuin elämäntarinaa runomuodossa; pääosassa Hassanin tarinassa on sen käsittelemät aiheet, mutta runomuoto tuo tähän tarinaan iskevää voimaa.
Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #1 (kirja kannessa on ihmiskasvot).
Yahya Hassan: Runot
Yahya Hassan
Suom. Katriina Huttunen
2013, Tammi
167s.
Kansi: Morten Holtum
Sivumerkkejä 