Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari

Kommunikaation vaikeus, ihmisten välisen todellisen yhteyden puutos. Tällaisista asioista kertoo, tai ainakin antaa ymmärtää kertovansa, Miki Liukkosen uusin teos.

Todellista ’suoraa yhteyttä’ ei ole, välissä on aina suodatin, siis toinen ihminen. Tässä tapauksessa Sinä, anteeksi nyt vain.”

Hiljaisuuden mestari -kansikuva

Liukkonen ei päästä lukijaa helpolla. Jo esikoisteoksesta O tuttu vimmainen ja poukkoileva puheentulva yrittää tälläkin kertaa viedä mukanaan lukijaa kiinnittymättä oikein hetkeksikään, tai sitten aivan lyhyiksi hetkiksi, paikoilleen, jotta lukija voisi ottaa kiinni jonkinlaisista juonenpätkistä. Siinä missä O:ssa monet eri hahmot omine tarinoineen limittyivät kuitenkin kohti jonkinlaista yhteistä päämäärää, tällä kertaa koko tarina on selvästi rikkonaisempi. Yhtäällä on jonkinlainen rikoskertomus, uhrit ja rikosta tutkivat poliisit. Nuorukainen nimeltä T. Oneil, Lennart Oneilin ja bulimiaa sairastavan Aunun lapsi, löydetään huoneestaan kuolleena kädessään Subwayn patonki. Myös nuorukaisen löytänyt talonmies löydetään kuolleena. Kuolemantapauksia alkaa tutkia poliisi Kaspian Brenner. Epäiltyinä ovat ainakin Lennart Oneil sekä omituinen YouTube-videobloggari Herman Leorne. Dekkarijuoni jää kuitenkin nopeasti lähes yhdentekeväksi, tarinan monien säikeiden ja kielellisen runsauden sekoittaessa lukijan ajatuksenjuoksua.

Liukkosen romaanista välittyy jo alussa tiivistetty sanoma ihmisten välisen kommunikaation ja kohtaamattomuuden ongelmista. Hiljaisuus ja kommunikaation vaikeus kuitenkin näyttäytyy Liukkosen teoksessa aikamoisena metelinä, mikä sinänsä on oma oivalluksensa.

”’Sillä on jotain tekemistä kommunikaation kanssa’, Herman sanoi. ’Niin… millä?’ ’Sanat, krhm -’ Hänen äänensä oli yllättäen käheä. Kuin hänen päänsisäinen pölpötyksensä olisi kuivattanut hänen kurkkunsa.”

Liukkonen sekoittaa mukaan aimo annoksen aineksia ihmiselämän synkemmältä puolelta: syömishäiriöitä, traumoja, yksinäisyyttä, terapiantarvetta, riippuvuuksia, neurooseja.

Liukkonen käyttää kieltä taitavasti. Tekstissään Liukkonen viljelee jälleen alaviitteitä, sulkeita ja kaikenlaisia erikoismerkkejä. On vaikeaa päättää, onko tämä itsetarkoituksellista kikkailua vai tarinaa vahvistavaa muodolla leikittelyä.

Halua sanoa ei kommunikaation ongelmallisuutta pohtivasta romaanista puutu, mutta pingispelin lailla poukkoilevan kerronnan pyörteissä tämä halu sanoa tuntuu välittyvän paremmin kuin se itse sanoma. Varsinaista sanomaa ei tietenkään tarvitse yhdeltäkään romaanilta odottaa, mutta Hiljaisuuden mestarissa teema on niin alleviivattu, että siitä jää janoamaan jotain mieleenpainuvaa. Ainakin minulla sanataiteilu ja kerronnan pauhu kuitenkin peittivät tämän sanoman alleen.

Kirjan loppulause on kuitenkin hieno.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #49 (vuonna 2019 julkaistu kirja).

Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari
2019, WSOY
358s.
Kansi: Jussi Karjalainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s