Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Ilmastonmuutoksesta jälleen kuumentunut keskustelu tekee Emmi Itärannan muutaman vuoden takaisesta esikoisromaanista astetta ajankohtaisemman. Teemestarin kirja on dystopia maailmasta, jota ilmastonmuutos on jo koetellut. Maailmasta on loppumassa vesi. Asumiskelpoista aluetta löytyy enää Suomessa Lapista. Vedestä on tullut arvokas hyödyke, jota säännöstellään valtaapitävien toimesta kuukausittaisilla vesikiintiöillä. Rikoksista pahimpia on veden varastaminen.

Teemestarin kirja -kansikuva

”’Maailma muuttui’, hän oli sanonut. ’Useimmat uskovat, että se muuttui itsestään, vaati omakseen sen, minkä aika oli täysi. Mutta paljon tietoa katosi Hämärän vuosisadalla, ja on niitäkin, jotka uskovat, että ihmiset muuttivat maailman, tahtomattaan tai tahallaan.’”

Päähenkilö Noria on teemestarien jälkeläinen ja teemestarin titteli siintää myös hänen tulevaisuudessaan. Maagisilla teemestareilla on omia vesikätköjä ja siten teemestareilla on avaimet myös tulevaisuudessa selviytymiseen. Teemestareilta on jäänyt myös päiväkirjoja, jotka raottavat hieman tietoa menneisyydestä. Noria saa tietää salaisuuden, joka valottaa historiaa ja sitä, miten maailmasta on tullut sellainen kuin se on. Salaisuus tekee Noriasta haavoittuvan.

Itärannan kieli on soljuvaa ja kerronta rauhallista. Itärannan maalaama maisema ja tulevaisuuskuva on kaikessa kauhistuttavuudessaan realistinen.

Osallistun kirjalla Helmet2019-lukuhaasteeseen #22 (ilmastonmuutosta käsittelevä kirja).

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
2012, Teos
330s.
Kansi: Adam Johnson

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s