Caitlin Moran voitti minut puolelleen jo edellisellä Näin minusta tuli tyttö -teoksellaan. Kuinka olla kuuluisa jatkaa edeltäjän viitoittamalla varman humoristisella ja feministisellä tiellä. Se seuraa jälleen Johanna Morriganin eli taiteilijanimeltään Dolly Wildin elämää. Johannan ura musiikkitoimittajana on saanut tulta siipiensä alle, kun hän on muuttanut Lontooseen ja päässyt arvostetun D&ME-lehden kriitikoksi. Kirjassa eletään 1990-lukua ja brittipopin kukoistuskautta eli loistavaa aikaa olla musiikkitoimittaja. Työssään Johanna pääsee haastattelemaan eturivin rokkareita ja muutenkin nauttimaan pintaliitoelämästä.
”Tässä maailmassa miehet eivät yleisesti ottaen rakasta tyttöä heidän aikaansaannostensa vuoksi, vaan ainoastaan siksi, että he ovat lempeitä ja kauniita. Mutta minäpä aion keksiä rakastumisen uudestaan. En aio saada Johnia olemalla lempeä ja kaunis – koska en ole sellainen. Sen sijaan aion voittaa hänet aktiivisella toiminnalla: aion kehittää ’tytöt voittavat poikia’ -menetelmän. Aion kirjoittaa niin hauskan, oivaltavan, viisaan ja jotenkin seksikkään juttusarjan, että hän rakastuu minuun – aivan kuten hänen biisinsä saivat minut rakastumaan häneen. Tästä alkaa taidetaisto. Hän on minun proosauhrini.”
Paitsi järjettömän cool, tuo maailma on myös järisyttävän seksistinen ja kaksinaismoralistinen. Tämän Johanna saa tuntea nahoissaan törmättyään koomikko Jerry Sharpeen ja eksyttyään tämän kanssa yhteiseen sänkyyn. Seuraukset ovat lievästi sanottuna kiusalliset.
Moran kirjoittaa jälleen rempseästi ja hauskasti, vaikka sanoma onkin vakava. Moran kuvaa kirjassaan aikaa vuosikymmeniä ennen #metoo-liikettä, mutta kommentoi sitä varsin suoraan. Testosteroninkatkuisissa rock-piireissä naisen osa on näyttää nätiltä, olla rock-kukkojen käytettävissä, mutta pysytellä taustalla ja vailla omaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai tilaa, esittää Moran romaanissaan ja muistuttaa, miten epäreilua ja väärin se on. Tyylillisesti Moran tekee tämän vimmaisesti, räväkästi ja roisia huumoria kaihtamatta.
”Kaikki Brontët jauhavat jatkuvasti salaisista sammaleisista lammikoista ja kovasta sateesta ihollaan, ja pelästyneiden kanien/hevosten silittelystä; heidän kosketuksensa saa ne vähitellen rauhoittumaan. Olen varma, että tämä on heidän salainen tapansa yrittää kirjoittaa masturboinnista. Olen varma, että kaikissa kirjoissa on salaisia viestejä, jos katsoo kyllin tarkasti. Tyttöjen sukupolvet yrittävät kertoa muille tytöille salaisuuksia paljastumatta.”
”’Miksei teinityttö voisi olla kunnianhimoinen seksikumppaniensa suhteen? Miksei hän voi kirjaimellisesti tavoitella tähtiä? Minä pidän vaistomaisesti tytöstä, joka tahtoo harrastaa seksiä rocktähtien kanssa. Se viittaa siihen, että hänellä on terve itsetunto ja hän on kiinnostunut kulttuurista, ei päästä pöksyihinsä ketä hyvänsä vaan tahtoo valita parhaan, harrastaa seksiä mieluummin hienossa hotellisviitissä kuin leikkikentän ison liukkarin päällä, ja tahtoo oppia naimisesta sellaiselta, jolla on jonkin verran kokemusta.”
Seksikohtauksissa ei paljon jarrutella ja erityisesti loppupuolen kohtaus, jossa Johanna ottaa oman seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa ohjat käsiinsä, on kaikessa emansipatorisuudessaankin melkoinen tarinallinen ”kliimaksi”, lähes kirjaimellisesti.
Johannan hahmoon ehdin tykästyä jo Moranin edellisessä teoksessa. Johannan lisäksi mieleenpainuva on rokkari Suzanne, jonka kanssa Johanna ystävystyy. Suzannessa yhdistyvät rock-maailman kliseet ja keskisormea heilutteleva naisenergia.
”’The branks oli häpeänaamio, joka oli ennen muinoin tapana laittaa naisille Skotlannissa. Se esti heitä puhumasta’, Suzanne selittää ja on hetken vaiti. ’Joten se on saatana soikoon paras bändin nimi ikinä.’”
Myös miehiä tarinasta tietenkin löytyy, jopa muutama kunnollinen niljakkaiden rokkari- ja julkkismiesten seasta. Myös romanssia kirja virittelee Johannalle, joskin ehkä hieman turhaan. Juonilinja jää pliisuksi ja koko muun tarinan valossa epärelevantiksi.
Paitsi seksuaalista kaksinaismoralismia, Moran ruotii kirjassaan ylipäätään sukupuoliroolien ahtautta. Samalla teos on ylistyspuheenvuoro tyttöjen ja tyttöyden puolesta. Erityisen sykähdyttävä on Johannan teoria siitä, miten salaisuus Beatlesin suosion takaa löytyy juurikin teinitytöistä.
”Miten kukaan voi olla niin poikkeuksellinen kuin Beatlesit? Miten voi muuttaa niin paljon, niin lyhyessä ajassa, ilman mitään näkyvää taustatukea – varallisuutta, kontakteja, koulutusta? Siten, että hyödyntää ihmiskunnan käyttämätöntä kulttuurista pääomaa: tyttöjä. On tyttöjen puolella. Katsoo tyttöjä silmiin ja tunnustaa rakkautensa joukollemme. Jäljittelee tyttöjä. Arvostaa tyttöjä. Oppii tytöiltä. Hyväksyy sen, mitä annamme teille – kirkumalla, rakastamalla, laulamalla, tanssimalla – ja sallii sen vapauttaa teidät.”
Moran ripottelee tekstinsä sekaan feministisiä puheenvuoroja, mutta puisevan paasauksen sijaan ne on sanailtu nokkelasti ja osuvasti.
Caitlin Moran: Kuinka olla kuuluisa
How to be famous
Suom. Heli Naski
2019, S&S
316s.
Kansi: www.headdesign.co.uk
Sivumerkkejä 