Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Miltä näyttää sota ja pakolaisuus lapsen näkökulmasta? Tähän kiteytyy Elina Hirvosen uutukaisen ydinkysymys. Tarina sijoittuu sekä Saddam Husseinin ajan Irakiin että parin vuosikymmenen takaiseen ja nykypäivän Suomeen. Kertojapoika elää äitinsä ja pikkuveljensä kanssa Bagdadissa. Isä on joutunut pahamaineiseen Abu Ghraibin vankilaan epäiltynä vastarintaliikkeessä toimimisesta. Äiti lähtee lapsineen pakoon ja päätyy pakolaisleirin kautta kylmään ja pimeään Suomeen, ensin Valkeakoskelle ja sitten Vantaalle. Nykyhetkessä kertoja on naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja odottaa ensimmäistä lastaan. Hän työskentelee rauhanneuvottelutehtävissä ja joutuu silmätysten myös menneisyytensä kanssa työnsä kautta. Tilanne ei ole ristiriidaton. Samaan aikaan äiti on vakavasti sairastunut, mutta saa hyvinvointi-Suomessa parasta mahdollista hoitoa.

Punainen myrsky -kansikuva

Hirvonen kuvaa koskettavan uskottavasti lapsen mielenliikkeitä tilanteessa, jossa hänellä ei ole mitään valtaa tapahtumiin mutta joista hän tuntee syyllisyyttä. Kuten siitä, miten vaikeaa on pitää piilossa perheen salaisuuksia.

En sano mitään. En pysty sanomaan, että juuri sen minä yritin kertoa. Halusin näyttää isälle, että tiedän hänen salaisuutensa, enkä silti paljasta sitä. Halusin näyttää, että olen hänen puolellaan, meidän kaikkien puolella. Halusin, että hän näkisi minut. Että hän olisi minun puolellani.”

Hirvonen eläytyy lapsen, sodasta, peloista ja perheen murenemisesta kärsivän sekä toisaalta pakolaisuuden aiheuttaman hämmennyksen, häpeän ja katkeruuden koetteleman irakilaispojan, ajatusmaailmaan liikuttavan elävästi ja onnistuu kuvaamaan sitä vavahduttavasti.

Ne lapset ovat oppineet säännöt. Heidän maailmassaan aikuisen hyväksyvän katseen saa silloin, kun uskaltaa tappaa muita. Lapset, jotka kätkevät pommeja vaatteisiinsa ja autoihin, tekevät sen selviytyäkseen, saadakseen aikuisen hyväksyvän katseen: sen katseen vuoksi lapset tekevät mitä tahansa.”

Lapsen näkökulman lisäksi Hirvonen kuvaa hienovireisesti niitä moninaisia ja ristiriitaisia tunteita, joita pakolaisuuteen ja lähtömaan jättämiseen voi liittyä. Kirjan päähenkilölapsi on monella tapaa viaton uhri, mutta hänellä on myös paljon ristiriitaisia, vihaisiakin tunteita, joita Hirvonen kuvaa rehellisesti.

”’Suomalaiset ovat kohdelleet meitä hyvin. He ovat antaneet meille enemmän kuin olisimme voineet pyytää. Heillä on erilaiset tavat kuin meillä, mutta he ovat hienoja, kunnioitettavia ihmisiä. Me uskomme näiden ihmisten hyvyyteen.’ Isän sanat jäävät kaihertamaan mieltäni. Ne ovat kauniit, ja samalla raivostuttavan nöyrät. Palaan niihin sanoihin, kun vieras mies pysäyttää minut kaupassa ja sanoo saatanan loinen, silloin kun tuntematon ihminen kirjoittaa sähköpostissa ’muslimit ovat terroristeja, jokainen teistä pitää tappaa’, kun tuntematon pysäyttää kadulla ja sanoo saatanan shiia, ja kaikkina niinä hetkinä, kun vaivihkaa käännän katseeni pois paljaista ihoista.”

Menneisyydessä koetut traumat nousevat pintaan erityisesti aikuiskertojan nykyisessä työssä, jossa hän päätyy neuvottelemaan rauhasta myös vanhaan kotimaahansa. Hirvonen ei tarinallaan etsi niinkään hyvyyttä vaan pikemminkin osoittaa inhimillisyyttä.

”’Jenkit on sekaisin.’ ’Muslimit on sekaisin.’ ’Koko vitun arabimaailma on sekaisin.’ ’Koko maailma on sekaisin.’ Kävelen käytävän reunaa, vaihdan pihalla suuntaa, istun ruokailussa yksin. Kaikki puhuvat Irakista, mutta en tiedä, mistä he puhuvat. Kaikilla on mielipide sodasta, Irakista ja irakilaisista, mutta minä en tiedä, mistä he puhuvat, eikä kukaan kysy minulta.”

Vihaan sitä, miten yksinkertaisia asiat heille ovat, miten kaiken voi jakaa hyvään ja pahaan, miten helppoa heidän on valita puolensa.”

Haluan lopettaa leikin. En halua neuvotella. En halua käyttää älyä. Haluan hakata, potkia, satuttaa. Haluan polttaa vastapäätä istuvat miehet. Haluan sitoa heidän kätensä, ampua luodin takaraivoon, heittää kullattuihin asuihin puetut ruumiit joukkohautaan muiden nimettömien mukana.”

Hirvosen tarinan taustalla on kansanedustaja ja rauhanneuvottelijana CMI:llä työskennelleen Hussein al-Taeen omakohtaiset kokemukset. Hirvonen kertoo jälkisanoissaan innostuneensa tarinasta al-Taeen otettua häneen yhteyttä ja ehdotettua kirjan kirjoittamista hänen äitinsä kokemuksiin perustuen. Al-Taee nousi keväällä otsikoihin menneisyydessään julkaisemiensa rasististen ja homofobisten Facebook-kirjoitustensa vuoksi. Hirvonen viittaa ohimennen myös tähän jupakkaan jälkisanoissaan, antamatta sille kuitenkaan sen enempää painoarvoa.

Taustalla on todellisen ihmisen yksittäinen tarina, mutta kokonaisuudessaan Hirvosen kertomus on silti universaali. Se voisi olla monen sodan jaloista pakolaiseksi lapsena ajautuneen tarina ja siten se on tärkeä sodanvastainen puheenvuoro.

Tämän tiedän: kaikkialla maailmassa yksinäisimpiä ovat lapset, jotka kantavat raskaimpia salaisuuksia.”

Elina Hirvonen: Punainen myrsky
2019, WSOY
270s.
Kansi: Ville Tietäväinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s