Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo

Finlandia-ehdokkaanakin ollut Hanna-Riikka Kuisman Kerrostalo on karu kuvaus lähiöarjesta, syrjäytymisestä ja hieman myös kaupunkisuunnittelun epäonnistumisesta. Romaani lähtee liikkeelle melkein elokuvallisesti lyhyellä mainospätkällä kuvitellun lähiön syntyhistoriasta. Rakennettaessa lähiö edustaa ”työväen unelmaa”, tiiviiden ydinperheiden kompaktia ja yhteisöllistä asumista.

Lisää rakennetaan ja ihmisiä virtaa sisään. Helsingistä saakka saapuu idealisteja, jotka haluavat elää todellista työväen unelmaa. Sen keskiössä ovat koti ja työ, perhe ja yhteisö. ’Meille sopivin asukasmalli on sellainen, että on työssäkäyvä isä, rouva kotona ja kahdesta kolmeen lasta’, sanoo rakennuttaja ennen kuin filmi katkeaa.”

Kerrostalo-kansikuva

Todellisuus vuosikymmeniä myöhemmin, kun lama on rikkonut perheet ja unelmat on karumpi. Vaikutukset ulottuvat sukupolvelta toiselle ja lähiöön toiveikkaina aikanaan muuttaneiden lapset ja lapsenlapset kantavat köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien taakkaa.

Kuisman tarinaansa rakentama lähiö on kuin pikkukaupunki, jossa toinen toistaan surullisemmat ihmiskohtalot kietoutuvat toisiinsa. Jessica ja Jami myyvät huumeita ja oman addiktion rahoittamiseksi Jessica myy myös itseään. Mikko on teinipoika, joka pakenee naapuriin äitinsä alati vaihtuvia yöseuralaisia. Naapurista löytyy myös ihastus Minja, jonka kanssa hapuilla monenlaisia ekoja kertoja. Teppo on alkoholisoitunut perusjätkä. Sakke puolestaan raitistunut entinen vankilakundi, joka yrittää houkutella Tepon kaltaisia sankareita terveemmän elämän polulle perustamansa Saken sana -kahvilan avulla. Reino ja Marketta ovat ikänsä lähiössä asustanut ikääntynyt pariskunta, jonka tytär on aikanaan menettänyt henkensä pahamaineisen ”kerrostalokiduttajan” käsissä. Moninaisten asukkaiden lisäksi tarinan taustalla häälyvät kasvottomat rakennuttajat ja lähiöasuntojen omistajat, jotka toisaalta tekevät elantonsa köyhillä asukkaillaan ja samaan aikaan pyrkivät voimakeinoin pitämään talot riittävän siivoina näennäisillä turvallisuusratkaisuillaan.

Huumeet, väkivalta, alkoholi ja seksi värittävät lähes kaikkien romaanin henkilöiden elämiä, tavalla tai toisella. Kerronta on rankkuudessaan jopa inhorealistista, joskin huumoriakin siellä täällä pilkahtelee.

Alaviistossa parvekkeella juopunut pariskunta tappelee, ylempää kuuluu teinityttöjen kikatusta, jostakin vanhemman miehen yksinäistä muminaa, naisen nalkutusta, jankutusta, repivää tupakkayskää. Onko tämä aina tällainen hourula, vai eikö sitä vaan kaljoissa huomaa, hän miettii ja hätkähtää, kun lähistöllä kajahtaa miesäänten yhteislaulu.”

Kerronta etenee kuin jännityselokuva. Tarinan kohtaukset leikkautuvat toisiinsa: kun yhdessä kohtauksessa samaan hissiin osuu toinen kerrostalon asukas, seuraava luku lähtee liikkeelle tämän toisen asukkaan näkökulmasta. Kerrontaratkaisu on hyvin rytmitetty ja pitää yllä jännitettä. Vaikka periaatteessa kaikki tapahtuu samassa talossa ja pihapiirissä, kerrontaratkaisu pitää tarinan hyvässä liikkeessä. Sen tekee tietenkin myös lähiön asukkaiden laaja kirjo ja kiinnostavat tapahtumat. Tarina on helppo kuvitella elokuvaksi tai televisiosarjaksi.

Asukkaat liittyvät toistensa elämiin erinäisten risteämien ja kohtaamisten kautta. Vaikka henkilöitä on paljon, eikä kukaan oikein nouse ylitse muiden, henkilöt eivät mene sekaisin ja tarinakulkuja on helppo seurata. Kohtauksesta toiseen hyppiminen käy Kuismalta vaivattomasti.

Erityisesti menneeseen, kuten lapsuuteen kurottavissa lähiöromaaneissa sorrutaan herkästi myös ihannoimaan karua arkea ”kovissa” olosuhteissa. Tarinoista muodostuu näin helposti sankaritarinoita, joissa selviytyjät pääsevät lähiöstä pois ja katsovat menneisyyteen nostalgisesti.

Kuisman kuvitteelliseen suomalaiseen teollisuuskaupunkiin pystyttämä, nimeämätön lähiö ei tarjoa selviytymistarinoita tai olosuhteiden kaunistelua. Se näyttää köyhien, syrjäytyneiden ja osattomien asuttaman lähiön kaikessa karuudessaan.

Kuisma ei kuitenkaan sorru osoittelemaan luomalleen todellisuudelle maailmanselityksiä tai esittämään kovinkaan alleviivaavaa yhteiskuntakritiikkiä. Jos alussa oli toiveikas, ydinperheen ihanteen ympärille rakentuvan lähiön ihanne, Kuisma tuntuu pikemminkin osoittavan, miten tällainen keinotekoisesti luotu ihanne murtuu, jos todellisuudessa ihmisistä ei pidetä huolta. Vaikka romaanissa väkivalta ja ihmiskohtaloiden lohduttomuus on vedetty tiukasti kaakkoon, ei tarina tunnu liioitellulta, vaan ainakin kaupungin vuokralähiössä kasvaneen näkökulmasta monin osin uskottavalta.

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
2019, Like
333s.
Kansi: Tommi Tukiainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s