Daniel Galera: Hyöky

Brasilialaisen Daniel Galeran Hyöky on mielenkiintoinen uusi tuttavuus eteläamerikkalaisessa kirjallisuudessa.

Hyöky-kansikuva

Tarinan pääosassa on nuori mies, joka kuulee isältään tarinan isoisästään, joka on kertoman mukaan kuollut hämärissä olosuhteissa pienessä brasilialaisessa kalastajakylässä. Isän kuoltua nuorukainen lähtee Garopaban kylään selvittämään isoisänsä kohtaloa. Siellä hän työskentelee kuntovalmentajana, surffailee ja viettää muutenkin leppoisaa rantaelämää. Samanaikaisesti hän tutustuu paikallisiin ja pyrkii selvittämään, mitä isoisälle on tapahtunut. Vierellään hänellä on isänsä uskollinen Beta-koira. Lähes unenomaisessa tarinassa kerrokset aukeavat hiljalleen.

Mä en oikeasti tiedä, johan mä sanoin. En mä edes tiedä, oliko se totta. Mutta mä luulen, ettei sun vaarisi ollut vain kivi ihmisten kengässä. Se oli ehkä syyllistynyt johonkin julmuuteen ja oli merkitty mies, joten tilit tasattiin sitten sillä tavalla. Tansseissa. Mutta älä nyt liikaa luota mun sanomisiin. Mä saatan olla väärässä. Se ongelma ryyppäämisessä on. Sitä tulee vanhaksi eikä muista kunnolla.”

Mielenkiintoisen kuriositeetin juoneen tuo nimettömän päähenkilön sairaus: hän kärsii puuttuvasta kasvomuistista, minkä vuoksi hän joutuu painamaan mieleensä tapaamistaan ihmisistä kasvojen sijaan jotain muuta, kuten vaikkapa kävelytyylin. Kyläläisten mielestä hän muistuttaa kuitenkin erehdyttävästi isoisäänsä, jonka tarinaa hän on tullut pikkukylään selvittämään.

Hyöky on monella tapaa ajatuksia herättävä romaani. Sen toisaalta hämäävä letkeys rantaelämineen ja toisaalta salaperäinen mysteeritarina luovat kiinnostavan jännitteen. Kieli on soljuvaa, mutta ajatusvirtamaista. Kappaleet ovat pitkiä, eikä dialogia ole eroteltu lainausmerkein.

Galeran kertomuksen ytimessä on myyttien ja tarinoiden voima. Se pohtii, kuinka myytit vaikuttavat todellisuuteen ja miten ne muokkaavat yhteisöjä.

Daniel Galera: Hyöky
Barba ensopada de sangue
Suom. Antero Tiittula
2012, Otava
420s.
Kansi: Vincent Catala / Millenium Images, UK

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s