Suvi Ratinen: Matkaystävä

Uskonnollisesti ahtaisiin yhteisöihin sijoittuvat romaanit ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Suvi Ratisen esikoisteos hypähtää vanhoillislestadiolaisen perheen tarinaan. Kertojana on nuori, Helsingissä asuva opiskelijanainen, joka on maisemanvaihdoksen myötä jättänyt uskonnollisen yhteisönsä ja menneisyytensä taakseen ja elää suhteellisen tavallista kaupunkilaisarkea poikaystävänsä kanssa. Kun eräänä päivänä hänen äitinsä soittaa ja kertoo vanhan koulukaverin, Marko Järvisen, kadonneen, palaavat lapsuudenmuistot ryminällä takaisin mieleen.

Matkaystävä -kansikuva

Kadonnut Marko ja kertoja ovat olleet aikoinaan läheisiä ystävyksiä ja uskonsa vuoksi toisiinsa sidottuja ”matkaystäviä”, mutta kertojalla ei silti ole tietoa lapsuudenkaverinsa kohtalosta. Eihän yhteyttäkään ole pidetty vuosikausiin. Tapahtumien myötä romaani hypähtää lapsuus- ja nuoruusaikoihin 1980-luvun Suomeen ja lestadiolaisyhteisöön. Välillä ollaan taas romaanin nykyhetkessä.

Lapsuusmuistojen kautta avautuu ikkuna maailmaan, jossa olemista ja tekemistä rajoitetaan monin tavoin, niin television ja musiikin kuin käytöksen ja ulkonäönkin osalta.

”’No minkälainen se oli se retki, äiti kysyy kun palaan kotiin. Äiti ei sano teatteri. ’No ei se nyt niin kummonen ollut, minä sanon, sillä tiedän että näin pitää sanoa. ’Eipä sillä maailmalla ole mitään ihmeellistä tarjota meille jumalanlapsille.’ Äiti hymyilee tyytyväisenä.”

Lapsuuden ja nuoruuden kuvauksessa tärkeäksi käy ystävyys paitsi edellä mainitun Markon myös radikaalin, vasemmistolaisessa perheessä kasvaneen ei-uskovaisen Raisan kanssa. Uskovaisessa yhteisössä Raisaa sanotaan kommunistiksi, joka käy ”kommari-kauppa Siwassa” ja katsoo televisiota, eikä ystävyyttä katsota hyvällä. Kertojalle Raisan huolettomuus näyttäytyy ihailtavana. Raikkaimpia kohtia kirjassa olivatkin kuvaukset yhteisistä hetkistä ystävysten välillä.

Kun minäkertoja varttuu, alkaa vähittäinen epäilys uskoa kohtaan kasvaa ja pikkuhiljaa alkaa asteittainen irtautuminen uskonnollisen yhteisön kahlehtivasta huolenpidosta. Vapaus on humalluttavaa, mutta menneisyytensä kertoja haluaa pitää visusti piilossa jopa poikaystävältään. Markon katoamisen kautta menneisyys tulee iholle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Pikkuhiljaa aukenee myös Markon katoamiseen liittyvä mysteeri.

Ratinen kirjoittaa sujuvasti ja kuvaa lempeästi erityisesti uskovaisen nuoren kasvutarinaa, jossa liikutaan hämmennyksen ja häpeän rajamailla. Vaikka kerronta on varsinkin alussa hieman kömpelön tuntuista, on siinä myös hauskuutta. Kertojan ristiriitainen suhde lapsuuden toisaalta turvallisuutta tuottaneisiin traditioihin ja niistä irtautumisen välttämättömyyteen on uskottava.

Vartaloni taipuu hymyyn ja niiaukseen. Sukkahousujen sisään ujutetut sääreni ja polveni joustavat. Hameella kiristetty vatsani vetää henkeä sisäänpäin. Ja sieluni, kuin ahtaiden housujen nappi, se sinkoaa irti. Se purskahtaa ulos nenästä ja pyrähtää kattoon, katon korkeimpaan kohtaan, lähelle ikkunaa ja lymyää siellä.”

Suvi Ratinen: Matkaystävä
2019, Otava
345s.
Kansi: Piia Aho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s