Laura Gustafsson: Pohja

Ihastuin Laura Gustafssonin intensiiviseen kirjoitustyyliin jo Huorasadussa (2011). Pohja sukeltaa hyvin erilaisiin tunnelmiin, mutta samanlainen intensiivisyys ja ytimiin kaivautuva kieli välittyy myös tästä romaanista.

Pohja-kansikuva

Pohja on eräänlainen itseensäkäpertyvä tutkielma minuudesta, ihmisenä ja erityisesti naisena olemisesta. Elämä sellaisena kuin se kertojan silmin näyttäytyy on rankkaa, rajua, lihallista ja raastavaa. Kirjan minäkertoja on äärimmäisen rehellisenä ja paljaana lukijan edessä näyttäytyvä hahmo, joka käy läpi elämänsä kipeitä vaiheita noin parinkymmenen vuoden ajalta ja siihen sisältyviä erilaisia elämän pohjakosketuksia.

Laura Gustafsson ei ole peitellyt kirjan omakohtaisuutta. Laura-niminen minäkertoja on 34-vuotias Teatterikorkeakoulun opiskelija ja yksinhuoltaja. On vaikea tietenkään tietää, mikä kaikki kirjassa pitää kirjoittajastaan paikkansa, ehkä kaikki, ehkä vain osa.

Teos läpileikkaa monia teemoja, kuten naisena olemista, äitiyttä, masennusta, pettymystä, pelkoja, alistumista ja seksiä. Vahvana nousee esille myös suhde kehoon, oli sitten kyse seksistä, omista epävarmuuksista tai syömishäiriöstä.

Olen helppo uhri: en koskaan pitänyt ruumistani taistelemisen arvoisena. Viisi- tai kuusivuotiaana halusin leikkiä kaurista kun kaverini leikki metsästäjää. Lukemattomia kertoja hän kaatoi minut imukuppinuolella. Haen näitä kokemuksia.”

Seksiä kirja kuvaa suoraan ja kainostelematta. Kertoja antaa ymmärtää seksikokemusten alkaneen varhain. Seksikokemuksista paistaa vahva itsensä tarkkailu ja objektina oleminen. Kertoja joutuu seksuaalisen väkivallan uhriksi ja arvelee hakevansa myös hyväksyntää seksin avulla.

Minusta oli tullut tyttö, jolle oli ok tehdä niin. En osannut kapinoida sitä vastaan muutoin kuin heittäytymällä selälleni. Miehet eivät kunnioittaneet minua, antautumisessani oli sittenkin enemmän alistumista kuin vapaata halua. Ja se, mitä tarjosin, ei ollut niin erityistä, että jokainen, jonka halusin jäävän, olisi jäänyt.”

Ihmiset ovat olleet verrattain kilttejä minulle. Minua ei ole huoriteltukaan kuin kolmesti.”

Minäkertojalla on kaksi eri persoonaa, joista toisen nimi on Vapaus. Siinä missä ”minä” on kiltti ja nöyristelevä, ”Vapaus” on itsenäinen ja johtajatyyppiä. Näiden kahden minän välillä kirjoittaja käy kamppailuaan ja kärsii niiden käytöksen seurauksista.

Minulle minä on välttämätön työn kannalta. Useimmissa ammateissa minän täytyy väistyä meidän tieltä. Jotkut minät, sellaiset kuin omani, saavat rehottaa ryöstöviljelyyn saakka, toisten on tyydyttävä kukkimaan varjoissa.”

Teos on paljas ja rohkea. Sen intensiivinen katse on kirjoittajassa itsessään, mutta huomiohakuisuuden sijaan se tuntuu pikemminkin rehellisen avoimelta ja yllättävän helposti samastuttavalta. Tarina on rankka, mutta kaunis kieli tekee siitä vaikuttavan.

Laura Gustafsson: Pohja
2017, Into
141s.
Kansi: Aiju Salminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s