C. J. Tudor: Liitu-ukko

Olen viime aikoina tarttunut erinäisiin jännitys- ja dekkarikirjoihin aiempaa matalammalla kynnyksellä. Liitu-ukon kansikuva pomppasi eteeni, milloin somekanavien mainoksena, milloin kirjaston hyllyllä, niin usein että vihdoin päätin tarttua siihen.

Liitu-ukko-kansikuva

Kirja alkaa vuodesta 1986. Päähenkilö Ed on 12-vuotias ja tulee todistaneeksi hirvittävää onnettomuutta paikallisessa huvipuistossa. Hän auttaa onnettomuuteen joutunutta tyttöä, mutta moni asia tuosta kohtalokkaasta päivästä jää vaivaamaan. Nuorella Edillä on tapana piirrellä kavereidensa kanssa liidulla tikku-ukkoja maahan ja lähettää niiden kautta salaisia viestejä toisilleen. Lopulta pojat kyllästyvät piirtelyleikkeihinsä, mutta liitu-ukkoja alkaa silti ilmestyä kaduille. Eräänä päivänä liitu-ukot johdattavat nuoret paikalle, jossa on tapahtunut murha.

Siinä vaiheessa jengimme oli jo jonkin aikaa piirrellyt liidulla ihmishahmoja ja kaikenlaisia merkkejä. Lapsilla ideat ovat vähän kuin tuuleen siroteltuja siemeniä. Osa ei lähde lainkaan itämään, ja tuuli kantaa ne jonnekin kauas, ja ne unohtuvat eikä niitä enää sen koommin mainita. Mutta jotkin niistä juurtuvat. Ne löytävät tiensä otolliseen maaperään ja alkavat kasvaa ja levitä.”

Tarinan toisessa aikatasossa ollaan vuodessa 2016. Aikuistunut, opettajana työskentelevä Ed saa kirjeen, johon on piirretty tikku-ukko ja mukana on pala liitua. Samaan aikaan hän saa kylään yhden lapsuudenystävänsä, joka kertoo tietävänsä, kuka kauan sitten tapahtuneen murhan takana on. Piinaavaa jännitystarinaa kuoritaan auki kahdella aikatasolla hypellen ja sen kerroksia vähä vähältä paljasten.

Liitu-ukko tarjoaa koukuttavaa jännitystä ja yllättäviä juonenkäänteitä. Loppujen lopuksi tarina kiertyy vähän liiankin monelle mutkalle ja vielä aivan viime sivuillakin koetaan yllätyksiä. Psykologisena trillerinä kirja kuitenkin onnistuu uskottavan ihmis- ja erityisesti nuoruuskuvauksensa kanssa oikein oivallisesti.

C. J. Tudor: Liitu-ukko
The Chalk Man
Suom. Raimo Salminen
2018, WSOY
426s.
Kansi: ei mainittu

2 kommenttia artikkeliin ”C. J. Tudor: Liitu-ukko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s