Laura Gustafsson: Anomalia

Anomalia on tiivis, muutamaan näennäisesti erilliseen tarinaan sidottu kertomus, jonka yhdistävänä nimittäjänä on ainakin lapsen kyvyttömyys valita olosuhteita joihin hän syntyy.

Anomalia-kansikuva

Hätkähdyttävin näistä tarinoista on kertomus yhdestä kammottavimmista – joskaan ei ainutkertaisesta sellaisesta – rikoksista, mitä kuvitella saattaa. Tämä rikos on lapseen kohdistuva väkivalta ja Gustafsson lähestyy sitä erään suhteellisen tunnetun, englantilaisen ”Baby P:n” tarinan kautta.

”Baby P”:ksi mediassa nimetty poikavauva joutui lyhyen elämänsä aikana silmittömän, jatkuvan väkivallan kohteeksi oman äitinsä ja tämän miesystävien ja tuttavien taholta. Tapaus on niin järkyttävä, että sitä on Gustafssonin fiktiiviseen tarinaankin upotettuna vaikea lukea kokematta ahdistusta ja epäuskoa ihmisyyttä kohtaan. Tapaus muistuttaa kauhistuttavalla tavalla, miten lapset ovat aina tavalla tai toisella vanhempiensa tai huoltajiensa armoilla.

Vauva voi kontata kovaakin vauhtia, jos vain uskaltaa. Moni uskaltaa, vauvoilla on luottamus hyvään. Pohjattomaan rakkauteen. Ilman rakkautta vauva ei selviä. Rakkaus pakottaa vahvemman ja suuremman yksilön puskuriksi vauvan ja vaaran väliin. Rakkaus on vauvan toinen kohtu.”

Tarina on kirjoitettu dialogimuotoon, mikä vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten lapselle tapahtuvia kauheuksia kuvataan. Keino on tehokas, mutta piinaava. Väkivalta on raakaa ja se tuodaan esille.

Yksitoista kuukautta jatkunut pahoinpitely. Kuusikymmentä viranomaistapaamista. Viisikymmentä vammaa. Yksi kuollut lapsi. Ruma, raaka ja lyhyt elämä. Murtuneet kylkiluut, katkennut selkä, nielaistut hampaat ja veren tahrima kehto.”

Baby P:n tapaus oli paitsi kauhea väkivallanteko myös esimerkki lastensuojeluviranomaisten täydellisestä epäonnistumisesta. Myös tätä teemaa tuodaan tarinalinjassa vahvasti esille. Se alleviivaa, miten vanhempien lisäksi järjestelmä petti lapsen. Sama aihe on ollut esillä myös suomalaisessa mediassa viime vuosina.

Toinen tarinalinja puolestaan kertoo intialaisista, susien kasvattamista lapsista, Kamalasta ja Amalasta. Näytelmämuotoon kirjoitettu teksti kuvaa, miten lapsista yritetään väkisin kasvattaa sivistyksen pariin kelpaavia kansalaisia, ensin orpokodissa pastori Joseph Singhin taholta ja myöhemmin vielä mielisairaalassa.

Kolmannessa tarinassa päähenkilönä on suomalainen lentoemäntä, joka tekee omalaatuisen ratkaisunsa huomattuaan olevansa raskaana ja saadessaan tietää odottavansa down-syndroomaa sairastavaa lasta.

Lisäksi kirjassa on myös Vauvaevankeliumi-niminen tilinpäätösteksti, jonkinlainen kokoava julistus tai disclaimer, joka tuomitsee lapsiin kohdistuvan väkivallan lisäksi myös ihmisten eläimiin kohdistavaa hyväksikäyttöä. Eläinten ja ihmisen välistä suhdetta käsitellään tietenkin myös intialaistyttöjen tarinassa. Lasten ja eläinten tappamisen rinnastaminen on vahva kannanotto, mutta jäin miettimään olisiko tämä analogia ollut luettavissa teoksesta myös ilman tätä osiota. Nyt tämä teksti tuntuu hieman turhaankin alleviivaavan ja pamfletinomaisesti julistavan näkemystä. Romaanissa toivoisin lukijalle jätettävän myös tulkinnanvaraa.

Kirjan nimi, Anomalia, tarkoittaa sanana erikoisuutta ja normista poikkeamista. Nimi on monimerkityksellinen sanaleikki, sillä se tietenkin viittaa myös eläimeen (animal). Nimi mahdollistaa monenlaisia tulkintoja Gustafssonin teksteille. Voidaan ajatella, että erikoisuutta ja poikkeavuutta edustaa esimerkiksi Baby P:n äiti, joka ei toteuta äitimyytin mukaista rakastavaa ja lempeää äitiyttä vaan käsittämätöntä julmuutta. Anomaliana näyttäytyvät myös intialaistytöt, joiden kasvattajina ovatkin sudet. Teos tuntuu näin ollen ravistelevan osaltaa myös äitiysmyyttiä – eläin voi joskus olla parempikin huolenpitäjä kuin ihminen.

Voisiko ihmisistä jalostaa pois pahuuden. Voisiko pahuutta aiheuttavan geenin eristää ja poistaa. Yritetäänkö edes. Tehdäänkö Steven Barkerille tai Tracey Connellylle laboratoriokokeita, joissa etsitään geneettistä anomaliaa. Vai olisiko kyseessä sittenkään anomalia. Ehkäpä se olisikin jokin hyvin tavallinen yhdistelmä, jota suurin osa ihmisistä kantaa. Jotain yleisihmisellistä.”

Teoksessa on useita viittauksia kieleen. Esipuheessa kuullaan Ludvig Wittgensteinin pohdintoja kielestä. Myös dialogin käyttäminen tekstilajina alleviivaa kieltä ja puhetta. Gustafssonin kieli on jälleen intensiivistä ja voimakasta. Kirjan takakannessa todetaan teoksen antavan äänen niille, jotka eivät puhu ja joita ei siitä syystä kuunnella. Heitä ovat näissä tarinoissa lapset ja eläimet.

Laura Gustafsson: Anomalia
2013, Into
240s.
Kansi: Hanna Uuksulainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s