Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Urho Kekkonen on Suomen poliittisen historian hahmo, josta kaikille lienee muodostunut jonkinlainen käsitys, oli sitten lähteenä omat kouluaikojen historiantunnit tai myöhemmät kuva-, haastattelu- tai videonpätkät. Useimmat tietänevät myös hänen vaimonsa Sylvin ainakin nimeltä. Mediahuomiota on kuitenkin jaeltu enemmän Kekkosen naisseikkailuille ja niinpä Sylvi lienee monille jäänyt arvoitukselliseksi hahmoksi kuuluisan miehensä rinnalla. Johanna Venho tuo romaanillaan Sylvin esille ja parrasvaloihin, omalla (fiktiivisellä) äänellään ja olemuksellaan.

Ensimmäinen nainen -kansikuva

Romaani sijoittuu 1960-luvulle. Sylvi Kekkonen on vastikään menettänyt rakkaan ystävänsä Marja-Liisa Vartion eli tarinan Marjaliisan. Osaksi käsitellääkseen tätä menetystä, osin ollakseen vain yksin, hän lähtee perheen mökille Katermaan seuranaan myös koiransa Isa. Mökillä hän käy läpi elämäänsä päiväkirjojensa muodossa ja samalla pohtii menneitä ja erityisesti elämäänsä Urho Kekkosen vierellä.

Sylvin äänen lisäksi kirjassa kuullaan muotokuvamaalari Essi Renvallia, joka yrittää muotoilla taideteosta Sylvistä.

Venho tuo romaanillaan harmaavarpuseksi mielletyn Sylvi Kekkosen valoon ja väreihin, näkyväksi ja räiskyväksikin mutta ennen muuta omaksi persoonaksi. Kiinnostavaa on tietenkin ”Sylvin” näkökulma mieheensä Urho Kekkoseen ja heidän väliseen suhteeseen. Tarinan Sylvi ei suinkaan pureksimatta niele miehensä naissuhteita vaan tuntee niistä myös katkeruutta. Samalla häntä suututtaa tapa, jolla asioita käsitellään mediassa, myös se kuva jota hänestä kaiken sietävänä vaimona lehdistössä rakennetaan.

Kiinnostavaa on myös Sylvin kirjailijuus. Kirjoittaminen on Sylville henkireikä, jotain kokonaan omaa ja sellaista, mitä kukaan ei voi tehdä hänen puolestaan. Samalla hän joutuu kuitenkin myös kirjoittaessaan miettimään, vaikuttavatko omat tekstit miehen asemaan. Tai toisaalta: saako hän kirjoittaa juuri miehensä aseman vuoksi? Kekkonen kirjoitti myös romaaneja, mutta enemmän huomiota tässä tarinassa saavat hänen aforisminsa.

Tästä saisi mietelauseen jos sellaisia vielä viitsisin kirjoittaa. Vanheneminen on sopeutumista sellaiseen, mitä et koskaan olisi itsestäsi uskonut.”

Kieli on välillä vähän liiankin eteerisen runollista ja kaunista, mutta pääosin nautinnollisen elämyksellistä.

En voi puhua tästä. Kun tajusin, etten ole Urholle ainoa nainen, minä putosin ja putosin eikä pohjaa tullut, minä olin ilmalennon autiudessa yksin, olin taas siinä samassa yksinäisyydessä jossa olin ennen kuin rakastuin Urhoon, mutta pahemmassa, koska siitä ei ollut pakotietä, ei ulospääsyn toivoa. Aloin haaltua, kulua pois, ikään kuin himmentyä yhteen sumuisen ilman kanssa. Oletko sinä koskaan tuntenut, miten rajojasi liuotetaan, kuin niitä hinkattaisiin märällä rievulla, sinä lähdet purkautumaan ilmaan ympärilläsi ja mietit onko sinua enää, vai oletko vain jonkun toisen hengitystä, jonkun ilmaan puhaltama toive -?”

Sylvin inhimillisen rehelliset pohdinnat tuovat tarinaan niin paljon eloa, että sitä on ilo lukea. Välillä Sylvin jossain määrin alisteista asemaa presidentti Kekkosen ja toisaalta naistenmies-Urhon rinnalla alleviivataan vähän liikaakin. Romaanin näkökulma on vahvasti se, mitä alussa mainitsinkin: ”miehensä varjossa eläneen vaimon puheenvuoro, vihdoin”.

Minä olen ensimmäinen nainen, kaikki minussa nähdään Urhon läpi, ja näkyykö minua hänen takaansa edes?”

Toisaalta Venhon romaanista piirtyy esille tätä monipuolisempi ja rosoisempikin kuva kohteestaan. Sylvi ei näyttäydy minään pyhimyksenä tai läpeensä lakoavana ja muille kumartelevana Äiti Teresana vaan esimerkiksi pojistaan mustasukkaisena anoppina myös terävänä ja ankaranakin.

Ei voi olla muuttumatta, kun elää elämäänsä, ja jopa elämätön elämä muuttaa, sillä aika kuluttaa kerroksia ihosta ja joka ikinen aamu aurinko nousee ja tunkeutuu herääjän tietoisuuteen.”

Parhaimmillaan Venhon romaani tekeekin näkyväksi tunteitaan ja olemustaan muiden ehdoilla tukahduttaneen naisen rehellistä pohdintaa itsestään ja samalla muistuttaa, että ihminen on aina enemmän ja monenlaisemmin kuin muiden heijastelema kuva hänestä näyttää.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #46 (kirjassa on sauna).

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
2019, WSOY
261s.
Kansi: Satu Kontinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s