Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Margaret Atwood tunnetaan tulevaisuuteen sijoittuvista dystopioistaan ja tänä päivänä erityisesti Orjattaresi-romaanistaan ja sen Testamentit-jatko-osasta. Oryx ja Crake on kolmiosaisen vahvasti ilmaston ja luonnon muuttumiseen kytkeytyvän dystopiakirjasarjan ensimmäinen osa. Jo 2000-luvun alkupuolella ilmestynyt teos ei varmaan olisi päätynyt lukulistalleni ilman Atwoodin edellämainittuja, hypen nostattaneita teoksia, mutta hyvä että näin kävi.

Oryx ja Crake -kansikuva

Oryx sanoi että En-setä osasi todella ammattinsa, sillä kun on kysymys rangaistuksista, lapset uskovat paljon herkemmin muita lapsia kuin aikuisia. Aikuiset uhkailevat kaikenlaista mutta eivät toteuta uhkauksiaan, lapset sen sijaan kertovat mitä todella tapahtuu. Tai mitä he pelkäävät tapahtuvan. Tai mitä on jo tapahtunut, joko heille tai muille tutuille lapsille.”

Missään nimessä ”helppoa” luettavaa ei tämä scifi-iloittelu kuitenkaan tarjoa. Romaani on kahdessa aikatasossa kulkeva tarina ihmiskunnan kohtalosta määrittelemättömässä lähitulevaisuudessa. Sen päähenkilö on aiemmin Jimmynä, nykyisin Lumimiehenä tunnettu hahmo. Lumimies on ainut henkiinjäänyt ihminen, joka kaitsee Craken lapsia, geenimanipulaation tuotoksena syntyneitä kloonilapsia. Toisessa aikatasossa menneisyydessä puolestaan palataan Craken ja Oryxin tarinoiden syntyyn ja siinä Lumimies seikkailee Jimmynä. Näistä lähtökohdista ponnistaa runsaaksi ja vauhdikkaaksi paisuva tarina, joka syväluotaa toisaalta geeniteknologian riskejä ja moraalisia ulottuvuuksia, toisaalta ihmiskunnan tulevaisuuden kohtalonkysymyksiä laajemminkin.

Oryx ja Crake aloittaa Atwoodin MaddAddam-trilogian, jonka muut osat jatkavat samaa teemaa ja osin samojen henkilöhahmojen kanssa. Atwoodin kieli on aina rikasta, mutta tällä kertaa varmasti ollut myös suomennoshaaste, niin paljon omituisia sanaväännöksiä tarina sisältää.

Juoni on moneen suuntaan rimpuileva, kuten koko kirja muutenkin. Atwoodin yhteiskunnallinen linssi geeniteknologiakysymysten lisäksi ilmastonmuutoksen, sukupuolikysymysten ja epätasa-arvon pohdintoineen on kuitenkin niin terävä, että teosta jaksaa kahlata läpi, vaikkei erityisesti scifistä välittäisikään.

Varokaa taidetta, Crakella oli tapana sanoa. Heti kun ne alkavat tehdä taidetta, ollaan pulassa. Craken näkemyksen mukaan kaikki symbolinen ajattelu vie alamäkeen. Seuraavaksi ne keksivät jumalankuvat ja hautajaiset ja hautauhrit ja kuolemanjälkeisen elämän ja synnin ja hieroglyfit ja kuninkaat – ja sitten orjuuden ja sodankäynnin.” 

Sen dystooppinen ”nykyajan” kuva on kuva tulevaisuudesta, vaikkakin mielikuvituksellisesta sellaisesta, ei ehkä kuitenkaan ainakaan kaikilta osin täysin mahdottomastakaan.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #28 (tulevaisuudesta kertova kirja).

Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Oryx and Crake
Suom. Kristiina Drews
2003, Otava
487s.
Kansi: Michael Wildsmith

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s