Jari Tervo: Aamen

Jari Tervon romaaneissa usein huumori kukkii ja tragikoomiset hahmot koheltavat, mutta kaiken metelin ja säätämisen alla kuplivat suuret kysymykset. Tällä kertaa ollaan helsinkiläisessä lähiössä, jossa erilaiset oman elämänsä sankarit pikkurikollisista poliiseihin etsivät paikkaansa maailmassa. Tervon hahmogalleria on jälleen laaja. Yhteensä tarinaa kuljetetaan noin kolmenkymmenen eri päähenkilön kautta eteenpäin, kertojan vaihtuessa luvuittain.

Aamen-kansikuva

Tervon hahmogalleriaan kuuluu mitä mielikuvituksellisimmin nimettyjä henkilöitä, kuten Maanviljan ja Vehnäpään eri sukupolvia edustavat perheenjäsenet, Tatska Tiera, Essi Kukurtaja, Wang Lili ja Häräntähden Kaitsu ja Liekko.

Aamen-romaanin tarina kiinnittyy vahvasti nyky-Suomeen, jossa sosiaalisen median älämölö, rasismi ja perussuomalainen takapajuisuus kukkivat. Somemaailmaa edustaa erityisesti ”kuoro”, joka laukoo ämyrin tavoin somen vihapuhetta. Omista lähtökohdistaan ja taustoistaan yhteen ääneen ja toistensa päälle huutelevien äänien sekameteli on Tervon piikin kohteena.

Mä peistasin ton tohon kun se just tuli ja mun mielestä väkivaltarikoksista lätkitään naurettavan pieniä tuomioita ja nekin puolitetaan jos tekijä on enskertalainen eli annetaan niille roistoille heti signaali ettei tästä mitään seuraa. Senkus hakkaat ja raiskaat ja murhaat menemään vaan, se on yhteiskunnan mielestä ok. Tai melkein ok. Feel free. Donald.”

Yhdenpäivänromaaniksi Tervon teos pullistelee paitsi henkilöitä myös tapahtumia. Meno on vauhdikasta ja vimmaista. Siinä tapahtuu ainakin seuraavaa: Leo Maanvilja yrittää päästä pystyttämään pomppulinnaa lapsille maahanmuuttovastaiseen mielenosoitustapahtumaan. Lisäksi tarinassa pahoinpidellään teinipoika ja syyllistytään muutenkin pienempiin ja isompiinkin rikoksiin. Tarinassa seurataan myös muun muassa irakilaisen paperittoman naisen elämää, rasistista taksikuskia ja kiinalaista siivoojaa. Henkilöhahmojen perässä ei meinaa pysyä, mutta onneksi edes osa porukasta on sukua toisilleen. Ylisukupolvisuus ja sitä kautta siirtyvät asenteet onkin yksi rivien välistä putkahteleva teema tässä tarinassa.

Mielessä pyöri pikkujuttuja, kuten maailma. Sitä ei hetkauttaisi poismenoni. Sillä oli kivipallon tunteet. Ei se pohdiskellut, kuka sen oli radalleen viskannut. Kuoltuani olisi puhtaanapito-ongelma. Nyt olin vielä liikkuva roska, tuulen kohtauttelema muovikassi. Myöhemmin pysyisin paikallani, mitä yhteiskunta ei tahtonut sietää. Kuoltuani en katoaisi olemattomiin kuin taksirengin vappuinen yrjö. Sitä Pitkänsillan alinen vesi venytti Itämeren kokoiseksi. Poika suhasi vossikkaa.”

Nykyajan tendenssejä, erityisesti maahanmuuttokeskustelua ja some-mesoamista kritisoidessaan Tervo äityy henkilöidensä suilla välillä paasaavaksikin. Tervo on niin ikään napannut teokseensa parissa muussakin romaanissa vilahtaneen, median kautta päivänvaloon tulleen Maahanmuuttoviraston lausunnon karmivan virkkeen, kielteistä turvapaikkapäätöstä perustelevan ”pelkosi ei ole näiltä osin objektiivisesti perusteltua”.

Toisaalta jo kirjan nimikin viittaa siihen, että saarnaamista on luvassa. Vahvimmillaan Tervo on kuitenkin hullunkurisuuden ja mielikuvituksellisuuden yhdistävässä dialogissa sekä vähän hukassa itsensä ja maailman kanssa olevien henkilöhahmojen sattumusten kuvauksessa. Kekseliäisyyttä Tervolta ei puutu ja kielessäkin sekoitellaan murteita ja puhetapoja herkullisesti.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #4 (kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä).

Jari Tervo: Aamen
2018, Otava
328s.
Kansi: Tuuli Juusela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s