Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Haruki Murakamille todellisuus näyttää lähes aina oudoimmat puolensa ja niin tälläkin kertaa. Surrealistisessa iloittelussa Maailmanloppu ja ihmemaa on kuitenkin omaa luokkaansa.

Murakami_Maailmanloppu ja

”’On tapauksia, joissa sielun liikkeitä ei voi käsittää kuin paljon myöhemmin, ja on myös tapauksia jolloin se on jo liian myöhäistä. Usein meidän on valittava toimintatapamme, vaikka emme olisi varmoja sielustamme, ja hämmennymme siitä.’”

Romaanissa liikutaan kahdella todellisuuden tai tietoisuuden tasolla. Jokatoisessa luvussa ollaan ”kovaksikeitetyssä ihmemaassa”, jossa ”laskijat” ja ”merkitsijät” työskentelevät eräänlaisessa tutkimuslaitoksessa. Laskijana toimii myös tarinan kertoja. Ihmemaassa riittää vauhtia, kun kertoja saa kannoilleen roistoja. Kaiken kaikkiaan Ihmemaan maailma on kylmä, kapitalistinen ja kolkko. ”Maailmanloppu” puolestaan on muurien ympäröimä, surullinen kaupunki, jossa yksisarviset liihottelevat tyhjillä kaduilla ja ihmisiltä puuttuvat varjot. Kertoja tutkii yksisarvisten kalloja ja tulkitsee niistä vanhoja unia. Maailmanlopussa riittää sadunomaisuutta, mutta toisaalta myös surullisia kohtaloita.

”’… Sitä kuvitellessani tulin jotenkin hirveän surulliseksi.’ ’Miksi?’ ’Koska maailma oli ehkä pullollaan lukemattomia puita ja lukemattomia lintuja, joita sade kastelee lukemattomia kertoja. Silti tuntui kuin en pystyisi ymmärtämään yhtä ainutta kamferipuuta enkä yhtä ainutta sadetta. Milloinkaan.’”

Näiden kahden maailman välillä Murakami luovii yllättävän luontevasti vastauksia elämän ja tietoisuuden suuriin kysymyksiin etsien. Fantasiaelementtejä pursuileva ja juonellisesti välillä sekava tarina on kiehtova kaikessa mielikuvituksellisuudessaan.

”’… Kukin ihminen toimii omien periaatteidensa mukaan. Ei ole kahta samanlaista ihmistä. Toisin sanoen kyseessä on identiteetin ongelma. Mikä on identiteetti? Se on kunkin ihmisen ajattelujärjestelmän ainutlaatuisuus, joka on muovautunut menneiden kokemusten muistoista. Yksinkertaisemmin voimme kutsua sitä sieluksi. Ei ole kahta ihmistä, jolla olisi samanlainen sielu.’”

Murakamilla on aiemmissakin romaaneissaan ollut Suomi-viittauksia, niitä löytyy myös tällä kertaa. Ilahduttavasti teos on tällä kertaa suomennettu suoraan japanin kielestä. Aiemmin usein englannista käännetyt Murakamit ovat kärsineet välillä kömpelöistä sanamuodoista. Tällä kertaa kieli soljui luontevasti.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #50 (kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja).

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa
Sekai no owari to hadoboirudo wandarando
Suom. Raisa Porrasmaa
2015, Tammi
546s.
Kansi: Jussi Kaakinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s