Märta Tikkanen: Pakko yrittää kir-, elämä kirjeissä

Pakko yrittää kir-, lopettaa Märta Tikkanen yhden kirjeensä, jonka hän on kirjoittanut ystävälleen. Tikkasen elämäkerrallisen, hänen ystävilleen kirjoittamiinsa kirjeisiin perustuvan teoksen nimi tiivistää paljon olennaista koko kirjasta. Tarve kirjoittaa, purkaa mieltä ja sanoittaa elämää, tuoda itseään esiin kuuluisan miehen, raskaan parisuhteen ja vaativan perhe-elämän varjoista, on Tikkasella valtava, mutta monesti – ja usein juuri edellämainituistakin syistä se keskeytyy.

Pakko yrittää kir- kansi

Teoksen ytimessä on Tikkasen ystävilleen ja kollegoilleen, ruotsalaisen Aftonbladetin kulttuuritoimittaja Åsa Mobergille ja kirjailija Birgitta Stenbergille kirjoittamat kirjeet. Ystävyys ja kirjeenvaihto naisten välillä on jatkunut vuosikymmeniä. On oiva valinta koostaa kirjeenvaihtokirja nimenomaan läheisille ystäville suunnatuista kirjeistä, sillä niissä ihminen usein tulee tehneeksi tiliä ja voi puhua suorempaan kuin ehkä läheisimmille perheenjäsenille. Ystävät usein kun ovat riittävän lähellä, mutta riittävän ulkopuolisia. Vaikka kyse on paikoin intiimeistäkin kirjeistä, on niiden tarkoituksena rakentaa yhtä tunnettua kirjailijaa laajempi kuva, kuten toimitetussa teoksessa kerrotaan.

Jossain vaiheessa meille tuli mieleen, että kirjeet voisivat muodostaa historiallisen kuvauksen siitä millaista oli olla nainen, kirjoittava nainen, Skandinaviassa.”

En tosin tiedä, ylletäänkö teoksessa aivan tähän pyrkimykseen. Sen verran vahvasti kirjeiden ääni on Märta Tikkasen persoonaan sidottu. Mutta varmasti se tuo esille näkökulmia, jotka ovat tunnistettavia erityisesti kulttuuripiireissä ja erityisesti kirjailijana työskenteleville (naisille).

Kirjeissä ruoditaan paitsi Märta Tikkasen parisuhdetta kuuluisaan Henrik Tikkaseen, ennen muuta Märtan suhdetta lapsiinsa sekä näiden edesottamuksia. Isona teemana näkyy toisaalta myös Tikkasen kirjailijuus, vahva ammatti-identiteetti ja omien teosten vastaanottoon liittyvät turhaumat. Varsinkin kirjallisuuskriitikot, kuten Helsingin sanomien toimittaja Suvi Ahola, saavat huutia Tikkasen kirjeissä. On kiinnostavaa, miten kovasti kriitikkojen sanat vaikuttavat Tikkasenkin asemassa olevaan kirjailijaan. Vaikka toisaalta hän kuittaa huonohkot arviot kriitikon puutteiksi ja väärinymmärryksiksi, ne selvästi ärsyttävät ja vaivaavat Tikkasta.

Tikkasen kirjeet ovat suorasanaisia ja pohdiskelevia, usein kuitenkin selvästi vimmastuksissa kirjoitettuja. Ehkä syynä oli ajanpuute toisaalta töiden, toisaalta perhe-elämän vaatimusten vuoksi. Tikkasen kirjeet eivät vaikuta sensuroiduilta tai pehmennetyiltä, eivätkä varmaan sitä olekaan. Esimerkiksi lastensa asioista Tikkanen kirjoittaa hyvinkin intiimisti.

Välillä minusta tuntuu että olen kaksi eri persoonaa – toinen vastailee ja puhuu ja käy kaupassa ja vastaa puhelimeen ja hoitaa Svania ja Sofiaa ja kuuntelee poikia, jotka eivät pysy kasassa fyysisesti eivätkä psyykkisesti, ja neuvottelee lainoista ja asunnoista ja vuokralaisista ja asukaspysäköinnistä ja sairausvakuutuksista ja JJ:n ilmaisesta terapiasta ja matkoista sinne tänne. Toinen taas, joka on enemmän minä (luulisin) istuu säikähtäneenä nurkassa ja tärisee eikä pysty mihinkään eikä uskalla mitään eikä usko mihinkään, pelkää vain että joku löytää minut ja kiskoo minut esiin. Sitten mietin, milloin tämä koko rakennelma romahtaa.”

Kirjeistä välittyy myös kiinnostavasti kurkistus kulttuurieliitin piireihin niin Suomessa kuin Ruotsissa. Erityisesti Suomessa Tikkanen kokee saavansa vähän arvostusta kirjallisuuspiireissä. Myös erityisesti naiskirjailijoiden asemaa kulttuurikentällä kirjeissä ruoditaan.

Tuntien Märta Tikkasen korkean aseman nykykirjallisuuden arvostusasteikolla, hänen kokemuksensa tuntuu mielenkiintoiselta. Ehkä hän mieheensä verrattuna tosiaan sai vähemmän huomiota, mutta ainakin tänä päivänä hänen tunnettuutensa ja arvostuksensa ovat mielestäni Suomessakin korkealla.

Traagisinta tässä on se, että hän kuvittelee kirjoittaneensa rakkaudenjulistuksen minulle. Mikä minun tulkintani mukaan viimeistäänkin todistaa, että se mitä hän on rakastanut (rakastaa) on hänen oma rakkautensa. Minua hän ei näe. Sääli. Koska minä rakastin häntä.”

Raastava mutta merkittävä suhde Henrik Tikkaseen näkyy kirjeissä monella tapaa, raadollisestikin. Henrik Tikkanen näyttäytyy Märtan kirjeissä vainoharhaisena, alkoholisoituneena ja väkivaltaisena.

Hän kuvailee alkoholismiaan mainitsematta ongelmia oman perheensä sisällä, impotenssiaan, vainoharhaisuuttaan tai synkkyyttään, kaikki on vain jättiläisen yksinäistä kamppailua pullonsa kanssa.”

Parisuhde tunnetun kirjailijan kanssa ei kuitenkaan ole kirjeistä muodostuvan tarinan keskiössä. Hyvä näin. Esimerkiksi Henrikin kuolema jätetään kirjeiden muodostamassa draamassa oikeastaan kokonaan käsittelemättä, vain ajallinen hyppäys ja viittaus tapahtuneeseen menneisyydessä ovat päätyneet mukaan. Valinta on arvatenkin tietoinen ja sihtaa valokeilan ennen muuta Märta Tikkaseen. Läpi kirjeiden paistaa kuitenkin katkeruus siitä, miten Märta kokee jääneensä Henrikin varjoon erityisesti julkisessa valokeilassa läpi elämän.

Olen alkanut vakavissani harkita nimenvaihtoa. Kuten kerran totesit, tuntuu uskomattomalta että Tikkasella tarkoitetaan aina häntä. Eikä koskaan minua.”

Vaikka kirjeisiin perustuvissa teoksissa pyöritellään paljon ja pitkään samoja aiheita, ei niiden lukeminen puuduta. Tikkanen on kirjeissäänkin lahjakas sanailija ja niiden kautta tuntuu avautuvan elämänmakuinen ikkuna hänen ajatteluunsa ja kokemuksiinsa. Lukeminen ei silti tunnu tirkistelyltä.

Sanomisen ja kuulluksi tulemisen tarve jää kirjasta päällimmäiseksi mielikuvaksi. Kirjassa on kirjeiden lisäksi myös haastattelukeskusteluja referoituna. Yhdessä niistä hän keskustelee sanomisen tärkeydestä kirjan toimittajan Anna Frimanin kanssa.

Tarve sanoa ajoi minut kirjoittamaan kirjeitä. ’Sanominen’ on ollut aina tärkeää sukumme naisille. Se että saa puhua asioistaan jonkun kanssa. Soittaa ja raportoida kuulumisistaan.”

Nyt Märtalla onkin itsellään sanottavaa ja valokeila osoittaa vain häneen.

Osallistun kirjalla Helmet2020-lukuhaasteeseen #19 (kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa).

Märta Tikkanen: Pakko yrittää kir-, elämä kirjeissä
Måste försöka skri- En brevbiografi
Suom. Outi Menna
2019, S&S
443s.
Kansi: Emma Strömberg / Juha Törmälä

Yksi kommentti artikkeliin ”Märta Tikkanen: Pakko yrittää kir-, elämä kirjeissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s