Massiivisesta omaelämäkerrallisesta Taisteluni-sarjasta tuttu Karl Ove Knausgård voinee sarjan jälkeen kirjoittaa lähes mitä tahansa, ja se uppoaa yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. Vuodenaikojen mukaan nimetty neliosainen sarja on juuri tällaista, välähdyksenomaisia raapaisuja arkisista havainnoista maailmanselityksenkaltaisiin pohdintoihin.
”Laiturille jäänyt neljäs mies lähti kävelemään tietä takaisinpäin ja hävisi pian rantavajojen taakse, mutta minä jäin katsomaan veneen perään puoliksi odottaen, että se jatkaisi nuotanvetovauhtia kunnioituksesta vainajaa kohtaan, mutta heti kun se oli ohittanut luodot, se lisäsi vauhtia ja syntyi erikoinen kuulokuva, jossa moottorin jyrinä kiihtyy ja voimistuu mutta loitotessaan samanaikaisesti myös vaimenee. Veneen kadotessa harmauteen ajattelin, että juuri sellaista kuolemakin on.”
Havaintojaan Knausgård kirjoittaa oletettavasti omalle lapselleen ennen tämän syntymää. Kolmilapsisen perheen isä odottaa kuopustaan syntyväksi ja haluaa kertoa tälle, minkälaista maailmassa on – ainakin ennen hänen syntymäänsä.
Talvi on vuodenaikasarjan toinen osa, eikä se ensimmäisestä juurikaan eroa ainakaan muodoltaan. Molemmat ovat täynnä nopeita kirjoituksia, jotka voi kuvitella muistilapuille kesken arkisten ruuhkavuosien riipaistuiksi. Talvi kattaa ajallisesti nimensä mukaisesti talven pimeimmät kuukaudet marraskuusta tammikuuhun. Noin sivun mittaisissa tarinoissa Knausgård liikkuu yleisen pohdinnan ja tiedon sekä anekdoottien ja omien muistojensa välillä tyylilleen sujuvasti.
Pienten tekstikohtausten lisäksi kirja sisältää kirjeitä syntymättömälle tyttärelle, joka kuitenkin kirjan loppupuolella syntyy. Kirjeet ovat henkilökohtaisuudessaan tietenkin koskettava lisä teokseen, mutta huomaan itse kaipaavani Knausgårdilta pysyttäytymistä selkeämmässä konseptissa. Lyhyet maailmaa havaitsevat esseetekstit itsessään tarjoaisivat ainakin kaunokirjallisesti kiinnostavamman lähestymistavan. Kirjeet vievät kokonaisuutta reilusti henkilökohtaisempaan suuntaan, mutta ehkä kaunokirjallisesti kunnianhimoisempaa olisi silti pyrkiä välittämään henkilökohtaisuutta niiden kautta. Loppujen lopuksi on kuitenkin kyse kaunokirjallisesta teoksesta – ehkä – sillä raja on Knausgårdin kohdalla jo ennenkin todettu häilyväksi.
Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #21 (kirja liittyy johonkin vuodenaikaan).
Karl Ove Knausgård: Talvi
Om vinteren
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry
2015, Like
238s.
Kansi: ei mainittu
Sivumerkkejä 