Portugalilainen Nobel-voittaja José Saramago kertoo viimeiseksi romaanikseen jääneessä teoksessa sen nimen mukaisesti elefantin matkan. Sen päähenkilö on Salomo-niminen elefantti, joka matkaa 1500-luvulla Portugalista Itävaltaan, Lissabonista Wieniin. Taustalla on historiallinen tositapahtuma: Portugalin kuningas Juhana III lahjoitti aikanaan elefantin Itävallan arkkiherttua Maksimilianille.
Matkalleen Salomo ei luonnollisesti lähde yksin, vaan häntä on saattamasa intialainen elefantinhoitaja Subhro. Mukana saattueessa on myös sotilaita. Matkaa taitetaan pitkään ja hartaasti, erinäisiä kulkuneuvoja vaihdellen, monenlaisissa luonnonolosuhteissa. Tarinan kaikkitietävä kertoja kertoo tarinaa katse taaksepäin luotuna, lempeän humoristisella kerronnalla höystettynä. Matkallaan elefantti saattueineen kohtaa monenmoista kulkijaa, kukin kohtaamisista muodostan pienen tarinan itsessään.
Vaikka elefantti on tarinan keskiössä, sen tärkein päähenkilö lienee kuitenkin intialainen elefantinhoitaja Subhro ja erityisesti hänen ja elefantin välinen suhde. Saramago kohtaa kertojanäänellään inhimillisen ymmärtävästi, mutta huvittuneesti naureskellen ihmisen monine puolineen. Saramago naureskelee kuitenkin pikemminkin ylöspäin kuin alaspäin: huvittuneina näyttäytyvät ennen muuta valtaapitävät ja erinäiset ihmisen luomat instituutiot kuin vaikkapa köyhyydessä elävät ihmiset.
”Ritari suuteli kuninkaan kättä ja kuningas lausui juhlallisesti kuin oraakkeli nämä arvoitukselliset sanat, Kiitäkäätten nopeaan kuin pohjatuuli ja vakaasti kuin kotkan lento, Kyllä, teidän majesteettinne.”
”Taikurien tapaan elefanteillakin on omat salaisuutensa. Puhumisen ja vaikenemisen välillä elefantti valitsee aina vaikenemisen, siksi sille onkin kasvanut niin pitkä kärsä, ja kärsästä on paitsi se hyöty että sillä voi kuljettaa puunrunkoja ja se voi toimia elefantinhoitajan hissinä, myös se että kärsä on vakava este hillittömälle puheripulille.”
Saramago on ilkikurinen kirjailija: hän viis veisaa oikeinkirjoitussäännöistä. Omintapainen kirjoitustyyli on kääntäjän painajainen ja monelle lukijalle varmasti myös kynnyskysymys. Saramagon tekstissä pienet ja isot kirjaimet eivät noudata opittuja kielioppisääntöjä, vaan esimerkiksi erisnimet kirjoitetaan pienellä. Pisteitä saa joskus odotella kauankin. Sitaattimerkintöjä ei ole, vaan puheenvuorot on kirjoitettu muun kerronnan sekaan. Tyyli voi ärsyttää, mutta kun siihen tottuu, se ei kuitenkaan estä tarinan seuraamista. Vahvasti tarinavetoinen Saramagon matkakertomus kun onkin.
Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #27 (kirjan päähenkilö on eläin).
José Saramago: Elefantin matka
A viagem do elefante
Suom. Sanna Pernu
2008, Tammi
226s.
Kansi: Markko Taina
Sivumerkkejä 