Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä

”Vihdoin: jotain muuta kuin raskassoutuista autofiktiota Knausgårdilta!” riemastuin, kun kuulin Karl Ove Knausgårdin esikoisromaanin suomennoksen ilmestyneen. Poissa päiväjärjestyksestä on kuin onkin esimerkki perinteisemmästä fiktiivisestä romaanista omaelämäkerrallisten Taisteluni- ja vuodenaikasarjojen jälkeen. Mitä Knausgårdin esikoisella sitten oli tarjottavanaan?

Miljöönä toimii pohjois-norjalainen pikkukylä, jonne päähenkilö Henrik asettuu saatuaan työpaikan paikallisesta koulusta opettajana. Vaikka Henrik jättää muuton vuoksi taakseen kaiken tutun, vanhemmat ja ystävät, alkaa työ uudessa paikassa kuitenkin sujua. Sitten Henrik ihastuu 13-vuotiaaseen oppilaaseensa. Kun suhde etenee, Henrik joutuu pakenemaan tekojaan vanhaan kotikaupunkiinsa Kristiansandiin. Vaikka vaikea, häpeällinen asia on näennäisesti pois päiväjärjestyksestä, se ei tietenkään sitä ole Henrikin mielessä. Alkaa pitkä ja tuskaisa taival omaan mieleen ja menneisyyteen, jossa kuitenkin on vähemmän tilaa syyllisyydelle kuin omien tarkoitusperien puolustelulle.

Ehkä sitä että he ovat puolustuskyvyttömiä, sillä lasten etuoikeushan on saada huolenpitoa. Vain lapset voiat nukkua muiden joukossa ilman että se on kenekään mielestä epämiellyttävää. Mutta jos me teemme niin, nukahdamme puistonpenkille, naapurin sohvalle, kampaamotuoliin, bussiin tai jalkakäytävälle, meitä tuijotetaan paheksuvasti, sillä sellaisessa avoimessa unessa on jotakin irvokasta, jotakin alentavaa: silloin vetoat viattomuuteen jota sinulla ei enää ole, ikään kuin sinulla ei olisi mitään salattavaa.

Vaikka romaani on selvästi kertomuksellisempi kuin Taisteluni-sarjan osat, on niissä paljon samoja elementtejä. Molemmissa on päähenkilöinä mies, jolla on hankala suhde isäänsä. Isä on ankara ja vaatinut aina kovuutta herkältä pojalta. Se on myös rakenteeltaan samatyyppinen. Tapahtumaketju sysää päähenkilön muistelemaan lapsuuttaan ja nuoruuttaan, joiden kautta hän peilaa nykyisyyttä ja omaa toimintaansa.

Ajatus on silti kaunis: että meissä on asioita joita luulemme ainutlaatuisiksi, emmekä me sen vuoksi koskaan mainitse niitä kenellekään. On asioita jotka me kaikki tunnemme ja joista vaikenemme.”

Knausgårdin romaani on paksu ja runsas myös kerronnaltaan, vaikka sinänsä tapahtumia tai juonilinjoja ei hirveän monia olekaan. Knausgårdin tyyli on selittävä ja kuvaileva, hän ei juurikaan jätä asioita arvailujen varaan.

Se hiljaisuus merkitsi että meillä ei ollut enää mitään yhteistä. Sellainen hiljaisuus voi syntyä kun kaksi ystävää ei ole nähnyt toisiaan pitkään aikaan, ajattelin miettiessäni erilaisia puheenaiheita. Katselin koko ajan muualle, sillä jos olisin kohdannut hänen katseensa ja olisimme hiljaa katsoneet toisiamme, olisimme tunnustaneet: meillä ei ole toisille mitään sanottavaa.

Astelma, jossa aikuinen mies puolustelee suhdettaan teinityttöön on tietenkin monella tapaa häiritsevä. Kirjallisuuden historia tuntee verrokin Nabokovin Lolitasta, mutta kaunokirjallisesti Knausgård on vahvemmin jalat maassa. Knausgård on tarinassaan vahvasti kiinni arjessa eikä kerronta tai kielikään millään tavalla häikäise. Kertoja ei varmastikaan tarkoituksella juuri pyytele anteeksi tapahtumia vaan kerronta on pikemminkin toteavaa. Tarinankertojan roolissa Knausgård toki on elementissään. Varsinkin loppuratkaisu on kirjassa lattea, mutta lukuromaanityyli kannattelee tarinaa silti pitkään.

Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #37 (kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa).

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä
Ute av verden
Suom. Katriina Huttunen
2018, Like
760s.
Kansi: ei mainittu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s