Rosa Liksom: Väliaikainen

”Elo ihmisen huolineen murheineen / se on vain väliaikainen.” Rosa Liksom on lainannut epäilemättä lyhytproosateoksen nimensä ja osin myös tematiikkansa Tapio Rautavaaran klassikkokappaleelta. Lyhyistä kertomuksista koostuva kokoelma tiivistää pieniin tarinoihinsa laajan katseen nyky-Suomen nurjalle puolelle, päihderiippuvaisten, moniongelmaisten tai muuten vain elämän kolhujen keskellä kamppailevien ihmisten mielenmaisemiin.

Kirjavasta henkilögalleriasta löytyy esimerkiksi sydäntäsärkevän mutta varsin lakonisen tarinan avustusjonosta toiseen viistävästä arkipäivästä kertaava yksinhuoltajaäiti, läpikorruptoitunut rehentelevä poliisi, ikääntynyt aikamiespoika, maalaisia ja kaupunkilaisia, eri ikäisiä elämänkohtaloita.

Mä tiedän, että mä nukahdan taas tuota pikaa olohuoneen sohvalle. Jere hakee Maijan päiväkodista, mä tiedän sen. Siihen voi luottaa. Sitten kun mä herään seiskalta, mä haen Siwasta mäyräkoiran ja sammun taas iltauutisten aikaan. Pojat ymmärtää mua, ne ei koskaan katso mua pahalla silmällä, ja sekin hävettää, että ne rakastaa mua.”

Mä olin aamulla tukevassa maistissa liikennepoliisina puhalluttamassa töihin menijöitä, päivällä siveyspoliisina hässimässä yhtä huoranpentua hotellissa, illansuussa mä sinkoilin netissä diilaamassa karttoja Sipoon metsien pirikätköihin, yöllä ehdin vielä kansainvälisen rikollisuudentorjuntayksikön johtajana käydä selvittämässä kahden moottoripyöräkerhon välistä ampumavälikohtausta, joista toiseen itse kuulun.”

Tässä henkilöiden ja tarinoiden monipuolisuudessa piilee myös Liksomin yksi vahvuuksista. Vaikka monet tarinoista ovat kerronnaltaan jopa humoristisia, hän ei pilkkaa henkilöitään vaan esittää heidät omasta näkökulmastaan, värikkäästi mutta yläpuolelle asettumatta. Eri näkökulmiin pureutumista vahvistaa tarinoiden minä-muoto.

Kun sattuu oleen kiva fiilis heti aamusta niin mä tiedän, että koko päivästä tulee hyvä. Mä nousen ylös, käyn suihkussa, pesen Oton pyllyn ja vaihdan vaipat, annan Laurille ruokaa ja me lähdetään jonoihin. Ensin kävellään hyvinvointikeskuksen ohi bussipysäkille ja ajetaan kallion Kelan jonoon. Siellä mä juttelen jonku tutun äidin kanssa lasten korvatulehduksista ja rota-viiruksista. Kelasta sitten ratikalla sossuun. Sossun jonossa mä olen yleensä hiljaa ku siellä on niin paljon rajatilatapauksia. Mä en haluu, että joku tinttaa mua tai Ottoa. Lopuksi meidän tie vie Hurstin jonoon. Mä nään siellä mutsia, mummia ja useesti myös kummitätiä. Ottoki viihtyy siellä hyvin, koska se tapaa kavereitaan. Hyvänä päivänä jono saattaa antaa mulle extrana kahvipaketin tai pyykkipulveria ja mä pääsen pyykkään… Hyvänä päivänä mä teen terveellistä ruokaa, käytän voin sijaan kasvisrasvatuotteita, vien Oton leikkipuistoon ja seison siellä, vaikka voisin istua penkillä. Hyvänä päivänä mä kelaan, et ei mulla oo mitään hätää, et kaikki on hyvin.”

Kieli on tässäkin teoksessa rikasta. Kokoelman novellit ovat lyhyitä, välillä vain sivun mittaisia, mutta silti onnistuvat kertomaan aiheestaan ja päähenkilöstään uskomattoman paljon. Kokoelma on jaoteltu kolmeen osaan, jotka on nimetty: ”Muu maailma”, ”Kaspar Hauser” ja ”Pohjoinen”. Näennäisen kirjavasta otsikoinnista huolimatta tarinoissa on yhtymäkohtia keskenään. Lopun pohjoisen tarinat tosin on kirjoitettu Liksomille tutulla pohjoisella murteella. Liksomin lyhyitä tuokiopaloja on nautinnollista lukea.

Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #12 (kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi)

Rosa Liksom: Väliaikainen
2014, Like
175s.
Kansi: ei mainittu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s