Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Sveitsiläinen Joël Dicker tuli tunnetuksi ennen muuta läpimurtoromaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta, joka päätyi myös televisiosarjaksi. Dickerillä on tapana tehdä päähenkilöistään kirjailijoita ja erityisesti kovin häntä itseään muistuttavia kirjailijoita. Kiinnostavasti tälläkin kertaa päähenkilö on sama, nuorehko kirjailija Marcus Goldman, vaikka viittauksia edellisen romaanin tapahtumiin ei tässä teoksessa kuullakaan.

Tarinaa kertova Marcus sukeltaa tällä kertaa sukunsa historiaan ja kertaa sen traagisia tapahtumia sekä oman, vaatimattoman Montclairen sukuhaaran että setänsä, rikkaamman Goldmanien sukuhaaran näkökulmista. Keskiössä on molempien sukuhaarojen serkuksista koostuva porukka, johon myös Marcus kuuluu. Erityisesti serkut Woody ja Hillel ovat aikanaan olleet tärkeitä Marcukselle. Nykyajassa tarinaan punoutuu myös näyttelijäksi ryhtynyt Alexandra, jonka kanssa Marcuksella on niin ikään yhteistä historiaa.

Teemoina ovat perheiden salaisuudet, ihmisten väliset suhteet ja rahaan liittyvät kiistat ja kateudet – ainakin. Porukka on aikanaan hajonnut, mutta miksi? Tätä tarinaa punotaan kirjassa auki herkullisella tavalla.

Minulla oli ikävä Woodya ja Hilleliä. Tajusin, että Alexandra oli oikeassa: jokin puoli minusta uskoi, että olisin voinut pelastaa heidät. Että olisin voinut pelastaa Tragedian.”

Jo alussa käy selväksi, että sukujen tarinaan kätkeytyy tragedia. Tätä tragediaa, jota ei kuitenkaan paljasteta kuin vasta aivan lopussa, alleviivataan monessa kohtaa – jopa hieman liioitellusti hehkutellen. Dicker ei paljasta korttejaan heti vaan kerii tarinaa auki pikkuhiljaa ja tarinan kyytiin on helppo hypätä. Tarinassa liikutaan eri aikatasoilla, mutta perässä on helppo pysyä, sillä Dicker taitaa samaan aikaan koukuttavan jännitteen punomisen ja selkeän, sujuvan kerronnan yhdistelmän.

Miksi kirjoitan? Koska kirjat ovat voimakkaampia kuin elämä. Ne ovat paras mahdollinen kosto elämälle. Ne kertovat mielen muureista, muistin tuhoutumattomasta linnakkeesta.”

Dickerin tarinat ovat usein juonivetoisia, usein mysteereitäkin sisältäviä. Ne ovat usein perusteellisen pitkiä, mutta sisällöllisesti syvyyttä tai suuruutta niillä ei niinkään tunnuta tavoittelevan, vaan ne toimivat pikemminkin rehellisen juonivetoisina, viihdyttävinä ja tunteisiin vetoavina draamoina. Tällainen on myös Baltimoren sukuhaaran tarina. Kiinnostavaa on, että Dicker tuntuu kirjoittavan ”amerikkalaisemmin” kuin moni yhdysvaltalainen kirjailija itse. Toki tällä(kin) kertaa liikutaan myös Yhdysvalloissa, mutta myös kerronta on jollain tapaa hollywoodmaista, elokuvallista ja ehkä siksikin tuo mieleen amerikkalaiset lajitoverinsa.

Dickerin romaaneissa on joskus juonellista runsautta niinkin paljon, että kokonaisuus tuntuu lässähtävän. Tällä kertaa pysytään juonilankojen suhteen ruodussa ja baltimorelaisten sukujen käänteissä viihtyy oikein hyvin.

Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #7 (kirjassa on kaveriporukka).

Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Le livre des Baltimore
Suom. Kira Poutanen
2015, Tammi
555s.
Kansi: –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s