Suvi Auvinen: Lihan loppu

Lihansyönnin vaikutukset ilmastonmuutokseen ja kasvissyönnin lisääntyminen (ruoka)kulttuurisena trendinä ovat viime vuosina ottaneet paljon tulta alleen. Varsinkin erinäisten lihattomien proteiinivalmisteiden tarjonta on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti ja kauramaidon tai vegaanisen nyhtötuotteen saanti myös ravintoloissa alkaa olla jo lähes peruskauraa (!) varsinkin suuremmissa kaupungeissa myös Suomessa.

Uusien sukupolvien edustajista yhä useampi kasvaa lihattomuuteen jo nyt ja tulevaisuudessa ruokatrendien muuttuminen tulee olemaan lähes väistämätöntä. Mitä vaikutuksia lihan (oletetulla) loppumisella on, miksi siihen pitäisi pyrkiä ja miten sinne voidaan päästä? Ainakin näitä kysymyksiä pohditaan Suvi Auvisen teoksessa Lihan loppu.

Lihansyönti on kulttuurissamme niin normalisoitu asia, ettemme koskaan joudu miettimään, miksi itse asiassa syömme lihaa, mitä se tekee meille ja mitkä sen laajemmat vaikutukset ovat. Ruoka on voima, jonka rakenteiden näkyväksi tekeminen aiheuttaa epämukavuutta. Kuitenkin vain näkemällä näkymättömän voimme päästä takaisin puikkoihin ja ohjata kehityksen uusille urille.”

Auvisen kanta siihen, miksi juuri nykysukupolvet ovat avainasemassa lihankulutuksen lopettamisessa, käy selväksi nopeasti. Kiteytettynä kyse on siitä, että nykysukupolvella on sekä mahdollisuus nähdä lihankulutuksen vaikutuksia ilmastonmuutokseen, elämänkokemusta ajasta, jolloin lihankulutusta ei vielä murehdittu ja ennen muuta vielä hieman aikaa muuttaa kehityksen suuntaa ja muokata ruokailutottumuksiaan niin, että lihankulutus saadaan pysyvästi laskuun ja sen vaikutukset ilmastonmuutokselle hidastettua.

Meidän on välttämätöntä ymmärtää asioiden kehityssuunta ja oma osuutemme niiden torjumisessa. On selvää, että meidän täytyy muuttaa monia asioita elämissämme, jos haluamme kantaa moraalisen ja konkreettisen vastuumme siitä, mitä planeetalle tapahtuu.”

Auvinen lähestyy aihetta vahvalla asiantuntemuksella ja näkemyksellä. Argumentit ovat kuitenkin ennen kaikkea tieto- ja järkiperustaisia ja siten varmasti helposti sulateltavissa myös sekasyöjien näkökulmasta. Hän käy esimerkiksi läpi kasvissyönnin historiaa Suomessa, muistuttaen että esimerkiksi sota-aikana ruokavalio oli pakonkin sanelemana monille kasvispainotteinen. Käydäänpä kirjassa myös Antiikin Kreikan ajoissa asti kasvissyönnin juuria etsittäessä. Auvisen mukaan kasvissyönti on ideologisena liikkeenä käynnistynyt ruotsinkielisessä sivistyneistössä – kiinnostavaa knoppitietoa tämäkin.

Historiankertauksella on tietenkin oma tehtävänsä: sen tarkoituksena lienee tehdä selväksi, että kasvissyönti ei ole mikään hippiliikkeen tai yltäkylläisten länsimaisten nykysukupolvien keksintö, vaan sillä on historiassa pitkät juuret. Kaukaisemman historian lisäksi Auvinen toki kertoo myös hippiliikkeestä, joka ei sinänsä keksinyt kasvissyöntiä, mutta kyllä vaikutti sen ideologiseen järjestäytymiseen.

Historian kertaamisen ohella kirjassa samaan aikaan muistutetaan, että historia ei sinänsä ole mikään kriteeri jatkaa vahingollista toimintaa, vaikka ”aina olisi niin tehty”. Luolamiehet ovat syöneet huonosti ja tulleet siitä kipeäksikin. Terveys, ympäristö, ilmasto ja eettisyys pitää huomioida ruuassa ennemmin kuin historia, kuten sanoo ravitsemusterapeutti Leena Putkonen kirjassa.

Kirjassa edetään sujuvasti ajallisesti ja temaattisesti aina esimerkiksi lihankorvikkeiden lisääntymiseen. Viimeistään nyhtökaura kyseenalaisti tullessaan lihan aseman lautasella, kirjassa todetaan.

Teos tarjoaa paljon valaisevaa tietoa paitsi kasvissyöntiä vähemmän tunteville tai siitä vasta varovaisesti kiinnostuneille, mutta myös jo pidemmän linjan kasvissyöjille tai vegaaneille. Iso osa kirjasta on omistettu lihansyönnin ilmastovaikutuksille, joista kirjan mukaan esimerkiksi usein paljon huomiota saavat ruoan kuljetukseen liittyvät päästöt ovat vain pieni osa. Tiedon lisäksi Auvinen tarjoaa kirjassa myös konkreettisia ehdotuksia muutoksen pohjaksi. Ilmeisin on tietenkin lihansyömisen lopettaminen, mutta myös yksilön valintoja laajemmille tasoille ehdotuksissa päästään, kuten vaikkapa ehdotuksella lihaverosta.

Auvinen osaa kirjoittaa selkeästi ja sujuvasti, mutta kiinnostavasti. Lukijalle tarjoillaan paljon tietoa mutta helposti pureksittavassa muodossa, eikä informaatioähkyä tule. Samalla mukana on helposti lähestyttäviä ja tunnistettavia esimerkkejä ja samaistumispintaa, joka pitää lukuintoa niin ikään helposti yllä.

Osallistun kirjalla Helmet2021-lukuhaasteeseen #40 (kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista).

Suvi Auvinen: Lihan loppu
2019, Kosmos
247s.
Kansi: Pinja Meretoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s