Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia

Kate Atkinson kirjoittaa kummallisia romaaneja, jotka sekoittavat dekkarityyliä ja hyvin arkista, tavallisten ihmisten elämää jokseenkin viehättävällä mutta samaan aikaan hämmentävällä tavalla. En oikein itse meinaa saada kiinni, mitä mieltä hänen kirjoistaan olen, mutta silti ne houkuttelevat pariinsa kerta toisensa jälkeen.

Atkinsonin poliisisankari on Jackson Brodie -niminen henkilö ja Kaikkein vähäpätöisin asia on dekkarisarjan toinen osa. Edinburghiin sijoittuva tarina alkaa, kun Paul Bradley -niminen palkkamurhaaja joutuu itse pahoinpitelyn uhriksi autokolarin yhteydessä. Tapahtumalla on runsaasti silminnäkijöitä, sillä se tapahtuu lähellä teatterifestivaalia, jonne sattumalta Brodie itsekin on juuri jonottamassa.

Tämän juonilinjan lisäksi seurataan muutamaa muuta, sinällään irralliselta vaikuttavaa tarinaa, jotka lopulta kaikki liittyvät toisiinsa. Tarinoissa seurataan esimerkiksi Brodien tuttava Martin Canningia, joka on elämäänsä kyllästynyt rikoskirjailija, Gloria Hatteria, jonka mies saa yllättäen sydänkohtauksen sekä rikoskomisario Louise Monroeta, jolla on yksinhuoltajana huolia teini-ikäisestä pojastaan.

”’Minulla on uutisia’, Emily kiekaisi. ’Hyviä uutisia.’ ’Hyviä uutisia?’ Gloria sanoi kysyvästi. Hän mietti, oliko Emily taas raskaana (oliko se hyvä uutinen?), ja siksi hän yllättyi täysin, kun Emily sanoi:’Olen löytänyt jeesuksen.’ ’Ai’, Gloria sanoi. ’Missä hän oli?’”

Kaiken keskellä seurataan Brodien omia edesottamuksia henkilökohtaisessa elämässään. Entinen armeijan mies, poliisi ja yksityisetsivä on tässä kirjasarjan osassa vetäytynyt töistään, mutta joutuu tietenkin erinäisten tapahtumien myötä vedetyksi monella tapaa kummallisten asioiden selvittelyyn.

Juonilinjoja on siis tällä kertaa verrattain paljon ja niiden kyky kantaa tarinaa jää hieman heppoiseksi. Atkinsonin vahvuus sinänsä tuntuu olevan tavallisten ihmisten tarinoiden kuvaaminen, joka yleensä jää dekkarigenressä ohuemmaksi, päähuomion ollessa itse rikoksessa tai juonen kulkemisessa. Tällä kertaa tarinalinjat kuitenkin jäävät vähän epäkiinnostaviksi.

Toinen Atkinsonin vahvuus on hauskuus. Hänen tarinoidensa henkilöt ovat luontevia ja sympaattisia, ja heidän välinen kanssakäyminen samanlaista.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #4 (kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana).

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia
One Good Turn
Suom. Kaisa Kattelus
2006, Schildts & Söderströms
389s.
Kansi: Anders Carpelan / Marcus Appelt

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s