Joakim Zander: Ystävä

Nuori ruotsalainen Jacob Seger (aiemmalta nimeltään Matti) muuttaa Beirutiin, Libanonin pääkaupunkiin tehdäkseen työharjoittelun Ruotsin konsulaatissa. Diplomaatin urasta haaveileva Jacob ajattelee työharjoittelun olevan askel hänelle tämän unelman toteuttamisessa, mutta pian hän tutustuu salaperäiseen Yassimiin, jonka myötä Jacob ajautuu monenlaisille, vaarallisillekin urille.

Jacobin ohella tarina seuraa Zanderin aiemmastakin romaanista tuttua Klara Walldéenia, joka suree menehtynyttä isoisäänsä. Hänellä on hautajaisissa mukanaan vanha ystävänsä, juristi Gabriella, jonka kanssa he ajautuvat niin ikään outojen tapahtumien pyörteisiin. Pian molemmissa juonilinjoissa ollaan syvällä terrorismin ja vakoilun syövereissä.

Tarina kulkee vuorotellen Beirutissa ja Ruotsissa. Välillä käydään myös Brysselissä. Tyylillisesti kirja muistuttaa paljon Zanderin aiempaa Uimari-romaania. Molemmat ovat osin Eurooppaan, osin Lähi-itään sijoittuvia, kansainvälistä terrorismia sivuavia jännityskertomuksia, joihin sekoittuu paljon myös ihmissuhdesoppaa.

Tarinassa on paljon menevyyttä ja imua, mutta henkilöhahmot jäävät ohuiksi, paikoitellen epäuskottaviksikin. Varsinkin Jacobin osalta käänteet vaikuttavat välillä vähän turhankin yllättäviltä. Vauhdikkaiden takaa-ajojen, pintapuolisen romantiikan ja kansainvälisen rikollisuuden kiemuroiden ystäville romaani tarjoaa varmasti vastinetta rahalle, mutta itse jäin kaipaamaan sukellusta astetta syvemmälle.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #30 (kirjassa muutetaan uuteen maahan).

Joakim Zander: Ystävä
Vännen
Suom. Maija Kauhanen
2018, Tammi
360s.
Kansi: Markko Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s