Amanda Gorman: Kukkula jolle kiipeämme

Amanda Gorman on yhdysvaltalainen runoilija, joka tuli kuuluisaksi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa. Gorman lausui tilaisuudessa virkaanastujaisten kunniaksi runon. Tuolloin vain 22-vuotias Gorman nousi kiitotähden lailla laajaan tietoisuuteen ja sen myötä tämä virkaanastujaisruno päätyi käännettäväksi myös Suomeen.

Gormanin runo ja esiintyminen ylipäätään (nuoren, tummaihoisen, naisen) oli Yhdysvaltojen historiassa poikkeuksellista. Poikkeuksellinen on ollut myös runon käännösprosessi. Monissa maissa virisi nopeasti keskustelua siitä, kuka kääntäjän tulisi olla tai – erityisesti – minkälainen kulttuurinen tai kokemuksellinen tausta kääntäjällä tulisi olla, kääntäjän ammattitaidon tai kielitaidon ohella, jotta hän kykenisi kääntämään spoken word -perinteeseen rinnastetun runon uskottavasti. Monella tapaa poikkeuksellista on siis, miten kulttuuriseen identiteettiin liittyvä keskustelu ulottui myös kääntäjien työhön.

Suomessa päädyttiin ratkaisuun, jossa kääntäjiksi valikoituvat kaksi kääntäjää yhdessä: Laura Eklund Nhaga ja Aura Nurmi. Molemmat runoilijoita ja spoken word -perinteen ja lavarunouden tuntijoita ennen muuta.

Ja niin kohotamme katseemme / pois siitä, mikä meitä erottaa, / siihen, mikä meitä odottaa. / Kuromme kuilut umpeen, sillä tiedämme, / että tulevaisuus nousee kaiken edelle / vain työntämällä eripura taka-alalle.”

Gormanin teos koostuu ainoastaan virkaanastujaisrunosta. Kauniiseen kanteen paketoitu vain n. 30-sivuinen kirja on siis pikemminkin itsenäinen ilmiö kuin kurkistus Gormanin tuotantoon runoilijana. Runo on kirjoitettu poliittiseen tapahtumaan, mullistavaan aikakauden muutokseen: vihaa, valeuutisia, rasismia ja sovinismia lietsovan Trumpin jälkeiseen, toivoa tihkuvaan demokraatti Joe Bidenin – ja varapresidentti Kamala Harrisin – tahdittamaan uuteen aikakauteen. En tiedä, minkälaisilla ohjeistuksilla runo on tilattu, mutta hyvin läpinäkyvästi ja suorasanaisesti se myös kommentoi tätä uutta aikaa: toivon, yhteen puhaltamisen ja jälleenrakennuksen eetoksiin vedoten, mutta samalla historiasta ja epätasa-arvoisesta nykyisyydestäkin muistuttaen. Se viittaa orjuuden historiaan ja sen heittämiin varjoihin nyky-Amerikassa. Gormanin runo kulkee jossain yleisen historian kerronnan ja henkilökohtaisen puheenvuoron välimaastossa. Se on täynnä tunnetta ja voimaa.

Tyyli on mahtipontinen, jollain tapaa hyvin (pohjois)amerikkalainen (mitä tietenkin selittää myös juhlava tilaisuus ja konteksti, johon runo liittyy). Paatoksellisuutta alleviivaa, että Gormanin runon esipuheen on kirjoittanut Oprah Winfrey.

Emme useinkaan saa kokea näin loisteliaita hetkiä, jolloin syvään juurtunut tuska ja kärsimys antavat tietä toivolle. Ehkä jopa ilolle.”

Spoken word -perinne on eräänlaista puhuttua runoutta – tai lavarunoutta –, joka usein yhdistelee runoutta ja muunlaista tarinankerrontaa ja -tyylejä. Kielelliset normit tai rytmitykset eroavat perinteisemmästä runomuodosta. Suomessa kaiken kaikkiaan spoken word -runous on verrattain nuorta ainakin painetussa muodossa.

Gormanin tekstiä on vaikea irrottaa kontekstistaan. Siinä se on vaikuttava ja tärkeä puheenvuoro. Puhtaasti runoutena sitä on siksikin hankala arvioida. Se on niin poliittisen ja historiallisen kehyksensä läpileikkaama, että se välittyy myös kieleen – ja käännökseen. Eklund Nhaga ja Nurmi ovat tehneet ansiokkaan työn kääntämisessä ja monin paikoin runoon kätkeytyvä voima ja rytmi välittyvät myös suomenkieliselle lukijalle hienosti. Paikoitellen kuitenkin englannin kielen, ja varsinkin pohjoisamerikkalaisen historiallisen ja poliittisen retoriikan sävyttämän englannin kielen, ilmaisut eivät aivan luontevasti käänny suomen kielelle. Se etäännyttää hetkittäin aiheesta.

Tämä on oikeutetun lunastuksen aikakausi. / Sitä pelkäsimme jo sen nostaessa päätään. /
Kun valmistauduimme perimään / näin pelottavan hetken.”

Kuten todettua, Gormanin runo virkaanastujaisissa on ilmiö itsessään ja sikäli vain sen julkaiseminen kansissa oikeutettu valinta. Silti olisin mieluusti lukenut Gormanilta käännetyn teoksen, joka sisältäisi virkaanastujaisrunon lisäksi myös hänen muita runojaan.

Osallistun kirjalla Helmet 2022 -lukuhaasteeseen #17 (kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua).

Amanda Gorman: Kukkula jolle kiipeämme
The Hill We Climb
Laura Eklund Nhaga & Aura Nurmi
2021, Tammi
31s.
Kansi: Matt Broughton, Laura Lyytinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s